Ukrainan asevoimien upotettua onnistuneesti Venäjän Moskva-ohjusristeilijän ja Emmanuel Macronin voitettua Ranskan presidentinvaalit ovat Ukrainan menestymismahdollisuudet sodassa kasvaneet merkittävästi niin sotilaallisen kyvykkyyden kuin liittolaismaiden sitoutuneisuuden näkökulmasta. Erityisesti läntinen tahtotila maan aseistamiseksi on yhä selvempi, mistä kertovat muun muassa Saksan päätös raskaan aseistuksen lähettämisestä maahan sekä Italian merkittävä apupaketti.
Viikosta toiseen jatkuvat ydinasevihjailut tuntuvat yhä kuluneemmilta – eivät pelkästään siksi, ettei pelotteeseen välttämättä uskota, vaan myös siksi, että “liennytyksestä” ei näytä edes perinteisten Venäjän-ymmärtäjien silmissä olevan enää mitään hyötyä. Ukrainasta povattiin aluksi Afganistanin sodan toisintoa, mutta paljon elementtejä on nähtävissä myös tsaarinvallan kohtaloksi koituneesta Venäjän-Japanin sodasta: “Ei se huoli Togo-poika, päälle se painaa. Pohjassa jo makaapi Makarohvi-vainaa”.
Putinia ei kuitenkaan varsinaisesti tunneta hyvänä häviäjänä. Kuten ennenkin, hän saattaa yrittää hämmentävän hyvin toiminutta selviytymisstrategiaa, jota voisi parhaiten kuvata eteenpäin kaatumiseksi.
Suomen ja Ruotsin Nato-prosessien häiritseminen lienee jotakuinkin selviö, mutta merkittäviä kineettisiä operaatioita Moskova tuskin lähtee tässä maailmankolkassa suorittamaan, mitä nyt Ahvenanmaan asema huolestuttaa aiheestakin.
Sen sijaan looginen eskalaation kohde voisi olla Transnistria ja mahdollisesti myös Moldovan (entisen Bessarabian) läntiset osat.
Dniestrin tuolla puolen
Millaisesta maapalasta sitten oikein on kysymys?
Transnistria on kansainvälistä tunnustusta vaille jätetyn kvasi-valtion arkkityyppi, joka synnytettiin Neuvostoliiton hajotessa kattamaan itsenäistyneen Moldovan Dnestr-joen puoleiset itäosat.
Aloitetaan toiseen maailmansotaan johtaneista tapahtumista. Molotov-Ribbentrop – sopimuksessa Romaniaan kuulunut, romaniankielinen Bessarabian alue sovittiin Neuvostoliiton etupiiriin kuuluvaksi. Toisen maailmansodan jälkeen tilanne vakiintui ja Romanian Bessarabian lisäksi uuteen Moldovan neuvostotasavaltaan liitettiin Ukrainan sosialistiseen neuvostotasavaltaan aiemmin kuulunut Moldovan ASNT, käytännössä nykyinen Transnistria. Venäläisten muuttoa alueelle rohkaistiin ja romanian kieltä ryhdyttiin
kirjoittamaan kyrillisin kirjaimin, minkä myötä myös sen nimi vaihdettiin moldovaksi (tai moldaviaksi).
Parhaiten Moldovan tilannetta voi ymmärtää ajatusleikin kautta: jos vaikkapa Pohjois-Karjala ja Kainuu olisi toisen maailmansodan aikana halkaistu Suomesta siten, että suuri osa paikallisväestöstä olisi jäänyt niille sijoilleen ja ryhdytty venäläistämistoimiin, tulos olisi luultavasti samankaltainen. Historiasta ja maantieteestä juontuvia kulttuurisia eroja Romaniaan kyllä löytyy, mutta pohjimmiltaan kyse on keinotekoisesta hajota ja hallitse -metodista, jollaista Neuvostoliitto käytti menestyksekkäästi myös Ukrainassa (Krim), Georgiassa (Abhasia) sekä Kaukasuksella (Vuoristo-Karabah).
Neuvostoliiton hajotessa Moldovassa virisi into uudelleenyhdistymisestä Romanian kanssa, mutta käytännön ongelmat – joista vähäisin ei ollut Transnistrian sota – estivät hankkeen.
Konfliktin juuret olivat kevään 1990 tapahtumissa, kun maan itäiset, pääosin slaavilaiset alueet kieltäytyivät tunnustamasta parlamenttivaalien tulosta. Jo tällöin nähtiin ensimmäiset aseelliset yhteenotot osapuolten välillä. Loppukesästä 1991 Moldova julistautui itsenäiseksi ja Transnistria puolestaan ilmoitti halustaan jatkaa osana liittovaltiota.
