Asevelvollisuudessa on kyse siitä, miten tehokkaimmin ja edullisimmin järjestämme oman maamme puolustuksen. Suomen kokoisen maan uskottava puolustaminen edellyttää kohtuullisen suuria joukkoja, joiden hankkiminen on käytännössä mahdotonta ilman yleistä asevelvollisuutta. Asevelvollisuudesta luopumista vaativat useimmiten juuri ne tahot, jotka eivät ole kiinnostuneita maanpuolustuksesta.
Asevelvollisuuden vastustajat keräävät parhaillaan nimiä kansalaisaloitteeseen. He perustelevat kantaansa tasa-arvolla – unohtaen, että yleinen asevelvollisuus on nimenomaan tasa-arvoinen tapa toteuttaa maanpuolustusvelvollisuus. Se on tasa-arvoinen kaikille miehille ja naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutuneille naisille. Asevelvollisessa armeijassa yhteiskuntaluokasta, varallisuudesta, rodusta, uskonnosta tai koulutustaustasta riippumatta kuka tahansa voi edetä upseeriksi. Näin ei ole ammattiarmeijoissa.
En kannata sukupuolineutraalia asevelvollisuutta Norjan malliin. Sille ei yksinkertaisesti ole Suomessa maanpuolustuksellista tarvetta eikä taloudellisia edellytyksiä. Kannatan kuitenkin naisten osallistumista kutsuntoihin. Maanpuolustustietoutta emme saa evätä naisilta, sillä kaikilla Suomen kansalaisilla on perustuslaillinen velvollisuus osallistua isänmaan puolustamiseen.
Päinvastoin kuin usein väitetään, ei asevelvollisuus ole mikään historian jäänne. Se on eri muodoissaan maailmalla yhä varsin suosittu tapa järjestää maanpuolustus. Sveitsi ja Viro lisäävät asevelvollisuuden merkitystä omissa puolustusratkaisuissaan ja muun muassa Itävalta ja Israel pysyttäytyvät siinä. Suurista maista asevelvollisuuteen nojaavat yhä naapurimme Venäjä ja nouseva maailmanvalta Kiina.
Asevelvollisuus on myös kustannustehokas ratkaisu. Yleinen asevelvollisuus vie vain 15 prosenttia, eli noin 330 miljoonaa euroa koko 2,2 miljardin euron puolustusbudjetista.
Puolustusvoimat on parhaillaan rajun säästökuurin kohteena. Puolustusmäärärahoista leikataan, varuskuntien määrää vähennetään, sodan ajan joukkojen määrää supistetaan. Tämä merkitsee sitä, että Puolustusvoimat varautuu jatkossa kouluttamaan entistä pienemmän osan miespuolisesta ikäluokasta. Asevelvollisuudesta tulee valikoivampi.
Puhutaan niin sanotusta palvelukelpoisesta ikäluokasta: kaikkia nuoria miehiä ei oteta armeijaan psyykkisen tai fyysisen syyn takia. Taustalla vaikuttavat säästösyyt, mutta samalla murennetaan järjestelmän legitimiteettiä. Arviolta kolmasosa palvelusvelvollisista miehistä syrjäytetään, osin pikkuvaivojen takia.
Valikoivassa asevelvollisuudessa on se riski, että luiskahdamme ammattiarmeijaan. Näin on käynyt useimmissa Länsi-Euroopan maissa, viimeksi Ruotsissa.
Ruotsin tietä seuratessa vaarana on maavoimien alasajon lisäksi maanpuolustustahdon romahdus. Pian ajattelemme, että maanpuolustus on vain ”palkkasotilaiden” hommaa: ”Hoitakoon ne sen, kun siitä heille maksetaan”. Ilman maanpuolustustahtoa ei ole uskottavaa puolustusta, ei vaikka liittoutuisimme sotilaallisesti tai alkaisimme toden teolla paisuttaa puolustusbudjettiamme.
Asevelvollisuus tuottaa reserviä. Suurella sodan ajan reservillä viestitämme ulospäin, että tänne on turha hyökätä, täällä asuu puolustustahtoinen kansa. Suurta, hajautettua reserviä ei lamauteta täsmäiskuin. Se on tärkeä asia liittoutumattomalle maalle, se on riittävä pelote ja pidäke potentiaaliselle maahantunkeutujalle.
Suomi on hyvä maa, se on puolustamisen arvoinen, eikä sitä kukaan muu puolusta kuin me suomalaiset asevelvolliset.
