Kevät on kääntynyt kesäksi ja Jussit on juhlittu. Lakot on lakkoiltu ja mieltä osoitettu, ihan vallankumousta vaatien ja Neuvostoliiton lippuja liehutellen. En tiedä edustavatko nämä AY liikkeen tai opposition virallista kantaa, mutta voi vain kuvitella mitä tänne sotaa paenneet ukrainalaiset moisesta ajattelevat. Kun tuo Neuvostoliiton (ainakin alueellinen) palauttaminen oli siinä agendassa, jonka perusteella heidän maahansa hyökättiin.
Medialla on ollut kova kiire kirjoitella (voisi vaikka sanoa kiima, mutta se olisi rumasti sanottu) kaikista mahdollisista puolustukseen liittyvistä asioista. Korsuja ja niiden asennusperusteita, ammustuotantoa tehtaineen ja hiljan puolustusvoimien räjähdevarastoja on esitelty ja etsitty. Kun tähän liittää vielä sen, että eri virkapukuiset ovat innokkaasti näitä esitelleet niin pistää vähän miettimään.
Näin kylmän sodan veteraanina, kun aikanaan oppi, että näistä asioista ei mölyä pidetä. Jättäkää nyt jotain hommia naapurinkin tiedustelun selvitettäväksi, ettei hommia hoideta kahvipöydässä lehteä lukemalla. O tempora o mores!
No samaa kuuluu yhteiskunnan muiltakin tahoilta. Finngrid huokailee, kuinka se niin vaikeaa on noiden muuntoasemien kanssa niitä salata, kun on Googlekin. Kummasti esimerkiksi sotilastukikohtia on kyetty Googlessa sumentamaan. Mutta sitten, jos jotain tapahtuu niin he kyllä reagoivat! Kysyisinkin tässä, että kuinkas kauan kestää yksittäisen muuntoaseman vaihto tai korjaus, jos siihen esimerkiksi osuu vaikka 450kg hyötykuormainen Kalibr -ohjus, joka kevyesti voidaan laukaista syvältä naapurin puolelta yli 1500km kantamalla. Nuo kun on niin hyvin julkaistu, että solmukohtiin kun pläjäyttää niin Suomi pimenee.
Sähköstä on tullut puhtaan veden, elintarvikkeiden ja suojan lisäksi nykyisellään elintärkeä välttämättömyys. Ilman sähköä ei tieto kulje, vesi virtaa tai kauppa käy. Talvisaikaan tulee holotna ainakin kerrostaloasunnoissa ja kesäkuumalla tukahtuu väki ja elikot. Eli kauankos menee? No kaikkihan me tiedämme, miten tuossa tapauksessa asiat esitetään: Puolustusvoimien ja poliisinkin vika, kun eivät suojanneet. Ei edes sitä kuuluisaa vartiojoukkuetta sinne asetettu ohjusta koppaamaan.
Kenraalimajuri evp, kansanedustaja ja tuleva MEP kirjoitti hiljan Suomen olevan käytännössä sodassa Venäjän kanssa. Tästähän se älämölö alkoi. Rynnistivät professorit ja oppositiopoliitikot oitis asiaa korjaamaan ja osoittamaan entiselle kapiaiselle paikkansa. Väittää epeli jotain sodasta ja sodankäynnistä tietävänsä.
Eipä tässä muutoin mitään, mutta kun herra kenraali sattuu olemaan kadettikurssiltaan kolmen eniten kunnioittamani joukossa. Upseeri, jolla äly ja muiden huomioon ottaminen ja kohteliaisuus osuvat yhteen, harvinainen yhdistelmä sotilaspiireissä.
Kun tuota historiaa on tullut joskus lueskeltua, niin mietitäänpäs tuota sota käsitettä hetken. Oikeustieteellisesti erään määritelmän mukaan: Sota on laillinen olotila, joka tasa-arvoisesti mahdollistaa kahden tai useamman ryhmän välisen aseellisen konfliktin. Clausevitz määritti sodan olevan osapuolten välisen poliittisen vuorovaikutuksen jatkamista toisin keinoin. Vähemmän tunnetun 1600-luvun filosofin Thomas Hobbesin mukaan jokainen valtio on jatkuvasti potentiaalisesti sodassa muita valtioita vastaan, koska ”kaikkien sota kaikkia vastaan” on luonnontila, ja rauha puolestaan päämäärä, joka perustuu järkeen.
