Venäjällä on väläytelty mahdollisuutta, että maa jättäisi jatkossa noudattamatta Saimaan kanava-aluetta koskevia velvoitteitaan rangaistakseen Natoon suuntaavaa ”vihamielistä” Suomea.
Ratkaisun taloudellinen arvo olisi vähäinen, mutta symboliarvo valtava. Saimaan kanavan vuokraaminen oli eräs Urho Kekkosen ystävyys-, yhteistyö- ja avunantopolitiikan kruununjalokivistä, jonka tausta-ajatuksena oli – ainakin joidenkin mukaan – pohjustaa Porkkalan ennenaikaisen palautuksen jälkeen myös kanava-alueen eteläpuolisten maiden liittämistä takaisin Suomen yhteyteen. Tämä olisi sisältänyt Viipurinkin.
Hanke jäi haaveeksi. Ehkä siksi, ettei aluepalautukseen välttämättä ollut Neuvostoliiton puolella todellista valmiutta edes siinä tapauksessa, että ratkaisu olisi voinut luoda kansojemme välille YYA-liturgian lisäksi aitoakin luottamusta. Tai sitten siitä syystä, että Kekkosen kanssa hyvin toimeen tullut Nikita Hrutshov joutui väistymään suurvallan johdosta. Vaihtokauppa DDR:n tunnustamisen kanssakaan ei onnistunut.
Saimaan kanava kuitenkin jäi – Kekkosen ajan reliikkinä EU-Suomeen.
Irtikytkentä etenee
Lopulta Saimaan kanava on kuitenkin vain yksi pieni osanen siinä irtikytkennässä, jota Suomi käy Venäjä-suhteessaan läpi erittäin monella sektorilla. Eikä kyse ole pelkästään Suomesta, vaikka maamme asema idänkauppaan vahvasti nojanneena, sotilasliittoihin kuulumattomana Venäjän rajanaapurina onkin ollut erityislaatuinen.
Vaikuttaa siltä, että Kreml järjestämällä erilaisia energian toimitusvaikeuksia ja vähät välittämällä ulkomaalaisten kanssa tekemistään sopimuksista ajaa itse kaikista tehokkaimmin Eurooppaa lopettamaan kaikenlaisen riippuvuuden ja luopumaan (alkujaankin hyvin naiivista) uskosta siihen, että esimerkiksi yritystoiminnan tai omaisuuden suoja olisivat Venäjällä todellisia.
Samaan aikaan lännessä – jonka osaksi Suomi on jo tiiviisti kytkeytynyt – pakotteiden kohteiksi joutuneiden oligarkkien omaisuuden takavarikoinnit kiihtyvät. Nyt asia koskee myös Putinin välittömään lähipiiriin kuuluvaa, Suomen kansalaisuuden 1990-luvulla epäselvissä oloissa saanutta liikemies Gennadi Timtshenkoa.
Allekirjoittanut varoitti jo yli vuosi sitten Timtshenkoon kohdistettavien pakotetoimien Venäjässä potentiaalisesti herättämästä kostonhalusta. Lähiviikkoina näemme, miten se materialisoituu, mutta lähes varmaa on, että Saimaan kanavaan liittyvien velvoitteiden täyttämättä jättäminen tulee olemaan huolistamme pienimpiä.
Ahvenanmaa
Suomen turvana ovat lähiviikkoina luultavasti täyteen vauhtiinsa ponkaistavan Nato-prosessin aikana omien puolustusvoimiemme lisäksi tänne harjoituksiin saapuvat läntiset yhteistyökumppanit, vaikka muodollisia turvatakuita ei olekaan myönnetty. Yleisen arvion mukaan on kuitenkin koko Naton intressissä, että meidän (ja todennäköisesti länsinaapurimme) jäsenhakemus hyväksytään mahdollisimman nopeasti ja sujuvasti.
Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen rikkoi rohkeasti tabun ja nosti esiin Ahvenanmaahan kohdistuvat sotilaalliset riskit sekä mahdollisuuden niiden ennaltaehkäisyyn. Demilitarisoidun maakunnan uhkaaminen kun on huomattavasti helpompaa, jos Suomen sotilaat eivät ole alueella valmiiksi – puhumattakaan siitä, että Maarianhaminassa sijaitseva massiivinen Venäjän konsulaatti toimii käytännössä vakoilukeskuksena. Ongelmattomia tuskin ovat myöskään venäläisoligarkkien kiinteistöomistukset rannikkoseuduilla – esimerkiksi Hangon Tvärminnessä sijaitsevan Rotenbergin huvilan kaltaiset kohteet – tai niin ikään suhteellisesti hyvin kookas Turun konsulaatti.
Olisiko nyt yksinkertaisesti todettava, että syvän rauhan aika on ohitse ja olot vaativat Suomen joukkojen lähettämistä Ahvenanmaalle? Yhteisen sopimuksen pohjalta myös ruotsalaiset voisivat osallistua maakunnan turvaamiseen, mikä saattaisi samalla tasapainottaa mannersuomalaisten näkökulmasta täysin käsittämättömiä pelkoja Helsingin keskushallinnon suunnittelemista ”sortotoimista”. Entä provosoisivatko diplomaattikarkotukset Venäjää aloittamaan disinformaatiokampanjan “kansainvälisiä sopimuksia rikkovaa” Suomea vastaan?
Yksinkertaisia vastauksia ei ole, mutta lähimmäksi sellaista pääsee ehkä kysymällä, onko yksipuolinen liennytys ja sotilaallisesta voimankäytöstä – saati pelotteesta – pidättäytyminen kertaakaan estänyt Putinin Venäjää tekemästä törkeyksiä. Vaikka asiasta ei voi täyttä varmuutta saada, epäilykseen on hyvät syyt.
Venäjän kanssa olemme selkeästi jo tilanteessa, jossa sopimukset eivät merkitse mitään – ja vielä vähemmän mitkään “Suomen erityissuhteeseen” perustuvat sopimukset. Siksi joukkojen lähettämistä Ahvenanmaalle on vaikea pitää vaarallisempana kuin sen vaihtoehtoa, joka kaiken muun lisäksi säilyttää saarimaakunnan asukkailla ns. Butsha-option.
Samalla Suomen tulee kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarno Limnéllin ehdotuksen mukaisesti viestiä omasta toiminnastaan aktiivisesti ja käyttää nyt kaikkea sitä maabrändiin suoraan tai välillisesti investoitua pääomaa, joka ehkäisee Nato-maissa levitettävän negatiivisen uutisoinnin vaikutuksia jäsenyysprosessiin.
Kuva: Bogskärin majakka Ahvenanmaalla. (KansallisarkistoKA – This file is digitized and shared in Wikimedia Commons by the National Archives of Finland., CC BY 2.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=49317351)
