”Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraan apuun” Suomenlinnan Kuninkaanporttiin hakattu Ehrensvärdin lause nousi väistämättä Huurukon mieleen, kun Yhdysvaltain vaalitulos julkaistiin.
Parhaaseen katujen logiikkaan perustuva uhrivalinta on taas nähtävissä median uutisoinnissa. Katuryöstäjä ei hae tasapuolista vastustajaa vaan helppoa uhria, joka ei pysty hanttiin panemaan. Nyt sitten suuri syyllinen ja puolustuskyvytön uhri on löytynyt, nimittäin eläkeläiset.
He imevät datsoissaan istuen tulevien polvien elinmahdollisuudet nauttimalla ansiotta ylisuuria eläkkeitään, kunhan ulkomaan matkoiltaan kerkiävät. Eivät älyä edes kuolla ajoissa vaan vaativat, että heille löytyisi hoitajia ja ihmisarvoista hoitoa. Huoli on suuri jo varhaisteineistä alkaen.
No eläke muodostuu saatujen ansiotulojen perusteella. Siis verokortilla tehtyjen töiden ansioista. Nyt eläkkeellä olevien sukupolvien osalta tosin laskenta alkoi vasta kun henkilö oli täyttänyt 23 vuotta, ei 18 vuotta kuten nyt ahdistuneella sukupolvella. Huurukollakin löytyy useita rivejä, joissa lukee ” ei kartuta eläkettä.”
Mietitäänpäs hetki. Pitäisiköhän myös vähän vertailla tulonsiirtoja, tukia- ja avustuksia, joita nyt huolestuneet ikäluokat ovat saaneet eläkeläisten maksamilla verotuloilla ja joihin maksajilla ei aikanaan ole ollut mahdollisuuksia. Onko seuraava askel sitten se, että eläkkeen karttumaan lasketaan myös maksetut tuet ja avustukset? Tai sitten eutanasiapakko tietyn iän saavuttaneille. Tosin vanhuspalveluiden tasoa seuranneena tämä lienee jo käytössä verhotussa muodossa?
Entäs sitten kun se työelämä koittaa? Työelämäosaajien ja akateemikoiden puheista huolimatta suuri järkytys koittaa, kun pelkkä läsnäolo työyhteisössä (fyysisesti tai etänä) ei olekaan työnantajan mielestä se merkittävä panos yhteisöllisyyden luomisessa, josta pitäisi palkkaa maksaa, vaan kehdataan vaatia myös jonkin tasoista työpanosta ja tulosta. Taas saavat mielenterveyspalvelut asiakkaita.
Nyt on sitten vihdoin havahduttu tarpeeseen opastaa kansalaisia erilaisten kriisitilanteiden osalta. Sisäministeriö on julkaissut verkkoon suuren määrän materiaaleja erilaisia tilanteita varten Suomi.fi sivustolle. Naapurimaassamme vastaavaa aineistoa on ollut saatavilla jo pitkään ja siellä, toisin kuin meillä, tuota materiaalia on jaettu myös koteihin. Suomessa lähtökohta on, että verkosta nuo ketterästi löytyvät ja perusohjeen voi itse tulostaa. Jos ei onnistu niin kyllä omaiset tai kunnan viranomaiset voivat niitä printata. Näin ainakin toivotaan…
Tuota aineistoa selatessa jää mielikuva, että sen ovat diginatiivit Homo Urbanukset laatineet kaltaisilleen. Arvioiden mukaan suuren sähkökatkon sattuessa verkot lakkaavat, tyypistä riippuen toimimasta niin, ettei yksikään ole kolmen tunnin kuluttua katkosta käytettävissä. Kun suomalaisen kansanluonteen tuntee niin häiriön sattuessa kaikki menevät nettiin etsimään ohjeita, jolloin verkot hidastuvat merkittävästi. Tähän kun lisää sen, että ”harrastajien” toimesta tukiasemien mastojen tiedot ovat useista tiedostoista verkosta ladattavissa koordinaatin, korkeuden ja kuuluvuuden tarkkuudella niin vähän tuo digiperusteisuus arveluttaa. Samoissa mastoissa ovat myös tv- ja radiotukiasemat.
Otan verkkoaineistosta pari esimerkkiä tuolta sotilaallista kriisiä käsitelevän materiaalin puolelta:
” Tällainen hybriditoiminta ei tarkoita, että tilanne etenisi sotilaalliseen konfliktiin.”Hyvä tietää, että jos verkot kaatuvat ja mikään ei toimi olemme turvassa koska silloin sotilaallinen ulottuvuus on siis tämän mukaan pois suljettu. Vai jäikö sana välttämättä painoteknisistä syistä lisäämättä?