Aluksi venäläiset eivät avoimesti puuttuneet tilanteeseen, mutta kun merkit transnistrialaisten romahduksesta alkoivat olla selviä, määräsi Venäjän 14. Armeijan komentaja, kenraalimajuri Aleksandr Lebed väliintulon.
Taistelut olivat nopeasti ohi. Kahdenkymmenenviidentuhannen miehen joukoille ei ollut vastusta sen enempää Moldovasta kuin Transnistrian tukijoista – edes siinä tapauksessa, että jälkimmäiset olisivat halunneet tehdä vastarintaa.
Transnistriaan pystytettiin gangsterien ja vanhoillisten neuvostonostalgikkojen hallitsema Brezhnevin ajan ulkomuseo, joka tunnetaan salakuljettajien paratiisina ja yhtenä Euroopan köyhimmistä alueista sekä unelmamatkakohteena erikoisuudentavoittelijoille, joiden rahat tai uskallus eivät riitä Pohjois-Korean vierailuun.
Donbass ja Transnistria
Transnistrian jäätynyt konflikti on Ukrainan kannalta sikälikin mielenkiintoinen, että sen ratkaisuehdotukset muistuttavat aina avainhenkilöitä myöten Ukrainaa varten kätilöityjä itäalueiden autonomiasuunnitelmia. Niihin nimittäin kätkettiin myrkkypilleri, jonka pohjalta Venäjän armeijan hallussa oleville alueille olisi annettu käytännön veto-oikeus päätöksentekoon ja siten rajoitettu Moldovan sekä Ukrainan itsenäisyyttä. “Epäsymmetrisen autonomian” arkkitehti oli niin Transnistriassa kuin Donbassissakin Putinin läheinen liitolainen Dmitri Kozak.
Clausewitziläisittäin ajateltuna Venäjän suurhyökkäys Ukrainassa on seurausta siitä, että Moskovan painostustoimet maan itsenäisyyden rajoittamiseksi eivät tuottaneet tulosta. Tästä syystä myös jäätyneen konfliktin ylläpitäminen Donetskin ja Luhanskin alueilla kävi Putinin näkökulmasta kannattamattomaksi.
Samansuuntaista kehitystä voi havaita Moldovassa. Loppuvuodesta 2020 maan presidentiksi noussut länsimielinen Maia Sandu oli niin voimakkaasti Kremlille “mieluinen” valinta, että Putin toivotti hänelle heti vaalituloksen selvittyä “hyvää terveyttä”.
Lisäksi Transnistrialla on sotilasstrategista merkitystä, vaikka sen kautta hyökkääminen Ukrainaan ei yksinkertaista olekaan. Odessa, jonka Moskvan upottamisen oli tarkoitus pelastaa, sijaitsee kuitenkin lähellä eikä maakäytävästä alueelle varmaan haittaakaan olisi. Merkittävämpi tekijä kuin itse Ukrainassa saattaa kuitenkin piillä siinä, että huoltoyhteys suoraan Transnistriaan mahdollistaisi heikosti varustellun, Naton ulkopuolisen Moldovan tehokkaan uhkaamisen.
Naton nöyryytystä?
Sotatoimet Moldovaa vastaan asettaisivat länsimaatkin uuden tilanteen eteen, sillä eri arvioiden mukaan jopa kymmenillä prosenteilla moldovalaisista on myös Romanian kansalaisuus. Vaikka Artikla 5 ei sinänsä koske Nato-maiden kansalaisia ulkomailla, Moldovan tuhoaminen olisi Putinin näkökulmasta jälleen yksi tapa nöyryyttää viholliseksi kokemaansa puolustusliittoa.
Strategiassa on kuitenkin riskinsä. Toistaiseksi länsimaiden päättäväisyys Venäjän edessä on uusien raakuuksien myötä lähinnä kasvanut. Tästä huolimatta diktaattori voi laskea sen varaan, ettei parempaakaan vaihtoehtoa löydy – ja aika saattaa lopulta tehdä tehtävänsä, kuten on tehnyt aiemminkin. Jos ei Ukrainan ja Moldovan täysimääräiseksi valtaamiseksi, ainakin tuhoisan konfliktin ylläpitämiseksi.
Otsikkokuva: Transnistrian pääkaupunki Tiraspol. (By Stefan Wisselink – Tank Monument in Tiraspol, Transnistria, CC BY 2.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=87408609)
