Hybridivaikuttamishommissa kysymys “mitä se oikein tarkoittaa” on ollut keskeisin teema viimeisten vuosien aikana, työryhmästä ja kokoonpanosta toiseen. Jokainen tahtoo sanoa sen viimeisen sanan ja tietää eniten. Että se on erilaisten keinovalikoimien käyttämistä ja jotain hyvin uutta, mutta samalla siinä ei ole mitään uutta. Kehäpäätelmiä toisensa jälkeen.
Keskustelu on ollut kieltämättä mielenkiintoista ja aaltoilevaa. Uskallan sanoa, hyödytöntäkin välillä. Median ulostuloja en tähän edes laske, ne tuntuvat lähinnä turhalta ajanvietteeltä.
Vihreät miehet ja kyberhyökkäykset. Salaliittoteoriat ja disinformaatio. Siinäpä alkusoittoa mielikuvillemme hybridisodankäynnistä. Aivan.
Olemme häivyttäneet jostain syystä hybridisodankäynnin perimmäisen ytimen hokemalla vuosikaudet vaikuttamisesta. Jokainen virallinen hybridivaikuttamista koskeva kokous, työpaja ja seminaari on aloitettu mihinkään johtamattomalla keskustelulla siitä, mitä tuo mystiseltä tuntuva sanapari mahtaa tarkoittaa. Selityksiä on ollut yhtä paljon kuin selittäjiä, kuka on mitäkin uhkaa halunnut milloinkin korostaa. Ainoaksi yhteiseksi ajatuslangaksi on hyväksytty johtopäätös, että se hybridivaikuttaminen on ihan sama asia, kuin kyberhyökkäykset ja vääristetty tieto internetissä. Enempään ei ole ollut uskallusta. Kukapa sitä pelottelemaan lähtisikään.
Hybridivaikuttaminen on vieraan valtion vihamielistä toimintaa toiseen valtioon vaikuttamiseksi. Sanoisin, että erityispiirteenä näyttäisi olevan se, että se kohdentuu nimenomaan siviiliyhteiskuntaan. Kohteena ovat siviilit.
Tavoite on aika tavalla sama, kuin ns. perinteisessä sodankäynnissä. Hajottaa kohteen päätöksentekokyky, asevoimat, talous. Hybridivaikuttamisen kohdalla tärkeintä on oivaltaa, miten vaikuttaja hyötyy käyttämistään keinoista.
Hybridivaikuttamisen etu on kustannustehokkuus: turhapa sitä pyssyjä on heilutella, kun poliittiseen päämäärän voi päästä horjuttamalla vastapuolta ihan muutoin. On turha kuvitella, että kansan tietoisuuteen syystalven 2023 osuneet tuhotut kaasuputket tahi villiintynyt polkupyörärajatilanne olisivat ainoita esimerkkejä. Kyse on strategisesta teatterista. Jatkoa näytelmään seuraa. Haluttiin tai ei. Saattaa kuulostaa improvisaatiolta, lienee se sitäkin – mutta tarkkaan laskelmoituna.
Hybridivaikuttaminen on käytännössä “sodankäyntiä” joka tapahtuu sodan ja rauhan välimaastossa. Tämä selkeyttänee mistä asiassa on kyse. Vihamielinen valtio kokeilee kaikki toimet, missä voi toimia ilman, että tilanne kiristyy aseelliseksi selkkaukseksi, tai sodaksi. Valehtelee ja peittää. Tosin, se ei kaihda myöskään aseellista voimankäyttöä.
On täysin turhaa miettiä, mikähän se olisi sitä keinovalikoimaa tms. Kaikki keinot ovat käytössä. Hybridivaikuttaminen haastaa sotilaallisen maanpuolustuksen; millaista ymmärrystä tämä edellyttää siviilimaailmasta – millaisia yhteistyörakenteita ja yhteisiä toimintamalleja olisi ehkä rakennettava menettämättä perustehtävän ydintä? Olemme ratkaisseet tämän kokonaisturvallisuusajattelulla. Mutta toimiiko tämä tehokkaasti?
Paras keino vastustaa tätä ns “hybridivaikuttamista” on toimia yhdessä uhkia vastaan. Somenkin voi jättää seuraamatta. Tämä maailma pyörii hyvin ilman itseaiheutettuja paniikkeja.
Kirjoittaja on kansalaisyhteiskuntaan ja hybridisodankäyntiin erikoistunut sotatieteen väitöskirjatutkija.
