Suomen Sotilaan toimituksen venäläinen tuttu, Slava Skokov on yhdessä sotahistorioitsija Mikko Porvalin kanssa kirjoittanut kirjan, joka on Skokovin vuonna 1997 alkaneen sotavainajien etsinnän eräänlainen tilinpäätös. Slava siirtyi Pietarista Suomeen Putinin aloittaman hyökkäyssodan ja liikekannallepanon takia, kuten eräät muutkin hänen johtamansa Karjalan Valli -etsintäryhmän jäsenet. Nyt satoja puna-armeijalaisia ja noin 135 suomalaista löytäneen ryhmän toiminta on päättynyt, viimeinen aktiivinen etsintäkausi näyttää olleen kesä 2021. Se, alkaako tämän tuloksellisen ryhmän etsintätyö joskus tulevaisuudessa samalla intensiteetillä, on hämärän peitossa. Sama koskee tietysti myös suomalaisten sotahistoriallista matkailua esimerkiksi juuri Kannakselle.
Suomesta turvapaikkaa ja uutta elämääkin hakeneen perheellisen ydinfyysikko Skokovin taitaa olla vaikea palata enää Venäjälle, ellei siellä valta ja tyyli muutu. Ainakin minusta tuntuu, että Slavan toistuvat esiintymiset julkisuudessamme sekä tämä kirja ei hänen pisteitään Venäjällä paranna. Slavan henkilökohtainen ratkaisu on ollut kova.
Slava opasti minua ja muita Suomen Sotilaan väkeen kuuluvia vuosien mittaan toistuvasti Kannaksen kesän 1944 taistelupaikoilla. Kirjallisuuden ja arkistojen tutkiminen oli selvittänyt hänelle tapahtumat, ja hän osasi sitoa ne maastoon. Kävimme kuopilla, joista oli löydetty kaatunut, joko venäläinen tai suomalainen, ja Slava kertoi yksityiskohtia, jotka olivat osin koskettavia. Tarinaan kuului usein se, mitä kaatuneella oli ollut mukanaan, ja se, oliko hänet tunnistettu. Suomalaisten osalta hyvin usein tämä oli mahdollista tuntolevyn ansiosta, puna-armeijalaisen kohdalla äärimmäisen harvoin. Slavan ja hänen ryhmänsä työn tuloksena kaikki löytyneet suomalaiset palautuivat kotimaahan joko kotipaikkansa sankarihautaan tai tunnistamattomien tapauksissa Lappeenrantaan. Puna-armeijalaiset taas on haudattu uudestaan muun muassa Portinhoikan muistomerkin penkereeseen nimettöminä.
Kirja on aika massiivinen ja koostuu kaksijakoisesta kerronnasta. Mikko Porvali on kirjoittanut sotahistorialliset taustat eri taistelupaikoille, kuten Polviselälle, Kuuterselälle tai Äyräpäälle. Skokov on kirjoittanut omat ja etsintäryhmänsä tekemiset ja löydöt kultakin alueelta. Jälkimmäiset ovat tarkkoja, koska ne perustuvat hänen heti tuoreeltaan tekemiinsä ja taltioituihin etsintäkertomuksiin. Kertomuksista ilmenee etsintätyön tekniikka ja monenmoiset etsijöiden matkan varrella oppimat niksit. Etsintäryhmän työ on ollut hyvin päättäväistä, ja sitä on tehty yllättävän pienin resurssein. Asialla ei ole ollut viranomaistukea, eikä Suomestakaan ole tälle meikäläisittäin erittäin arvokkaalle työlle suuria rahoja virrannut. Etsintä on ollut harrastus, jossa on monella kesäkaudella kulunut lukuisia viikonloppuja. Onnistuneet löydöt ja varsinkin vainajien tunnistaminen on ollut ryhmän paras kiitos. Suomeen etsintäryhmällä on ollut hyvät suhteet, venäläisiin viranomaisiin ei aina niinkään hyvät, vaikka koko toiminta onkin Venäjällä ollut periaatteessa virallisesti hyväksyttyä.
Kirjassa esiintyy runsaasti taistelupaikkoja, joiden sotahistoriaan olen mielestäni hyvin perehtynyt. Tästä huolimatta näistäkin avautui uusia ajatuksia kirjaa lukiessa. Pataljoonat ja komppaniat muuttuvat konkreettisemmiksi, kun on käynyt paikan päällä ja nyt voi lukea, että niiden aikanaan kadonneiksi luokiteltuja sotilaita on löydetty. Löytyipä Teikarsaaren osuudesta eräs soturi, johon tutustuin henkilökohtaisesti sattumalta kymmeniä vuosia taistelun jälkeen.
Kirjan ehkä karmein asia on lukijalle valkeneva tapa, jolla venäläiset ovat kohdelleet niin omia kuin vastapuolenkin kaatuneita. Erittelemättä nämä näyttävät kipatun lähimpään sopivaan kranaattikuoppaan tai taisteluhautaan ja vähän maata laitettu päälle. Jos jotain on ennen tätä tehty, niin saappaat otettu jaloista parempaan käyttöön. Karjalan Vallin jäsenten toiminta ja vainajien kunnioittaminen on siis ollut jyrkässä kontrastissa aikanaan toteutettuun hautaustapaan.
Suomessa on sotahistoriaa kirjoitettu vuosikymmeninen kuluessa eri kanteilta valtavasti. Nyt käsillä oleva kirja on kuitenkin ainutlaatuinen kertoessaan sodan pitkästä hännästä, sotilaista jotka edelleen makaavat tuntemattomissa haudoissaan ja joista vai osa on löytynyt ja saanut arvoisensa kohtelun. Jonkinlaista kohtalon ivaa on, että vielä löytämättömien kaatuneiden tien koti-Suomen multiin tai puna-armeijan muistomerkin juureen katkaisi uusi sota.
Slava Skokov ja Mikko Porvali
Kentälle jääneet, Kannaksella 1944 kadonneet sotilaat ja heidän etsintänsä
Atena, 644 sivua, sidottu, kuvitettu, karttoja
ISBN 978-951-1-47479-1
