Vaarallinen kuoppa Nato-tiellä

Suomen Nato-hakemusta pidetään jo lähes varmana.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, ulkoministeri Pekka Haavisto ja pääministeri Sanna Marin varmistelevat ulkomaiden tukea hankkeelle. Marin näyttäisi edelleen paimentavan myös oman puolueensa väkeä hitaahkosti, mutta varmasti liittoutumisen kannalle.

Niinistö puhui Turkin itsevaltaisen presidentti Recep Tayiip Erdoğanin kanssa ja vihjasi, että maamme pyrkimyksille olisi luvattu tuki myös Ankarasta. Unkarin Viktor Orbán voitti vaalit, mutta isoissa kysymyksissä – jollainen Suomen Nato-jäsenyys kuitenkin lopulta luultavasti olisi – Putinin Venäjään poikkeuksellisen läheisiä yhteyksiä pitänyt pääministeri ei ole tavannut asettua liittolaisia vastaan. Tästä kertovat jo yksin poikkeuksellisen voimakkaat EU-pakotteet.

Isoilla Naton jäsenmailla on kyllä keinonsa suostutella, lehmäkaupitella ja tarvittaessa painostaakin pienempiä hyväksymään uudet jäsenet.

Tammikuussa virolaiselle Delfille antamassani haastattelussa arvioinkin, että suurin uhka (jota en pitänyt kovin suurena) Nato-hakemuksellemme suomalaisten oman päättämättömyyden lisäksi voisi löytyä Ranskasta, jossa pidetään keväällä ja alkukesästä sekä presidentinvaalit että valitaan uusi kansalliskokous. Suomea koskevan sopimuksen lopullinen ratifiointi olisi jälkimmäisen tehtävä.

Huhtikuun alusta katsoen näyttää arvio osuneen oikeaan. Vaikka Emmanuel Macronin valinta jatkokaudelle on edelleen todennäköisin skenaario, vaalikyselyt viittaavat Marine Le Penin todelliseen voittomahdollisuuteen. Ero ehdokkaiden toisen kierroksen kannatuksessa on pudonnut noin kolmeen prosenttiyksikköön.

Kysymys ei ole pelkästään siitä, voisiko Le Pen puolueineen olla suostuteltavissa Suomen Nato-jäsenyyden kannalle (totisesti tähän tulisi valmistautua ja pyrkiä luomaan epämuodollisia yhteyksiä asian edistämiseksi jo nyt), vaan myös siitä, että valtavirran ulkopuolelta tuleva valtionpäämies presidenttikeskeisessä Ranskassa pistäisi eurooppalaisen politiikan vähintään hetkellisesti hyvin sekaisin.

Arvioimatta tarkemmin Le Penin mahdollisia riippuvuuksia, hänen viimeaikaisten lausuntojensa perusteella voi pitää selvänä halua säilyttää avoimena mahdollisuus palata Venäjän kanssa tehtävään yhteistyöhön. Virallisesti ehdokas on toki viimeisimmän hyökkäyksen Ukrainaan tuominnut. Esimerkiksi Butshan verilöylyn tapahtumien todenperäisyydestä Le Pen kylvi kuitenkin epäluuloa, vaikka kaikki todistusaineisto viittaa venäläisten syyllisyyteen.

Suomen tulisi varautua Le Penin valintaan arvioimalla sitä koskevia skenaarioita ja ymmärtämällä olennaiset riskitekijät etukäteen.

Ranskan uuden presidentin nimi on tiedossa luultavasti viimeistään 25.4, mutta Macronin presidenttikausi päättyy vasta 13.5. Kansalliskokouksen kokoonpano selviää suurelta osin 12.6. ja kokonaisuudessaan 19.6. Sen nykyisten edustajien mandaatti loppuu 21.6.

Perinteisesti Ranskassa äänestäjät ovat antaneet valitsemalleen valtionpäälle voimakkaan mandaatin toteuttaa tavoitteitaan myös kansalliskokouksen vaaleissa, mutta Le Penin kohdalla nämä “pelisäännöt” eivät välttämättä päde. Ei ole myöskään selvää, että muut kuin oikeistopopulistien edustajat välttämättä suhtautuisivat Suomen jäsenhakemukseen suopeammin: saattaisihan Vichyn hallituksen päämiehen, marsalkka Philippe Pétainin henkisestä perinnöstä ammentavan Le Penin liikkeen menestys johtaa myös äärivasemmistolaiseen vastareaktioon.

Madridin Nato-huippukokous pidetään kesäkuun lopulla. Suomen on arvioitu jättävän hakemuksensa tähän mennessä.

Mutta entä jos tilanne onkin sellainen, että Ranskan poliittinen elämä on hakemassa kiivaasti muotoaan eikä välttämättä edes tiedetä, aikooko Le Pen pitää maansa osana Naton komentorakenteita vai Charles de Gaullen ratkaisua imitoiden ryhtyä eräänlaiseksi puolustusliiton puolijäseneksi? Suomen jäsenhakemuksen torppaamista ratkaisu ei tosin estäisi.

Ranska on suuri maa ja Euroopan unionin ainoa ydinasevalta. Vitsailuista huolimatta sen sotilaallinen kyvykkyys on verraten hyvä eikä taloudellista vaikutusvaltaakaan tule aliarvioida. Ranska on riittävän merkittävä voidakseen oikeasti asettaa kapuloita Suomen Nato-jäsenyyden rattaisiin.

Toisaalta koko lännellä on suuri intressi saada maamme puolustusliittoon mahdollisimman pian ja rauhallisesti. Tarve turvata Itämeren vapaus sekä etenkin alueen ilmavalvonnan ja -puolustuksen järjestäminen ja yhä voimakkaammin Venäjän patoamiseen pyrkivä Euroopan unionin poliittinen rooli tukevat tavoitetta. Tätä ei pidä unohtaa.

Silti Le Pen voi haluta ojentaa kättä Venäjälle heti kautensa aluksi. Taitavana poliitikkona hän tuskin lähtee sodan jatkuessa rummuttamaan pakotteiden purkamista. Kansalaisten närkästyksen (kyllä, jopa Ranskassa) lisäksi tällainen toiminta voisi aiheuttaa Atlantin takana sekä muissa EU-maissa liian voimakkaan vastareaktion.

Suomen (ja Ruotsin) Nato-jäsenyyden estäminen tai ainakin viivyttäminen voisi olla helpompi herkkupala, josta Kremlin karhu kuitenkin olisi varmasti mielissään.

Kuva: Kuollut mies autossa Butshan kylässä. (National Police of Ukraine – https://www.youtube.com/watch?v=Z7yIyNBMpQY&ab_channel=НаціональнаполіціяУкраїни, CC BY 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=116619155)