Maavoimien syksyn paikallispuolustusharjoitukset järjestetään 1.–5.9. Kuuden eri joukko-osaston vastuualueilla järjestettävään harjoituskokonaisuuteen osallistuu yhteensä noin 3200 sotilasta sekä lukuisia viranomaisia ja elinkeinoelämän organisaatioita.
Yhteensä kuuteen harjoitukseen osallistuu kaikista puolustushaaroista noin 3200 varusmiestä, reserviläistä ja henkilökunnan jäsentä sekä yli 500 ajoneuvoa. Puolustusvoimien lisäksi harjoituksiin osallistuu myös merkittävä määrä muita viranomaisia ja elinkeinoelämän edustajia.
Paikallispuolustusverkoston erityisosaamista kehitetään yhdessä siihen kuuluvien tahojen vastuualueiden ja toimintaympäristön sijainnin perusteella. Maavoimien valmiutta ja suorituskykyä kehitetään jatkuvasti siten, että mahdollisissa häiriötilanteissa pystytään reagoimaan nopeasti paikalliselta tasolta lähtien.
Syksyn paikallispuolustusharjoitukset kehittävät paikallisjoukkojen ja koko paikallispuolustusverkoston valmiutta kotimaan puolustuksen tarpeisiin koko maan alueella. Säännöllinen yhteinen harjoittelu muiden viranomaisten kanssa ylläpitää paikallispuolustusverkoston valmiutta yhteiskunnan tärkeiden toimintojen turvaamiseen kaikissa tilanteissa.
Seuraavassa on kuvaus kustakin harjoituksesta, katso ihmeessä oman asuinalueesi harjoituksesta hieman tarkemmin. Huomaat, että kyseessä on todella laaja osallistuminen muiden viranomaisten, kuntien ja laitosten osalta. Juuri näin yhteiskunta puolustaa maataan. Ukrainassa tämä yhteistyö on totista totta joka päivä.
Artikkelin lopussa on harjoituksissa järjestettävistä tutustumis- ja kalustoesittelyistä paikat ja ajankohdat, varaa kalenteriisi!
Pääkaupunkiseutu
Kaartin jääkärirykmentin Lively Stronghold 25 -paikallispuolustusharjoitus järjestetään 31.8.-5.9.2025 Uudellamaalla. Harjoituspaikkakuntina toimii Helsinki, Vantaa, Espoo ja Sipoo. Harjoituksen päämääränä on harjoituttaa Puolustusvoimien palkattua henkilökuntaa, varusmiehiä ja reserviläisiä nykyisen joukkorakenteen mukaisessa kokoonpanossa esikuntien ja joukkojen suorituskyvyn parantamiseksi pääkaupunkiseudun puolustuksessa yhteistoiminnassa muiden viranomaisten kanssa.
Joukkoja on noin 400 henkilöä ja mukana on 150 ajoneuvoa. Viranomaisosallistuminen on harjoituksessa selkeästi mukana: Maanpuolustuskorkeakoulu, Helsingin kaupungin pelastuslaitos, Helsingin kaupunki, Helsingin poliisi ja Suomenlahden merivartiosto.
Lively Stronghold 25 -paikallispuolustusharjoitus on samalla loppusotaharjoitus kotiutuville miehistötehtäviin koulutettaville sotilaspoliiseille, tiedustelijoille sekä erityistehtävissä palvelleille.
Pirkanmaa, Häme, Keski-Suomi
Panssariprikaatin johtamassa Mighty Stronghold 25 -harjoituksessa kehitetään paikallisjoukkoja kotimaan puolustuksen tarpeisiin. Paikallispuolustusverkosto kattaa koko maan ja sillä on entistä vaativampia tehtäviä taistelutoiminnassa, liittouman joukkojen tukemisessa sekä yhteiskunnan kriittisten toimintojen turvaamisessa. Harjoituksen tavoitteena on kehittää paikallisjoukkojen erityisosaamista yhteistoiminnassa viranomaisten, elinkeinoelämän, yhteistyökumppaneiden ja alueella olevien muiden sotilasjoukkojen kanssa. Joukkoja noin 700 henkilöä ja ajoneuvoja 50.
