Kesällä 2024 Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan jatkuu. Taistelujen loppuminen tämän vuoden aikana näyttää epätodennäköiseltä. Vaikka Ukrainan sotaa on monesti vertailtu talvisotaan, Ukrainan sodasta ei tullut talvisotaa. Historia ei toistu. Talvisota kesti ”vain” yhden talven tai 105 päivää. Suomen vastarinta oli kova ja niin on Ukrainan vastarintakin vuodesta 2022 lähtien. Molempien sotien strategiset kaavat ovat erilaisia: yksinkertaistettuna vuonna 1939/1940 maailmalta yksin jätetty Suomi hävisi Neuvostoliitolle. Rauhan hinnaksi tuli suuret alueluovutukset mukaan lukien Suomen toiseksi suurin kaupunki, Viipuri.
Ukrainassa taas, sota kestää jo yli kaksi vuotta tai kymmenen vuotta, jos lasketaan Venäjän ”pienten vihreiden miehien” tunkeutuminen Ukrainan valtion alueelle mukaan – ja miksi ei laskettaisi mukaan? Toki Ukraina on jätetty Venäjän vaikutuspiirin, kun vuonna 2008 Natossa ei uskallettu (tai ei kyetty) aloittamaan Ukrainan ja Georgian jäsenyysprosesseja. Suomi taas, Natsi-Saksa jätti Suomen Stalinin Neuvostoliiton piiriin vuoden Molotov-Ribbentrop-sopimuksen salaisessa liitteessä vuonna 1939. Toisin kuin Suomi vuonna 1939, Ukrainaa ei ole jätetty yksin ainakaan vuoden 2022 suurhyökkäyksen jälkeen. Viimeinen Yhdysvaltain Ukraina-tukipaketti oli 57 miljardin euron suuruinen ja Venäjän suurhyökkäyksen jälkeen, EU ja sen jäsenmaat ovat antaneet tai sitoutuneet antamaan kaikkiaan yli 140 miljardia euroa. Tästä luvusta noin 30 miljardia voidaan määritellä sotilaalliseksi avuksi. Arvioidaan, että Yhdysvaltain paketti kestää noin vuoden verran riippuen Venäjän hyökkäyskyvystä. Nopea Ukrainan voiton sisältävä sodan loppu ei ole näköpiirissä. Vuoden jälkeen on katsottava tilannetta joka tapauksessa uudelleen.
Suomessakin itse itsensä nimittämät sota- ja Ukraina-ekspertit alkavat hermostua pikku hiljaa. Mitä, jos Venäjä tämän kesän aikana odotettavissa olevassa suurhyökkäyksessä onnistuukin läpimurrossa? Mitkä ovat seuraavat ihmeaseet tai hopealuodit? Luutnanttien ja nojatuolikenraalien näkökulmasta kaikki riippuu taktiikasta ja asemääristä. Jokainen hävitty ukrainalaiskylä tulkitaan jo pikku-Stalingradiksi. Valtiotieteiden näkökulmasta kaikki on politiikkaa. Neuvottelemalla pääsee eteenpäin. Joskus on kuitenkin ollut sellainen periaate, että terroristien kanssa ei kannata neuvotella. Venäjästä on tullut terrorivaltio. Jos ei usko, voi katsoa Mariupolin kuvia ja miettiä uudelleen. Taloustieteiden näkökulmasta sodat ratkaistaan rahalla. Mitä, jos Yhdysvallat ei enää maksa seuraavana vuonna Ukrainan laskuja? Entäs Saksa? Kannattaako itse pikku hiljaa hermostua? Ei kannata. Hopealuodit toimivat joka tapauksessa vain fantasiaelokuvissa. Sodat ovat monimutkaisia ja paljon enemmän, kuin vain simppeliä politiikan ja taktiikan yhdistelmää. Raha on tärkeää, mutta pelkällä taloustieteellä ei sodankäyntiä selitetä.
