Ohi on!

Artikkelit
Arto Ojanen

Puolustusvoimista sekä Rajavartiolaitoksesta siirtyi reserviin yhteensä 1 411 erikoistehtävissä 255 vrk palvellutta nuorta, joista 83 on naisia. Kotiutuvat varusmiehet ovat palvelleet sotilaspoliiseina, lääkintämiehinä, kuljettajina tai esimerkiksi sotilassoittajina. Yksi näistä viikolla kotiutuneista uusista reserviläisistä on Santahaminan Kaartin jääkärirykmentissä palveluksensa suorittanut kaartinjääkäri Emil Peltola, jonka Suomen Sotilas tapasi paikallispuolustusharjoituksessa Helsingin Haagassa maaliskuun alussa.

Helsingistä kotoisin oleva Emil Peltola halusi nimenomaisesti hakeutua palvelukseen Santahaminaan Kaartin jääkärirykmenttiin. Myös soittokuntaan meno oli opiskeluvuosien aikana harkinnassa, sillä monet hänen ystävänsä ja tuttunsa ovat suorittaneet palveluksen sitä reittiä pitkin. Peltola halusi kuitenkin loppujen lopuksi perinteiseen asepalvelukseen. ”Kun koko ikäni olen soittanut viulua ja pyörinyt musiikkipiireissä, niin koin virkistäväksi ja terveelliseksi tehdä hetken aikaa ihan muita juttuja, oppia uusia taitoja, hankkia kokemuksia, joita en muualta tulisi ikinä saamaan, ja toki tutustumaan myös muiden alojen ihmisiin”, kertoo Peltola. Hän lisää, että toki kansalaisvelvollisuuden täyttäminen oli myös tärkeää.

Suomen Sotilas on vuosien varrella tavannut usein sotilaspoliiseja. He ovat aina olleet tyytyväisiä tehtäviinsä ja saamaansa koulutukseen. Jääkäri Peltola ei tee poikkeusta: ”Olen saanut 1. sotilaspoliisikomppaniassa miehistön koulutuksen. Koulutukseen kuului perinteisen sotilaskoulutuksen lisäksi mm. kohteensuojausta, henkilön- ja kuljetuksen suojaustehtäviä, taistelua rakennetulla alueella sekä vartiotehtäviä.”

Emil Peltola.


Sotilaspoliisien erityinen osaamisalue on voimankäyttö. Kuten vartiointi- ja suojelualalla toimineet lukijat tietävät, ei tämä tarkoita pelkkää ihmisten taltuttamista nopeasti ja tehokkaasti. Emil Peltola kertoo koulutuksesta: ”Sotilaspoliisien erityistehtäviin kuuluville vartiotehtäviin pääseminen edellytti hyväksyttyä suoritusta voimankäytön peruskurssista, joka kesti noin pari viikkoa. Kurssin piti ammattitaitoinen henkilökunta, joka huolehti, että kaikki koulutusaiheet käydään läpi hallitusti ja turvallisesti. Kurssilla voimankäyttövälineet ja tekniikat käytiin yksitellen aluksi läpi, ja vasta kurssin loppupuolella tuli mukaan soveltavia tehtäviä. Niissä täytyi pystyä nopeasti näkemään, minkälaista voimakeinoa missäkin tilanteessa on perusteltua käyttää. Lähtökohtana on vähimmän haitan periaate eli kyky käyttää lievintä mahdollista voimakeinoa. Voimakeinon käyttö täytyy aina olla perusteltua. Jos kohteeseen ei tehoa neuvot, kehotukset tai käskyt, on kyettävä arvioimaan tilanne. Sitten on päätettävä, kuinka kovia voimakeinoja vaaditaan tilanteen rauhoittamiseksi.”

Kun voimankäytön peruskurssi on suoritettu, pääsevät varusmiehet suorittamaan oikeita sotilaspoliisien tehtäviä. Santahaminassa asioiville tutuksi tulleen porttivartion lisäksi sotilaspoliisien vastuualueeseen kuuluu mm. Helsingin päävartion ja Presidentinlinnan kunniavartion tehtävät.

Varusmiespalveluksen muista hyödyistä ja vaikutuksista Peltola kertoo: ”Kuntoni on kohentunut ja olen saanut lisää nopeutta ja päättäväisyyttä päätöksentekoon. Koulutuksessa on tietenkin opeteltu pääasiassa taistelijan taitoja ja selviytymistä nykyajan sotakentillä. Drooneilta suojautuminen on opetettu, ja asutuskeskuksissa taisteleville joukoille koulutetaan erilaisia ansoitteita, joita Venäjä käyttää muun muassa Ukrainassa.” Koulutettaville myös puhutaan suoraan Venäjän uhasta.

Kotiutumisen jälkeen ehtii Emil Peltola pitämään muutaman päivän loman. Sen jälkeen edessä on paluu takaisin töihin Lahden Sinfoniaorkesteriin, jossa hänellä on vakituinen kiinnitys ensiviulun soittajana. Peltola odottaa innolla, että pääsee taas täysillä takaisin musiikin ja viulun pariin. Armeijan aikana hänelle on vain vahvistunut, että soittamista Peltola intohimoisesti rakastaa. ”Armeija-aika oli monella tapaa mielenkiintoista ja avartavaa, ja nyt on todella hienoa päästä reserviin”, päättää kaartinjääkäri Peltola haastattelun.

Suomen Sotilas toivottaa menestystä reservissä kaikille kotiutuneille.


Kuvat: Arto Ojanen