Kapinallisten tilanne Itä-Ukrainassa vaikeutuu hetki hetkeltä
Muun muassa “Donbassin kansanmiliisin” (DNR) varakomentajana tunnettu Igor ”Strelkov” Girkin pyysi eilen Venäjältä välitöntä apua, tai Itä-Ukrainan (osittainen) aseellinen nousu kaatuu viikossa. Ukrainan hallituksen joukot onnistuivat jo eilen katkaisemaan yhteydet useiden kapinallisten hallussa olleiden alueiden välillä. Tämän aamun tietojen mukaan kapinalliset ovat nyt joutuneet perääntymään myös keskeisestä tukikohdastaan, Donetskin alueen pohjoisosassa sijaitsevasta Slovjanskin kaupungista.
Eilisessä vetoomuksessaan Girkin piti venäjämielisten joukkojen tilannetta Itä-Ukrainassa kestämättömänä. Kapinalle kasvonsa antaneen venäläisen seikkailijan mukaan Ukrainan hallitus on onnistunut saamaan tulitauon aikana joukkonsa kasaan ja sen voima kasvaa päivä päivältä, mikä vastaa myös ulkopuolisia havaintoja tilanteesta.
Girkinin mukaan kapinallisten joukossa on ehkä tusinan verran venäläisiä vapaaehtoisia, loput ovat ukrainalaisia, pääosin Donetskin alueelta. Tämä voi hyvinkin pitää paikkansa, sillä alueella aiemmin havaitut krimiläiset ja venäläiset seikkailijat loistavat nyt poissaolollaan.
Girkinin mukaan virallinen Venäjä ei edelleenkään tue heitä. Tämä on asia, mistä hän on valittanut jatkuvasti, mutta mikä on länsimaisessa mediassa pääosin vaiettu kuoliaaksi – konfliktin neutraali arvioiminen ei mitä ilmeisimmin sovi yhtä lailla lännessä kuin idässä harjoitettuun “strategiseen viestintään”. Suomessa tilanne on hieman parempi, mutta myös meillä Ukrainan ja Venäjän tilanteen sekä toimien objektiiviseen arviointiin pyrkivät leimataan aivan turhan helposti joko “putinisteiksi” tai “suomettuneiksi”.
Girkinin mukaan joukkojen yksityisiltä venäläisiltä saama humanitaarinen apu ja varusteet ovat olleet heille erittäin tärkeitä, mutta ne eivät enää riitä. Girkinin mukaan tässä tilanteessa edes muutama uusi taistelupanssarivaunu tai tykki ei merkitse enää mitään, vaan tilanteen voisi pelastaa vain Venäjän koko voimallaan suorittama poliittinen tai sotilaallinen väliintulo.
Juuri tätä varten Girkinin – selkeästi Venäjälle osoittaman – vetoomuksen mukaan alueella on nyt käynnissä ”kansanmurha” ja Venäjän tulisi tulla suojelemaan alueen ”venäläisiä”.
Kapinallisten vetoomuksista huolimatta Venäjän yksipuolista interventiota tuskin tullaan näkemään, ellei siviilitappioiden määrä nouse – Venäjän sisäpolitiikan kannalta – kohtuuttomaksi.
Jos Venäjä ei puutu asiaan, ja Ukraina saa pidettyä raja-asemat ja omat joukot hallussaan, kapinalliset tuskin kestävät edes viikkoa.
Girkin/Strelkovin eilisen vetoomuksen voi katsoa täältä.
© Suomen Sotilas & Arto Pulkki, 5.7.2014