Professorismies, joka kovasti juttua arvosteli, totesi Suomen olleen sotaa käyvä maa Yhdysvaltain Afghanistanin operaatiossa. Itse en muista Puolustustilalakia tai edes Valmiuslain pykäliä otetun käyttöön ja luulisi minun moisesta tietävän, kun olin vielä palveluksessa. Oliko Suomi sotaa käyvä maa kouluttaessaan kurdien Peshmerga joukkoja Irakissa? Kuten voidaan todeta, raja nykyään on kovin häilyväinen mikä mitäkin on. Pohjois- ja Etelä Korean välillä ei vieläkään ole varsinaista rauhansopimusta vaan pelkkä aseleposopimus.
Väkivalta vihollista kohtaan kuuluu sodankäyntiin. Enää sen väkivallan ei kuitenkaan aina tarvitse olla sitä, että työnnetään miekka tai pistin vihollisen maksaan, vaan väkivaltaa voidaan harjoittaa hienostuneemmin kyberavaruudessa. Kun junat ajavat yhteen tai sairaalassa tietojärjestelmät kaatuvat niin luultavasti joku siinä saa vammoja tai menettää ainokaisensa vieraan valtion toimenpiteiden seurauksena. Näitähän on jo koettukin.
Sotaa voidaan myös käydä ilman taisteluita ja uhreja. Toisen maailmansodan loppuvaiheessa Nicaragua koki tarpeelliseksi liittyä liittoutuneiden puolelle, jotta olisi rauhan tullessa hyvässä maineessa ja saamapuolella. Tarina kertoo, että viholliseksi valittiin pieni Suomi, jonka ei uskottu merkittävästi toimillaan Nicaraguaa uhkaavan. Tarinan mukaan asia havaittiin käytännössä vasta kun Suomi oli käynnistämässä kehitysyhteistyötä sandinistihallituksen kanssa ja tässä yhteydessä haasteeksi nousi, ettei rauhaa koskaan oltu maittemme välille solmittu.
No itse asiaan. Sotaan kuuluu siis vihollinen. Shoigu, Lavrov, ja Medvedev ovat kukin julistaneet, että Venäjä on välillisesti sodassa 1. länttä, 2. NATOA, 3 EU:ta vastaan. Itse olen siinä käsityksessä, että Suomi identifioi itsensä länsimaaksi, olemme hiljan liittyneet NATO:n jäseneksi ja edelleen kuulumme EU:hun. Pyydän korjaamaan, jos olen väärässä, mutta kollektiivisen jäsenyyden kautta lienee tuo ”sodanjulistus” de facto meitäkin koskevan.
Peskov ja muutamat muut ovat graafisesti kertoneet mitä kaikkea Suomessa räjähtää ja kuinka korkea savupilvi nousee. Lisäksi Suomea ja suomalaisia on mustamaalattu ja historiaa vääristelty jopa niin, että artikkelin mukaan venäläisissä kouluissa Suomen rajat esitetään pähkinäsaaren rauhan rajojen mukaan.
Historian tutkijana muistan, että Suomen hallitus on aikaisemminkin joutunut toteamaan Suomen olevan sodassa. Enää eivät siis marsalkat kohtaa kumpareella illallisen merkeissä ja viimeisen snapsin nautittuaan sovi kellonaikaa, milloin alla olevalla kunnian kentällä joukot kohtaavat.
Tässä on jälleen tunnistettavissa tuo ”kapiaisen kyykytys” mentaliteetti, johon minäkin aikoinaan pääsin pääkallonpaikalla poliittisille vaikuttajille järjestetyissä tilaisuuksissa tutustumaan. Se on niin hienoa, kun jäksterismies tai sipasakari kansanedustajana pääsee ye-majuria kokouksessa kyykyttämään.
Kuriositeettina mainittakoon, että kyseinen kansanedustaja on aikanaan ajanut asevelvollisuuden lakkauttamista sekä linjasi että ”Armeija tekee mitä hallitus käskee” kun hänelle oli todettu, ettei lumen lapiointi kiskoilta ole laissa tarkoitettua virka-apua.
