Kriisinhallinnan asiantuntija

Artikkelit
Jarmo Sinkkonen

Puolustusvoimien kansainvälinen keskus, tuttavallisemmin FINCENT (Finnish Defence Forces International Centre) on koulutuskeskus, jonka käytävillä näkee lähes päivittäin enemmän ulkomaisia kuin suomalaisia virkapukuja. Osa keskuksen henkilöstöstä työskentelee Natolle, osa suunnittelee ja johtaa FINCENT:n järjestämää kurssitoimintaa.

Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen päätehtävät liittyvät koulutukseen. Keskus tarjoaa sotilaallisen kriisinhallinnan koulutusta johtaja- ja asiantuntijahenkilöstölle sekä koordinoi ja kehittää Naton ja sen kumppanimaiden sotilaallista koulutusta. Kurssitoimintaa on järjestetty keskuksessa jo 56 vuotta. Näiden lisäksi keskus toimii Naton suorituskykyjen arviointien kansallisena osaamiskeskuksena.

Verkossa, luokassa ja maailmalla

Tänä vuonna FINCENT järjestää 15 kurssia. Osa kursseista on suunnattu pelkästään koti- ja ulkomaisille sotilaille ja reserviläisille. Monet kurssit ovat avoimia poliiseille, eri viranomaisille ja siviiliasiantuntijoille.

Keskuksen omien tilojen lisäksi kursseja järjestetään maastoharjoituksina, ulkomailla sekä verkossa. Verkkokurssit ovat todella suosittuja. Viime vuoden oppilasjoukko edusti 84 eri kansallisuutta, joten organisaatio on oikeutetusti nimeltään Puolustusvoimien kansainvälinen keskus.

Vakiutuisen henkilökunnan lisäksi kurssitoiminnassa tarvitaan eri alojen asiantuntijoita ja keskuksella onkin laaja ja asiantunteva opettajapooli tukenaan. Opettajapooliin kuuluu mm. reserviin siirtyneitä sotilaita, joilla on vankkaa kokemusta niin rauhanturvaoperaatioista kuin muustakin kansainvälisestä toiminnasta. Pooliin kuuluu myös siviiliasiantuntijoita Suomesta ja ulkomailta.

Johtoasema Natossa

Puolustusvoimien kansainvälinen keskus johtaa Naton yhden koulutusalan ratkaisujen kehittämistä ja koordinointia neljässä eri aihekokonaisuudessa. Aihealueita ovat inhimillinen turvallisuus ja kokonaisvaltainen lähestymistapa, jotka linkittyvät läheisesti Naton kahteen päätehtävään: pelotteeseen ja puolustukseen sekä kokonaisturvallisuuteen ja resilienssiin. Kaksi muuta aihekokonaisuutta ovat turvallisuustoimijoiden ja Naton kumppanimaiden yhteensopivuuden ja suorituskykyjen tukeminen. Keskus ohjaa ja avustaa lisäksi Naton koulutusratkaisujen toimeenpanoa liittokunnan muissa koulutuskeskuksissa.

Kuvat FINCENT