Meillä Suomessa nähtiin kaksi uutta ilmiötä, kun alkuvuodesta uusi Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti halunsa ottaa Panaman kanavan ja Grönlannin tähtilipun alle. Hyvällä tai pahalla, siis ostamalla tai ainakin Grönlantia koskien, jos tilanne näin vaatisi myös sotilaallisesti – vaikka jäikin epäselväksi, mitä hän sotilaallisella tavalla tarkoitti. Ensimmäinen ilmiö koskee uutta tutkimussuuntaa nimeltään Mar-a-Lagologia, toinen suomalaisten kuuluisan hiljaisuuden uusi alalaji nimeltään poliittinen hiljaisuus. Mar-a-Lagologia on tyyliltään verrattavissa Kremlologiaan. Uutta on, että nykyään tarvitaan myös huippuerikoisasiantuntijat tulkitsemaan meille, mitä presidentti Floridan Palm Beachin kartanossa ns. oikeasti on halunnut sanoa ja selittämään, että tämä on Suomelle oikeasti ihan hyvä asia. Hyvä niin, koska itselleni ei Kanadan suvereniteettia halveksivien lausuntojen jälkeen olisi tullut mieleen, että se voisi olla Suomelle hyvä asia, jos maailman vaikutusvaltaisin mies uhkailee avoimesti ystävämaa Tanskaa ja vaarantaa sillä transatlanttista yhtenäisyyttä. Grönlanti on osa valtiota nimeltään Tanskan kuningaskunta. Asia koskee siis suvereenia valtiota, johon olemme sidottu Pohjoismaiden neuvoston, Euroopan unionin, JEF:n, Naton ja Arktisen neuvoston kautta. Se koskee valtiota, joka on vuoden 2001terrori-iskujen jälkeen seissyt vakaasti Yhdysvaltojen rinnalla. Afganistanissa on kuollut 37 ja Irakissa (2003-2007) seitsemän tanskalaista sotilasta. Kyse on monien tulkintojen mukaan vain Trumpille tyypillisestä neuvottelutaktiikasta, radikaali avaus tarkoituksena saavuttaa mahdollisimman hyvä ”diili” parantaakseen geopoliittista asemaa. Kyse voi olla öljystä, harvinaisista mineraaleista tai avaruusasemasta hänen tukijalleen Elon Muskille. Selityksiä on monia. Meille tärkein kysymys on: Palveleeko tämä avaus Yhdysvaltoja tai Natoa? Selkokielellä: Ovatko Euroopan arktisten tai muiden Naton arktisten maiden intressit vielä samat kuin Trumpin ajan Yhdysvalloilla? Ovatko Suomen arktiset intressit enemmän Tanskan vai Yhdysvaltojen linjalla? Molemmat vaihtoehdot ovat vapaassa maailmassa täysin sallittuja. Yhdysvallat saa ajaa omia etuuksia. Näin saa Tanskakin – ja Suomi. Kuitenkin voi toimia yhdessä samassa puolustusliitossa.
Minusta olisi hyvä kuulla Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vastaavilta tahoilta, miten meidän intressit ovat arktisella alueella ristiriidassa puolustusliiton johtajamaan kanssa – jos näin on – ja missä ollaan samalla linjalla. Geopoliittisesti Tanska Grönlanteineen, Islanti, Norja, Ruotsi, Kanada ja Suomi istuvat samassa veneessä. Vaara Suomelle tulee edelleen Kuolan niemimaalta eikä Washingtonista. Grönlanti–Islanti–Iso Britannia (UK) -linja (GIUK) eli Grönlannin ja Islannin sekä Islannin ja Skotlannin väliset pohjoisatlanttiset väylät ovat Naton puolustuksen avainasemassa. Ilman Yhdysvaltojen lentotukialuksia ja sukellusveneitä GIUK-linjaa ei saa suljettua. Se on sodanaikana suljetettava, että Euroopan ja Pohjois-Amerikan välinen ”elämän linja” pysyy auki. Sodanaikana vastustaja voisi olla Venäjän lisäksi Kiina. Jo Madridin Nato-huippukokouksessa 2022 Venäjän kykyä Naton vahvistusten häiritsemiseen arktisella alueella on kutsuttu ”strategiseksi haasteeksi”. Mustanmeren väylät Suezin kanavan kautta ja niin sanottu Pohjoinen silkkitie on ymmärrettävä saman kolikon toisena puolena tai – jos haluaa käyttää vertauskuvaa fysiikan laista – yhtyvinä astioina. Jos sotilaallista painetta lisätään Mustallamerellä, se kasvaa myös Jäämerellä ja päinvastoin. Arktisella alueella Yhdysvallat on siis omien intressien kautta tämän arktisten Natomaiden veneen kapteeni – tai ainakin kuuluisi olla. Jos on erimielisyyksiä liitossa, ja sellaisia on ollut viimeisten 75 vuoden aikana usein, nämä ratkaistaan neuvottelemalla. Nato ei ole Varsovan liitto. Meillä ei marssita Prahaan, kuten Varsovan liitto teki, vuonna 1968.
