Eurooppalaisissa kriisinhallintamalleissa on parhaillaan käynnissä kaksisuuntainen kehitystrendi; toisaalta pyrkimys vahvistaa kriisipäätöksentekoa tukevaa tilannetietoisuutta, toisaalta varmistaa käytettävissä olevien resurssien kokonaisvaltainen käyttö hädän hetkellä. Näihin resursseihin kuuluu keskeisesti kansallinen ase – ja puolustustarviketeollisuus.
Suomesta vietiin vuonna 2010 puolustustarvikkeita 58,77 miljoonan euron arvosta. Summa kutistui edellisvuodesta 32 prosenttia, selviää rauhan ja turvallisuuden tutkimusverkosto SaferGlobe Finlandin vuotta 2010 käsittelevästä raportista. Samainen raportti tosin toteaa että aseiden ja sotatarvikkeiden vieminen SaferGlobe Finland:in ylläpitämän ”harmaan listan” maihin ”voi rikkoa EU:n asevientikriteereitä ja olla siten ristiriidassa Suomen virallisen ulko-ja turvallisuuspolitiikan kanssa. Riskinä raportin mukaan on, että aseita käytetään esimerkiksi ihmisoikeuksien polkemiseen.” (YLE.FI uutiset, 27.4.13) Tätä samaa argumenttia tarjoillaan myös suomalaisia työllistävän metsästys ja urheiluaseteollisuuden kampittamiseksi.
Kotimainen aseteollisuutemme on globaalisti vertaillen pientä, mutta sillä on merkitystä niin kotimaiselle työllisyydelle kuin kansalliselle turvallisuudellemmekin. Suomalainen Sako Oy toimi vuoteen 1938 nimellä Suojeluskuntain Ase- ja Konepaja Oy. Metso myi Sakon vuonna 2000 italialaiselle Berettalle. Sako teki viime vuonna tuotantoennätyksensä 75 000 asetta, joista 95 % menee vientiin, melkein puolet Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Toinen mainitsemisen arvoinen firma Suomesta on tietenkin Patria joka solmi viime vuonna yli 100 miljoonan euron kaupan Saudi-Arabiaan. Tämä siitäkin huolimatta että yrityksen toimintaa on pyritty ajamaan alas jos minkäkin tutkivan ”journalistin” voimin samalla kun yrityksen edellinen johto on pyrkinyt edistämään suomalaisen teollisuuden vientiä i.e. lisäämään suomalaisia työpaikkoja.
Toivoa sopii että Suomessa katsottaisiin myös tällä kertaa Ruotsin mallia jossa maan asevientiteollisuus voi hyvin ja saa vientilupia pikemminkin toimintansa tueksi kuin sen esteeksi. Mainitsemisen arvoinen AB Bofors perustettiin 1873 ja sen omistaja Alfred Nobel kehitti yrityksestä jo ensivuosina modernin tykkivalmistajan. Boforsin etu on ollut Ruotsin etu.Tämä todettiin jo Olof Palmen valtakaudella jolloin maa profiloitunui voimakkaana rauhanrakentajana maailman eri kolkilla toimittaen samalla ase – ja puolustustarviketuotteita niitä tarvitseville – viranomaisille. Olisiko siis niin että terveellä tavalla valvottu ja toimiva kansallinen ase- ja puolustustarviketeollisuus ei olisi rauhan vaarantaja – vaan sen takaaja?
