Kumitelatankki

Artikkelit
Jarmo Sinkkonen

Suomen Sotilas osallistui syyskuun puolivälissä Euroopan suurimpaan puolustus- ja turvallisuusalan näyttelyyn Lontoossa. Samaten osallistuttiin aivan äskettäin Päijät-Hämeen maanpuolustuspäiville ja samassa yhteydessä järjestettyyn Etelä-Suomen ilmapuolustusseminaariin.

 

Lehtemme tarjoaa nyt pureksittua ja ammattitaidolla analysoitua tietoa sotilasteknologian ja maanpuolustuksen uusimmasta kehityksestä ja tulevaisuuden näkymistä. Artikkeleita julkaistaan näkemästämme ja kuulemastamme pitkin syksyä niin netissä kuin printtilehdessäkin.

 

Seuraa Suomen Sotilaan nettisivuja, jossa paljon maksutonta materiaalia – ja tilaa lehti. Lehden tilaamalla saat käyttöösi myös lukuisia aikaisempia vuosikertoja digimuodossa.

 

Ensimmäisenä tässä uutisia DSEI-näyttelystä.

 

Kumitelatankki

 

Etelä-Korealainen Soucy Defence on esitellyt komposiittikumitelaratkaisunsa raskaaseen panssarihaupitsiin, meillekin tutun K9 Moukarin kehitysversioon, K9A2. Vaunussa on muutoksia meillä käyttöön tulleeseen Moukariin, josta Suomen Sotilas tulee kertomaan myöhemmin.

 

Komposiittikumitela on monessa suhteessa hyvä ratkaisu. Mitä tuo komposiitti tarkoittaa, lienee liikesalaisuus, kun myyntiedustaja ei osannut siihen vastata. Todennäköisesti se tarkoittaa metallivahvistuksia, vaijereita tms. telarakenteen sisällä. Muutkin ratkaisut ovat mahdollisia.  

 

 Kumitelaratkaisu on monessa suhteessa todella hyvä. Telan paino on puolet vastaavasta metallitelasta. Melu ajettaessa pienenee huomattavasti ja tärinä vaunussa on vähentyy jopa 70%. Tämä ei sitten rasita laitteistoja vaunussa, erityisesti elektroniikka kiittää. Polttoaineen kulutus vähenee noin 30%, kun rullausvastus on vain puolet metallitelaan verrattuna. Telojen huoltovaatimus on 15 kertaa pienempi kuin samalla ajoneuvolla vastaavalla metallitelalla. Lisäksi päällystetyille teille vauriot ovat metallitelojen aiheuttamaan verrattuna pienemmät.

 

Telankestävyyttä voidaan epäillä. Nyt se on otettu käyttöön uunituoreeseen K9A2, joka tulee operatiiviseen käyttöön vasta jonkun vuoden kuluttua. Vaunun paino on 49 tonnia, painavin kumitela-ajoneuvo koskaan. Onnistumisen puolesta puhuu se, että Australia päätti valita Redback-rynnäkköpanssarivaunuun kumitelaratkaisun kaksi vuotta kestäneiden testien jälkeen, eli kumiteloja on kyllä rääkätty kovasti ja valinta osui silti niihin. Redback on kuitenkin noin 10 tonnia kevyempi. Samoin meille tuttuun CV90:en on saatavilla kanadalaisvalmisteinen kumitelaratkaisu ainakin uusimpaan vaunun Mk 4 -versioon. Uudesta CV90:stä lisää täällä nettilehdessä jonkun ajan kuluttua.

 

 

Otsikkokuva kirjoittajan.