Historiallisesti katsottuna, Yhdysvalloilla on vanhat sotilaalliset intressit Grönlantiin. Näin ollen, mahdollisesti kyse ei ole vain presidentti Trumpin kömpelöbrutaalista neuvottelutaktiikasta. Kun toisessa maailmansodassa Saksa valloitti Tanskan, Saksan Kriegsmarine ei pystynyt valloittamaan Tanskan silloista siirtomaata Grönlantia. Yhdysvallat solmi entisen Washingtonin Tanskan suurlähettilään Henrik Kauffmannin kanssa 9. huhtikuuta 1941 sopimuksen, että Grönlantin huolto siirretään Yhdysvalloille ja tästä hyvästä Yhdysvaltojen laivasto saisi perustaa tukikohdat. Toisen maailmansodan tilanteessa ei Yhdysvaltoja ole paljon kiinnostanut, oliko Kauffmannilla valtuuksia tähän vai ei. Sota oli voitettava. Tanskan vapautuksen jälkeen Yhdysvaltojen käytännössä miehittämä, mutta itsehallinnon alla toimivan Grönlannin hallinto siirtyi takaisin Tanskaan. Vasta kylmän sodan jälkeen tuli julki, että jo Yhdysvaltain presidentti
Harry S. Truman pyrki ostamaan Grönlannin. 14. joulukuuta 1946 Yhdysvaltain ulkoministeri James Byrnes teki 100 miljoonan USD tarjouksen Tanskan ulkoministeri Gustav Rasmussenin New Yorkin vierailun yhteydessä. Ymmärtääkseen tämän Trumanin siirron, on tiedettävä, että samana vuonna 5. huhtikuuta Neuvostoliitto oli poistanut omat joukkonsa Itämeren Bornholmin saarelta ja näin Yhdysvalloille oli tullut paine omien joukkojensa poistamiselle Grönlannista. Byrnesin mukaan tämä olisi ”selkein leikkaus” (clearest cut) ja näin Neuvostoliiton punaista laivastoa estettäisiin ottamasta Grönlantia haltuun. Silloin Tanska ei suostunut myymään, mutta Yhdysvaltojen tukikohdat jäivät. Näitä oli Grönlannissa neljä vuonna 1949. Marraskuussa 1951 Naton sotilaskomitea huomautti Tanskalle ja Norjalle, että myös seuraavien vuosien aikana maiden ilmavoimat saavuttaisi vain puolet liiton puolustussuunnitelmissa asetetuista minimimääristä. Yhdysvalloille jäi Grönlantiin kaksi pääpuolustusaluetta: Etelä-Grönlannin Narssarsuaq ja Länsi-Grönlannin Söndre Strömfjord. Pohjois-Euroopan puolustusta varten Yhdysvallat ehdotti 150 taistelulentokoneen sijoittamista Tanskaan ja 75 Norjaan. Samana aikana Yhdysvallat palautti Tanskan vallan Grönlannissa. Vuonna 1952 Norja pysäytti neuvottelut ja vuonna 1953 Tanska omalta osaltaan. Vuonna 1952 oli kuitenkin jo aloitettu Pohjois-Grönlannissa Thulen ilmavoimatukikohdan perustaminen. Thule kuului Yhdysvaltojen strategisen johtoportaan (Strategic Air Command, SAC) alaisuuteen. Etäisyys Thulesta Moskovaan on 4400 kilometriä, eli vuoden 1955 amerikkalaisella ydinasekantavalla pommikoneella vain noin viisi tuntia.
Historiasta nykymaailmaan. Yhdysvaltain presidentti Trump halusi ostaa Grönlannin jo vuonna 2019 ja kuten jo silloin Tanskan pääministeri Mette Frederiksen kieltäytyi tarjouksesta Trumpin kutsuessa häntä ilkeäksi (”nasty”). Tammikuussa 2021 Yhdysvaltojen maavoimat laativat uuden arktisen strategian, jonka nimi on Regaining Arctic Dominance. Arktisen herruuden takaisin voittamisen tavoite koskee ennen kaikkea Alaskan aluepuolustusta. Uhkakuvana on selvästi Venäjä, mutta sen takana näkee myös Kiinan tulon arktiselle alueelle. 19. joulukuuta 2023 Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken ilmoitti, että Yhdysvalloille kuuluvaa mannerjalustaa suurennetaan. Noin viikkoa ennen Venäjän presidentti Vladimir Putin oli korostanut arktisen alueen tärkeyttä Venäjälle. Tanska on ollut tässä yhteydessä liian pitkään liian laiska. Painopiste on ollut Yhdysvaltain toiveiden mukaisesti Afganistanissa. Kööpenhaminassa
Frederiksenin hallitus päätti vuonna 2024 kasvattaa Tanskan puolustusbudjettia 600 miljoonan euron verran kymmenen vuoden aikana. Euroopan on Suomi mukaan luettuna tehtävä selväksi, että Euroopan puolustukseen ollaan valmiita laittamaan omaa rahaa ja samalla tarvitaan Yhdysvallat. Yksityiskohdista neuvotellaan yhdessä eikä jokainen jäsenmaa erikseen. Toistan: Nato ei ole Varsovan liitto. Principiis obsta – vastusta alusta lähtien.
Agilolf Kesselring on sotahistorioitsija, koulutukseltaan filosofian tohtori. Hän on Saksan puolustusvoimain reservieverstiluutnantti sekä Suomen maanpuolustuskorkeakoulun Euroopan sotataidon historian dosentti.
