Pohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä kohkattiin jo 1930-luvulla, mutta kaikki muuttui Neuvostoliiton hyökättyä. Talvi- ja jatkosota – unohtamatta kylmää sotaa – opettivat suomalaisille realismia: toiveajattelun varaan emme maanpuolustusta voi rakentaa, ja oman maan etu tulee kaikilla kansakunnilla ensin.
Nyky-Suomessa pohjoismaisen puolustusyhteistyön syventämiselle on laaja kannatus. Edelleen pitää kuitenkin olla realisti ja nähdä mahdollisen rajat. Nimittäin Pohjoismailla on olennaisia eroja turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa ratkaisuissaan.
Koska Norja, Tanska ja Islanti ovat Nato-maita, voivat käytännössä vain sotilaallisesti liittoutumattomat maat Suomi ja Ruotsi tehdä syvemmälle menevää puolustusyhteistyötä. Ruotsille on toistaiseksi riittänyt sen transatlanttinen erityisyhteys ja omintakeinen solidaarisuusjulistus – nähtäväksi jää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Realisti pitää olla silloinkin, kun puhutaan Nato- ja EU-muotitermeillä ”smart defence” sekä ”pooling and sharing”. Aseiden yhteisomistus kun ei tunnu luonnistuvan edes Natossa. Se on kuitenkin puolustusliitto, mutta EU:sta on tosipaikan tullen meille tarjolla vain sympatiaa, ei kättä pidempää.
Pohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä on hyötyä etenkin yhteisten harjoitusten, koulutuksen ja hankintojen saralla. Yhteistyö ei kuitenkaan ratkaise puolustusvoimiemme rahoitusongelmia eikä tulle tulevaisuudessakaan sisältämään turvatakuita, mutta sitä kannattaa harjoittaa realistiselta ”win-win” -pohjalta – siis siten, että kaikki osapuolet hyötyvät. Esimerkki tällaisesta toiminnasta on Suomen, Ruotsin ja Norjan ilmavoimien säännölliset, rajat ylittävät harjoitukset pohjoisessa.
Ensi vuonna Suomi ja Ruotsi osallistuvat Norjan johtaman Islannin ilmavalvontaoperaation yhteydessä harjoitustoimintaan aseettomilla koneilla. Suhtaudun kielteisesti Nato-maan ilmavalvontaan osallistumiseen, mutta pelkästään tästä ei enää ole kyse. Kansainvälistä harjoitusta, josta ilmavoimamme hyötyvät, en vastusta.
Perussuomalaisten vaatimuksesta Islannissa tullaan nimittäin harjoittelemaan ilmatankkausta. Se on olennainen taito Hornet-lentäjillemme. Saimme siis ripauksen realismia tapaukseen Islanti. Se olikin alkanut muistuttaa farssia.
Pohjoismaiden turvallisuus- ja puolustuspoliittisten perusratkaisujen eroista huolimatta yhteistyön kehittämisen tavoitteena olkoon kansallisen puolustuksen vahvistaminen.
Meidän kannattaa avoimin mielin tutkia yhteistyön tarjoamia synergiaetuja ja mahdollistaa toimivat sekä kustannustehokkaat ratkaisut. Kukin maa päättää jatkossakin tapauskohtaisesti yhteistyöhankkeisiin osallistumisesta, ja pienemmässäkin ryhmässä voidaan edetä.