Jo aikanaan sotatieteen filosofi Carl von Clausewitz (1710-1831) tunsi kaksi erilaista sotamuotoa: Rajoitettu sota ja absoluuttinen sota. Rajoitettu sota tarkoittaa sellaista sotaa, jossa hyökkääjän tavoite on rajallinen. Halutaan tietty alue omaksi tai halutaan saada vihollinen antamaan periksi tietyssä rajatussa asiassa. Rajalliset sodat loppuvat valtiomiesten sopimusten avulla. Absoluuttinen sota puolestaan tarkoittaa, että kaikki on pelissä, kuten pokerissa käsite ”all in” – kyse on koko valtion tai systeemin elämästä tai kuolemasta, kyse ei ole pelkästään sotilaiden sodasta, vaan kokonaiset kansat käyvät keskenään sotaa. Sellaista sotaa ei ratkaista sopimalla. Rationaalisuuden sijaan, kansanviha ylläpitää sodan tarvitsemaa energiaa. Käytössä on periaate ”The winner takes it all” – Voittaja ottaa kaiken. Clausewitzille tämän sodan prototyyppi oli Napoleonin sodat – Venäjän näkökulmasta: suuri isänmaallinen sota.
Tieteellisen sotataidon historian isä Hans Delbrück (1848—1929) kirjoitti vuonna 1890 kahdesta sodankäynnin mallista: tuhoamisstrategia ja kulutusstrategia. Tuhoamisstrategian idea on nopea voitto sotilaallisen iskun avulla. Kulutusstrategia palvelee ulkoista linjaa ja rikkaita suuria merimahteja kuten nykyään Nato. Tuhoamisstrategia on sisämaavaltioiden ainoa ratkaisu. Kolmas, tässä yhteydessä meille tärkeä ajatus on jalkaväenkenraali Erich Ludendorffin (1865-1937) käsite totaalisesta sodasta. Ludendorff oli ensimmäisen maailmansodan jälkeen sitä mieltä, että Clausewitzin ajan rajoitetut sodat kuuluisivat historiaan, mutta absoluuttisesta sodasta olisi kehittynyt tekniikan avulla totaalinen sota. Vahvan kansan vastaisessa tilanteessa sodan ratkaisu tapahtuisi sekä vihollisen sotalaitoksen että sen kansan tuhoamisella.
Neuvostoliitolle esimerkiksi talvisota oli rajoitettu sota. Suurta sotaa Stalin ei silloin halunnut riskeerata. Ei ainakaan vielä. Kyse oli 1939 ”vain” Neuvostoliiton strategisen aseman parantamisesta. Suomelle sama sota oli absoluuttinen sota. Kyse oli valtion, kulttuurin, jopa kansan selviytymisestä. Neuvostoliitto tavoitteli nopeaa voittoa tuhoamisstrategialla. Kun tämä epäonnistui, Stalin vaihtoi kulutusstrategiaan. Koska Neuvostoliiton tavoite oli rajallinen, Suomen armeijan vastarinta kova ja kulutusstrategiassa oli vaara eskaloitumiselle, sodan lopettaminen sopimalla Moskovan rauhan kovilla ehdoilla oli mahdollista ja Neuvostoliitolle järkevä. Tämä ratkaisu oli Suomelle pakko, koska Suomen omat voimat olivat loppumassa ja ulkoinen apu oli voimasuhteeseen verrattuna mitätön.
