Natsismista kumpuavan – erittäin tarpeellisen – häpeän varjossa kävikin niin, että Venäjä-suhteisiinsa fiksoituneet saksalaiset luennoivat ukrainalaisille ja muille itäeurooppalaisille kolmekymmentä vuotta fasismin vaaroista, mutta fasismin saapuessa ukrainalaiset kuolivat taistellessaan sitä vastaan ja saksalaiset rahoittivat sitä.
Eivät luultavasti enää pian, sillä Kremlin uusin liike uhkaa katkaista Nord Stream -kaasuputken toiminnan kokonaan. ”Rauhan putki” mätänee Itämeren pohjassa samalla tavoin kuin sen mahdollistaneet keskinäisriippuvuusunelmat ja kyyninen rahanahneus.
Natsi-ideologiasta ammentavan Saksan NPD-puolueen europarlamentaarikkonakin toimineen Udo Voigtin vuoden 2011 vaalikampanjassaan moottoripyörän selästä esittämä toivomus ”Gas geben!” – antakaa kaasua – on viime kuukausina kaikunut korviasärkevänä huutona maan teollisuuspiirien äänihuulilta.
Raukat diktaattorit ja heidän lakeijansa kokevat kuitenkin ennemmin tai myöhemmin oman Unterganginsa – toivottavasti elinaikanaan.
Euroopan ei tarvinnut edes katkaista suhteita itse, mutta nyt sillä on aikaa varautua kylmään talveen. Vaikka asiaa tuskin tajusi, Putin saattoi tehdä lännelle suuren palveluksen.
Miksi nyt?
Venäjälle jää tämän jälkeen kiristyskeinoksi lähinnä sotilaallinen voima, jonka viimeisenä oljenkortena hehkuvat radioaktiivisesti neuvostoajan peruina maan hallussa olevat ydinaseet.
Voikin pitää kummallisena, että Venäjä pelasi energiakorttinsa jo nyt.
Miksi näin tapahtui?
On tietenkin mahdollista, että emme julkisuuden perusteella tiedä kaikkea olennaista.
Todennäköisempänä on kuitenkin se, ettei Kreml yksinkertaisesti enää keksinyt muuta.
Ehkä irtikytkennän nähtiin olevan joka tapauksessa niin lähellä ja varma, että kyvystä hiukan ”ennenaikaiseen” toimintaan päätettiin ottaa kaikki irti. Tai sitten Putin oli vain vihainen.
Mahdotonta ei ole myöskään EU-suhteiden täydellinen jäädyttäminen (sic) sisäpoliittisista syistä. Gazpromin julkaisema ivallinen propagandavideo jättää eurooppalaisille liennytyspolitiikan kannattajille vain vähän tilaa esittää Venäjän toiminta millään muotoa ymmärrettävässä valossa.
Konspiratiivinen vastahyökkäys
Ukrainan sota on etenkin helmikuun suurhyökkäyksen jälkeen ollut varsinainen somesota: asiantuntijat, asianharrastajat ja myös valtiolliset tiedustelupalvelut ovat seuranneet tapahtumien kehittymistä lukuisista avoimista lähteistä pitäen suuren yleisön tietoisena julmuuksista sekä ukrainalaisten urhoollisesta puolustustaistelusta.
Pitkin syksyä on puhuttu tulevasta vastahyökkäyksestä, mutta yksityiskohtia ei ole liiemmin paljastettu.
Nyt, kun se näyttää alkaneen, on julkisuuden vallannut vielä voimakkaampi radiohiljaisuus. Silloin tällöin saamme tietoa uusista vapautetuista asutuskeskuksista, mutta hengennostatus on jäänyt ainakin toistaiseksi taka-alalle suhteessa operaatioturvallisuuteen.
Kokonaisuudessaan vaikuttaa kuitenkin, että Ukraina etenee varmasti – ei hitaasti eikä nopeasti – sekä Harkovan että Hersonin suunnalla.
Suurin kysymys liittyy siihen, kykenevätkö venäläiset pitämään keskuudessaan minkäänlaista järjestystä ja millä he yleensä ukrainalaisia voivat ampua. Jos vastaukset ovat ”eivät kykene” ja ”eivät millään”, edessä voi olla jopa kaaosmainen vetäytyminen maasta.
Haave on toki kovasti ennenaikainen, mutta eipä Venäjän väitetty aikomus turvata ammusten ja materiaalin osalta Pohjois-Koreaan mitään hyvääkään heidän ”erikoisoperaationsa” etenemisestä kerro.
Jos helmikuisen suurhyökkäyksen taustalla oli Ukrainan poliittisen alistamisen mahdottomuus, energia-aseen käyttöönoton taustalla lienee sotilaallinen epäonnistuminen.
Nyt isketään taloudellisesti ja poliittisesti, muttei enää suoraan Kiovaan, vaan sen tärkeimpiin tukijoihin liittolaisineen – olihan vuoden 2001 WTC-iskujenkin ajatuksena tuhota Israelin tärkein liittolainen, minkä oli tarkoitus tiputtaa juutalaisvaltio suoraan jihadistien kynsiin kypsän omenan tavoin.
Sodan sumu
Hyvin perillä olevat tahot ovat arvioineet sodan venyvän väistämättä ensi vuoden puolelle. Toisaalta esimerkiksi Viron tiedustelu uskoo tilanteen jäätyvän muutamien viikkojen kuluessa, jonka jälkeen edessä olisi vuosina 2015-2022 vallinneen asemasodan kaltainen vaihe, tosin erilaisin rintamalinjoin.
Epätietoisuuden vallitessa on pysyttävä päättäväisenä.
Tämä koskee myös meitä ei-ukrainalaisia Euroopan unionin – erityisesti sen itärajan – asukkaita. Positiivisimpien arvioiden mukaan energiakriisiä ei lähellekään ennustetussa laajuudessa ole tulossa, mutta toisinkin voi käydä. Mihinkään ei tule tuudittautua.
Joka tapauksessa isänmaamme ja maanosamme turvallisuus, vapaus ja rauha ovat tärkeämpiä asioita kuin sähkölaskun loppusumma. Silloinkin, kun jälkimmäinen todella kirpaisee.
Artikkelikuva: Dmitri Medvedev Saksassa. (Kremlin.ru, CC BY 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=9972562)
