Toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tänään julkaistussa teoksessa Jälkisuomettumisen ruumiinavaus (Docendo) syvennytään myös maamme rooliin Neuvostoliiton ja nyttemmin Venäjän likaisen rahan talletus- ja pesupaikkana.
Käsitellyiksi tulevat niin Suomen kommunistisen puolueen kuin KGB:n rahavirrat, Airiston helmi, Nordean hämäryydet, suomalaisten yleisesti tiedettyä suurempi rooli Viron Danske Bankin rahanpesuskandaalissa sekä Fortumin Uniper-kauppoja kovasti muistuttanut suunnitelma Deutsche Bankin fuusioimiseksi Sampo-konserniin.
Venäjän vaikuttajien helppoa sujahtamista kansainväliseen bisnesmaailmaan kirjailija puolestaan kuvaa luvussa Norjalaismiehet järjestelmämuutoksen symboleina.
Virkki nostaa esiin pari viikkoa sitten menehtyneen Arne Treholtin, joka 1990-luvulla vankilasta vapauduttuaan siirtyi muina miehinä Moskovan ja Kyproksen finanssipiireihin.
Suomessa neuvostokontaktejaan tavanneen norjalaisdemari Treholtin tuomio herätti vielä vuosien kuluttuakin närää niin meillä kuin pohjoisnaapurissamme.
Kirjailijan mukaan 1990-luvun alkupuolella vakoojan parempaa kohtelua, vapauttamista tai armahdusta vaativat julkisuudessa monet silmäätekevät, muun muassa Erkki Tuomioja ja Pekka Haavisto.
Virkki kuvaa ilmiötä seuraavasti:
”Taustalla saattoi hyvinkin vaikuttaa KGB:n aktiivitoimi, jossa hyödynnettiin organisaation kontakteja. Olihan Treholtin varsinaista ”hoitajaa”, Gennadi Titovia avustanut Helsingissä muuan Valeri Marejev – Tuomiojan ”kotiryssä”, minkä kansanedustaja on itsekin päiväkirjoissaan myöntänyt.
Samoihin aikoihin KGB:n keskus antoi Norjan asemalleen ohjeita mustamaalata röyhkeästi Liettuan itsenäisyystaistelija Vytautas Landsbergista, jota myös Tuomiojan myöhemmissä muistiinpanoissa murjotaan armotta: ”(…) olen pitänyt pässinpäänä eikä arviota ole syytä muuttaa”.
Treholt itse vastasi erikoisalaltaan ja kiinnostuksenkohteiltaan lähinnä vuosina 1971–74 SDP:n kansainvälisten asiain sihteerinä toiminutta Paavo Lipposta, joskin ensiksi mainittu operoi journalismin puolella, Työväenpuolueen Arbeiderbladetin toimittajana.”
Norjassa Treholt-aktivismin keskeisenä rahoittajana on toiminut laivanvarustajapohatta Dan Odfjell, joka joutui 2010-luvulla laajan kritiikin kohteeksi Utøyan joukkoampuja Anders Behring Breivikiä ymmärtäviksi tulkittujen lausuntojensa johdosta.
Odfjell on ollut merkittävä henkilö myös toisen kyproksennorjalaisen liikemiehen, John Fredriksenin elämässä – ostihan ensiksi mainittu Irakin ja Iranin välisen sodan aikana Iraniin suunnatuilla öljykuljetuksilla rikastuneelta Fredrikseniltä vuonna 1988 peräti kahdeksan laivaa. Sekä Neuvostoliitto että länsimaat toteuttivat tämän ”ruton ja koleran” välisen taistelun aikana runsaasti erilaisia kyynisiä peiteoperaatioita eivätkä liittolaissuhteet olleet järin pysyviä tai selkeitä.
Treholtin lisäksi myös Fredriksen on suomalaisnäkökulmasta kiinnostava – jos ei muuten niin ainakin siksi, että hänen yrityksensä sai myöhemmin hoidettavakseen Lipposen hallituksen Norjaan myymät nk. Arsenal-saatavat, toisin sanoen suomalaisten lamavelat.
Tarve reaalisosialismin romahduksen jälkeisten, nopeiden muutosten analyysiin niin meillä kuin muualla onkin yksi Virkin teoksen kantavista teemoista:
”Oligarkit ja itsensä sellaiseksi kuvittelevat sujahtivat 1990-luvulla yllättävän tehokkaasti vanhoihin bisnespiireihin, sillä varallisuuden alkuperällä ei lopulta ollut kovinkaan suurta väliä. Tämä ei ole vain Kyproksen, Norjan tai Suomen, vaan koko kylmän sodan jälkeisen ajan suuri tarina, joka kylvi siemenet 2020-luvun ongelmille aina Ukrainan sodasta läntisen markkinatalouden kriisiin.
Norjalaismediassa ei ole tietääkseni kerrottu Fredriksenin ja Treholtin suorista yhteyksistä, mutta aiheesta kyllä vihjaillaan.”
Muita aiheeseen liittyviä juttuja:
KGB ”Rauhan” asialla (29.12.2021)
Mauno Koivisto suojeli NKP:n rahanpesua (24.3.2022)
Pyöräilijäkaverukset (4.5.2022)
Suomi – Nord Streamin kätilö (2.3.2023)
Elinkeinoelämän Venäjä-seikkailut (2.3.2023)