Venäjän vuonna 2022 aloittamalle hyökkäyssodalle talvisota on osittain epäsopiva malli, vaikka paljon samanlaisuuttakin löytyy. Ukrainan sota on Venäjälle kyllä myös rajoitettu sota. Sodan eskaloitumista pelätään Moskovassa. Vaikka Putin kokeilee rajojaan Natoa vastaan, absoluuttista sotaa – suuri sota Natoa vastaan – ei näytä olevan hänen tavoite. Vaikka toinen suuri isänmaallinen sota on Putinin propagandalle suuri myytti, Natossa ei kukaan ole marssimassa Moskovaan. Tämä tiedetään Moskovassa. Todisteena toimii Venäjän armeijan pitkäaikainen heikkous länsirajalla. Samaan aikaan voidaan olettaa, että ”erikoisoperaation” oli tarkoitettu nimenomaan olevan juuri nimensä mukaisesti erikoisoperaatio. Tavoite oli ”fait accompli”, eli tapahtunut tosiasia, ennen kuin Ukraina ryhtyisi tiivistämään länsisuhteitaan. Venäjän nopea tuhoamisstrategia kuitenkin epäonnistui vuonna 2022 täysin.
Tämän jälkeen, yritettiin onnetonta apukeinojen strategiaa, jota voisimme kutsua rajoitetuksi totaaliseksi sodaksi. Tämä sotilaallisesti täysin epäonnistunut vaihe kestää jo kaksi vuotta. Venäjä käyttää monimuotoista terroria Ukrainan kansaa vastaan ja tapattaa omat sotilaat suorissa hyökkäyksissä. Butšan raiskaukset ja murhat, Donetskin ja Luhanskin miehitysalueiden etniset puhdistukset, kokonaisten kaupunkien hävittäminen sekä jatkuvat sotilaallisesti hyödyttömät ilmaiskut siviilejä vastaan puhuvat Ludendorffin doktriinin kieltä: Vahvan kansan vastaisessa tilanteessa sodan ratkaisu tavoitetaan Ukrainan sotalaitoksen että Ukrainan kansan tuhoamisella.
Sellaiseen sotamalliin kuuluu vahva propaganda ja sisäinen sensuuri. Molemmat löytyvät Venäjältä. Myös maan sisäinen sortaminen on saanut uusia ulottuvuuksia viime aikoina Venäjällä. Ne ovat merkkejä heikkoudesta ja maan johdon pienestä sietokyvystä epäonnistumiselle. Venäjältä puuttuu kaikki edellytykset kulutusstrategiaan Natoa tai EU:ta vastaan. Liittolaiset ovat Pohjoiskorean lisäksi, Iran ja Kuuba. Pelkästään Ukrainaan verrattuna, Venäjän voima riittäisi kuitenkin. Kovalla kielenkäytöllä, Putin yrittää pelotella Yhdysvaltoja ja eurooppalaisia pois sekaantumasta sotaan. Venäjä hyötyy nimenomaan siis rajoitetusta sodasta ja lännen varovaisuudesta. Venäjä yrittää myydä sotansa lännelle rajoitettuna sotana, josta voisi sopia, mutta samalla tavoittelee julkisesti ja avoimesti Ukrainan sotalaitoksen ja kansan hävittämistä. Ukrainalle sota on alusta asti ollut absoluuttinen sota.
Salamitaktiikka, toiminta viipale viipaleelta, on ollut jo Stalinin aikoina Neuvostoliiton käytännön käsite. Näin ollen, sodan laajentumisuhka palvelisi rauhantekoa enemmän kuin rukousmyllyn tapainen länsimaiden toistaminen, että sota ei saa missään nimessä laajentua. Esimerkiksi pelkästään uhka, että Dnjeprin länsirannalle voisi ilmestyä eurooppalaisia rauhanturvaajia sodan pitkittyessä, saattaisi vaikuttaa Venäjään. Vaikka tämä sota on alueellisesti rajoitettu, sen sodankäynti on samanaikaisesti tuon alueen sisällä totaalinen. Voittajana Venäjä ottaisi kaiken.
Agilolf Kesselring on sotahistorioitsija, koulutukseltaan filosofian tohtori. Hän on Saksan puolustusvoimain reservieverstiluutnantti sekä Suomen maanpuolustuskorkeakoulun Euroopan sotataidon historian dosentti