Siviiliviranomaisten ja kuntien toimijoiden määrä on merkittävä: Sisä-Suomen Poliisi, Pirkanmaan pelastuslaitos, TAYS, Poliisiammattikorkeakoulu, Länsi- ja Sisä-Suomen AVI, YLE, Pirkanmaan ELY, Pirkanmaan hyvinvointialue, Tampere, Pirkanmaan liitto, Ylöjärvi, Hämeenkyrö, Virrat, Akaa, Nokia, Mänttä-Vilppula, Tampereen Vesi, Tampereen Energia, Business Tampere, Fingrid, Nokian Vesi, Elenia ja useampia alueen oppilaitoksia.
Keski-Pohjanmaa, Satakunta
Porin prikaatin johtaman Kinetic Stronghold 25 -paikallispuolustusharjoituksen tavoitteena on kehittää paikallispuolustuksen valmiutta ja toimeenpanoa yhteistoiminnassa alueen viranomaisten kanssa. Harjoitukseen osallistuu joukkoja Porin prikaatin lisäksi Rannikkolaivastosta, Uudenmaan prikaatista, 2. logistiikkarykmentistä ja Rajavartiolaitoksesta. Lisäksi harjoitukseen osallistuu Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueen viranomaisia ja alueellisia toimijoita. Joukkoja noin 700 henkilöä ja mukana on 50 ajoneuvoa.
Jälleen vahva viranomaisyhteistyö: Pohjanmaan poliisilaitos, Keski-Pohjanmaan pelastuslaitos, Tulli, Hätäkeskuslaitos, Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue, Aluehallintovirasto, ELY-keskus, Kokkolan kaupunki.
Kymenlaakso
Karjalan prikaatin johtaman Karelian Stronghold 25 -paikallispuolustusharjoituksen tavoitteena on kehittää alueen paikallisjoukkojen ja alueen viranomaisten ja muiden toimijoiden suorituskykyä ja yhteistyötä laaja-alaisen vaikuttamisen tilanteessa sekä paikallisjoukkojen valmiutta kohteensuojaamiseen, valvonta-, taistelu-, pelastus- ja viestintätehtäviin. Maavoimien joukkoja ja kalustoa tulee näkymään Kotkan, Haminan ja Kouvolan alueella harjoituksen aikana. Harjoitukseen osallistuu myös Virginian Kansalliskaartin joukko. Harjoitus on yhteensovitettu alueellisesti Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimeenpaneman KAAKKO25 -harjoituksen kanssa. Joukkoja noin 900 henkilöä ja ajoneuvoja noin 150.
Osallistuvat viranomaiset: Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Puolustuskiinteistöt, MPK, Väylävirasto, Kotkan kaupunki, Haminan kaupunki, Kaakkois-Suomen Poliisilaitos, Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Kymenlaakson hyvinvointialue, Kymenlaakson pelastuslaitos, SOTE, Kymen Turva, Kymenlaakson Vesi, HaminaKotka Satama Oy, Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulun (European Logistics Institute).
Lappi, Kolari
Jääkäriprikaatin johtaman Lapland Stronghold 25 -paikallispuolustusharjoituksen tavoitteena on ylläpitää ja kehittää paikallisjoukkojen valmiutta alueellisiin taistelu- ja suojaustehtäviin sekä vahvistaa paikallisjoukkojen, viranomaisten ja elinkeinoelämän yhteistoimintakykyä ja varautumista häiriötilanteisiin. Joukkoja noin 460 henkilöä ja 120 ajoneuvoa Kolarin alueella.
Osallistuvat viranomaiset: Lapin rajavartiolaitos, Lapin poliisilaitos, Lapin aluehallintovirasto, Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Huoltovarmuuskeskus, Lapin hyvinvointialue ja Kolarin, Muonion, Kittilän, Pellon ja Enontekiön kunnat sekä seurakunnat.
Tutustu toimintaan!
Paikallispuolustusharjoitusten aikana harjoitusalueiden asukkaille tarjotaan mahdollisuus tutustua harjoituksiin ja niissä käytettävään kalustoon. Tapahtumat ovat avoimia kaikille.
- 03.09.2025 klo 14.00-17.00 Kotkan Tapahtuma-aukiolla
- 03.09.2025 klo 16.00-19.00 Kokkolan kauppatorilla
- 04.09.2025 klo 09.00-10.00 Tampereen Pellavatorilla
- 04.09.2025 klo 17.00-19.00 Ruukinkankaan yhtenäiskoululla Suomussalmella
Kuva Puolustusvoimat