”Maanpuolustusta on… aseellinen puolustus, johon osallistuvat Puolustusvoimat, asevelvolliset ja reserviläiset”
No niin, voi tulla yllätyksenä, mutta myös reserviläiset ovat asevelvollisia. Sodan ajan Puolustusvoimat rakentuvat pääsääntöisesti asevelvollisuusikäisistä palvelukseen käskettävistä reserviläisistä. Ja muuten myös sotilasviroissa palveleva henkilökuntakin kuuluu asevelvollisuuden piiriin.
Varusmiespalveluksen käyneet asevelvolliset ja siviilipalvelusvelvolliset toteuttaisivat tehtäviään sotatilanteessa koulutuksensa ja osaamisensa mukaisesti.
Miksi sisäministeriö on sulkenut naisten vapaaehtoisen palveluksen suorittaneet ja 45 vrk harkinta-ajan jälkeen palveluksensa loppuun käyneet naiset pois joukosta? He ovat myös asevelvollisia siinä missä varusmiespalveluksen käyneet miehetkin. Misogyniaa vai osaamattomuutta? Siviilipalvelusmiesten tehtävien osalta voisi myös vilkaista mitä laki heidän poikkeusolojensa tehtävistä sanoo…Mielenkiintoista on myös, että Valmiuslain 1552 /2011 14 luvun mukaisesta työvelvollisuudesta ei teksteissä mainita sanaakaan.
Verkkosurffailu aiheuttaa kuulemma suuremmat päästöt kuin lentoliikenne. Mikähän lienee arvio ohjeistuksen potentiaalisen käytön hiilijalanjäljestä?
No sitten noihin printattavaksi tarkoitettuihin tuotoksiin. Huurukolla on tuo naapurimme keltainen 32 sivun versio OM KRISEN ELLER KRIGET KOMMER, joka on myös suomeksi saatavilla ”JOS TULEE KRIISI TAI SYTTYY SOTA” , SPEK:in ja Huoltovarmuuskeskuksen aikanaan julkaisema Kotivara ohje ja tämä uusi 12 sivun tuotos käytössään.
Ruotsin ja SPEK:in versioissa kotivarat on mitoitettu viikoksi, SM:n versiossa kolme päivää on katsottu olevan tarpeeksi, ilmeisesti viimeisen pitkän sähkökatkon perusteella. Vettä on uudessa versiossa katsottu tarvittavan kaksi litraa päivässä, SPEK:in versiossa 16L viikoksi eli vajaat 2,3 L per päivä ja naapurimme versiossa 3 litraa per päivä. Kuriositeettina mainittakoon, että tutkimusten mukaan pelkässä oleilussa huoneenlämpöisessä tilassa ihon läpi haihtuu 50ml tunnissa eli noin 1,2 L vuorokaudessa.
Ruuan osalta uusi versiomme kuittaa asiat termillä ”sellaisenaan syötävää ruokaa” kun muissa on ohjeistusta mitä ruokia kannattaisi varastoida. Ruotsalaisessa kannustetaan hankkimaan retkikeitin kun taas kotimaisessa uudessa riittää ruuanvalmistuksen keinojen miettiminen.
Ainoa ohje, joka ottaa kantaa ruuan ”jälkihoitoon” eli miten virtsaaminen ja ulostaminen hoidetaan, kun vesi on poikki, on rakkaan naapurimme ohje. Nimittäin kun sähkö katkeaa niin myöskään vesi ei virtaa eivätkä viemärit vedä, koska vesitorneista on pitkälti luovuttu. Suomalainen ohjeistus näiltä osin tuli aikanaan: www.defmin.fi>files>pahasti_poikki_2012. Siinä on myös muuta hyvää ohjeistusta, jota sisäministeriön versiosta ei löydy.
Ruotsin versiossa käsitellään myös psykologista puolustusta, digitaalista turvallisuutta, eri tilannemalleja, eritysryhmiä ja kotieläimiä sekä ensiapua. Mikäli kiinnostaa Pdf versio myös suomeksi löytyy www.MSB.se osoitteesta. Aiheesta on myös Youtubessa: Krig i vår tid 1-6, julkaisija Försvarsmakten. Kovasti on painotettu, ettei tarkoitus ole pelotella kansalaisia. Tuolla logiikalla voisi sitten myös poistaa ”Varokaa heikkoja jäitä”-kyltitkin. Ne kun antavat ikävän assosiaation hukkumisesta.