Tilanne eilisen Minskin neuvottelun osalta on se, että Venäjä nähdään lännen leirissä kelvollisena neuvotteluosapuolena tässä sotilaallisessa ja eskaloituvassa kriisissä, jossa Moskova toisaalta kiistää olevansa osapuolena. Samalla siis mitätöidään Venäjän jatkuva miehitystoiminta Krimillä sekä venäläisten erikoistaistelijoiden sotilaallinen toiminta siviilejä vastaan tammi-helmikuussa 2014 Kiovassa.
Ukraina on jätetty tilanteessa käytännössä yksin – olkoonkin että Minskin neuvottelua oli lähetetty koristamaan virkansa näinä päivinä jättävä EU:n korkea edustaja Catherine Ashton. Huomionarvoista oli, että hänen seuranaan oli energia-asioista vastaava komissaari Oettinger eikä suinkaan laajentumiskomissaari Fuele, jonka heilurimainen toiminta Ukrainan assosiaatioprosessin hoidossa on herättänyt närää ja kysymyksiä. Kuvaavaa on myös se, että Valko-Venäjän totalitaarinen hallitsija Lukashenko on noussut “rauhantekijäksi” tilanteessa, jossa länsi hapuilee selvästi vielä omaa rooliaan. Baltiassa huudetaan Naton avun ja pysyvän sotilaallisen läsnäolon perään, Ruotsissa ja Puolassa toivotaan kovempaa hallitustenvälistä (EU, ETYJ, YK) rintamaa suhteessa Venäjään.
Suomi – yhdessä Saksan kanssa – pyrkii edelleen omista reaalipoliittisista lähtökohdistaan rakentamaan vuoropuhelua osapuolten välille. Ongelmana tässä savotassa on osapuolten löytäminen ja niiden sitouttaminen (missä kannustimet, missä kepit ja kenen kanssa neuvottelet?). Pelkästään Ukrainan puolella taistelee lukuisia vapaaehtoispataljoonia, joille “tulitauko” olisi katkeraa myrkkyä tilanteessa, jossa separatistit eivät ole tähänkään saakka noudattaneet ainoatakaan sovittua tulitaukoa. Edelleen, jos tai kun tilanne tästä kärjistyy tulevien päivien aikana, voi kysyä: kuinka kauan tähän neuvotteluyhteyden rakentamiseen riittää lännessä oma usko, kärsivällisyys ja resurssit – puhumattakaan kansalaisten kasvavasta pelkokertoimesta tämän modernin peitesodan edetessä Euroopassa?
Kova mannermainen talvi tekee tuloaan myös itäiseen Ukrainaan ja siitä tulee tällä asetelmalla siviiliväestölle tuhoisa. Venäläisten erikoisjoukkojen työntyminen Mariupolin ja Asovan meren äärelle olisi strategisesti loogista seurausta sille, että Krimin huoltovarmuus pitää varmistaa ennen talvivarastojen rakentamista. Tämä tarkoittaa tilanteen eskaloitumista ja kärjistymistä lähipäivinä entisestään. Presidentti Niinistön puhe viittasi tähän epäsuorasti suurlähettiläspäivillä 26.8.; Ukrainan kriisin tuleva kulku on vielä tuntematon. Varmaa onkin ainoastaan se, että eurooppalainen turvallisuusarkkitehtuuri menee uusiksi ja yhteistoimintaa tullaan Suomessa integroimaan entisestään yleiskoordinaation/siviilikriisinhallinnan kustannuksella kohti todellisia voimavarakapasiteetteja ja alueellisia yhteistoimintarakenteita, näin etenkin lintukotomme äärellä Itämerellä.
