Vuodesta 2014 Suomen Sotilaaseen ennen muuta turvallisuuspolitiikasta, tiedustelusta sekä historia-aiheista kirjoittanut maisteri Pekka Virkki on koonnut tietojaan ja ajatuksiaan Neuvostoliiton romahduksen jälkeisistä tapahtumista keväällä julkaistavaan kirjaansa Jälkisuomettumisen ruumiinavaus.
Kritiikkiä ja johtopäätöksiä
Kustantajan kuvaus lupaa paljon:
”Pääset lukijana tekemään moraalisia, ehkä juridisiakin johtopäätöksiä kärkipoliitikoistamme.
Suomi käytti Nato-optionsa viimeisellä hetkellä. Vielä viikkoa ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan osa eturivin politikoistamme myötäili Venäjää entiseen tapaansa. Teos pureutuu yksityiskohtaisesti tähän ulko- ja turvallisuuspolitiikan myöntyväisyyslinjaan.”
Erikseen nostetaan esiin jälkisuomettumisen henkeä vuosikaudet ylläpitäneiden ja siitä hyötyneiden ”kaasuputkilobbarien, idänkaupan konsulttien ja ajastaan jääneiden rauhanaktivistien” toiminta.
Stasi-listaa ja Tiedusteluspesiaalia
Suomen Sotilaan toimittajana Virkki muistetaan erityisesti laajoista Ukrainan historiaa käsittelevistä artikkeleistaan, terävistä ja ajankohtaisista turvallisuuspolitiikkaa sekä kansainvälisiä suhteita koskevista blogiteksteistään ja arkistotutkimuksistaan muun muassa Puolan Kansallisen muistin instituutti IPN:ssä.
Viimeksi mainittujen pohjalta syntyi muun muassa marraskuussa 2016 julkaistu Tiedusteluspesiaali.
(Lue Tiedusteluspesiaaliin sisältynyt kuvaus Suojelupoliisin hämäryyksistä 1970-luvulla)
Ehkä parhaiten tunnetuksi tulivat kuitenkin vuoden 2022 keväällä julkaistut artikkelit ns. Stasi-listasta sekä venäläisrahanpesusta Suomessa.
(Tutustu Stasi-listaa koskevaan artikkeliin)
(Tutustu Neuvostoliiton ja Venäjän turvallisuuselinten rahanpesua koskevaan artikkeliin)
Mielenkiintoista sisältöä lienee siis odotettavissa myös uudessa kirjassa.
Ennusti Suomen Nato-tien
Virkki myös ennusti Suomen Nato-tien jo vuoden 2021 alkupuolella, kuukausia ennen valtakunnan ”Nato-oraakkeliksi” nimettyä Risto E. J. Penttilää. Helmikuun alussa julkaistussa tekstissään Virkki nimittäin arvioi nimenomaan Sanna Marinin olevan se pääministeri, jonka johdolla Suomi voisi puolustusliittoon liittyä:
”Pääministeri Marinin ja presidentti Tarja Halosen esittämien lausuntojen kontrasti ei voisi juuri olla suurempi: vuosien 2000-2012 valtionpäämme mielestähän Navalnin tapauksessa oli kyse venäläismiesten keskustelutyylistä. Oli Marinin mahdollinen motiivi kommenteilleen kuinka valtapoliittinen hyvänsä, ne legitimoivat pääministerin omassa viiteryhmässä arvopohjaista suhtautumista Venäjään ja Kiinaan, mikä omalta osaltaan luultavasti pehmittää vasemmistoa Nato-jäsenyyden hyväksymisen kannalle. Samalla tavoin [Iltalehden samoihin aikoihin haastattelema tasavallan presidentti Sauli] Niinistö tuli kuin vahingossa perustelleeksi, miksi maamme tulee olla läntisessä yhteistyössä mukana – sotilasliiton täysjäsenenä tai sitten ei.
Kenenkään kommentteja ei tietenkään tule ottaa sellaisenaan todellisina tahdonilmauksina – etenkään poliitikkojen. Voi kuitenkin olla, että vuosien 2020-2021 vaihde jää historiaan muutaman viikon pituisena jaksona, joka muutti maamme turvallisuuspoliittista asennoitumista pysyvästi. Yleensähän muutokset ovat tapahtuneet varsin nopeasti: niin vuosina 1918 ensin kohti saksalais- ja sitten länsisuuntausta, toisen maailmansodan jälkeen ”ystävyyspolitiikkaan” kuin 1990-luvun alussa Euroopan unioniin. Eikä Suomen sodan aikanakaan vuosiksi jääty jahkaamaan.”
Saman kuun loppupuolella Virkki kuvasi turvallisuusympäristömme kehitystä ja Suomen vaihtoehtoja siihen vastaamiseksi:
”Lähialueiden turvallisuustilanne on kriisiytymässä nopeasti. Vladimir Putinia ja häneen entistä vahvemmin sidotuksi tullutta Aljaksandar Lukashenkaa on haavoitettu, mutta he tuskin ovat välittömässä lähitulevaisuudessa menettämässä valtaansa. Tämä tarkoittaa myös Naton ja Ukrainan joutumista uuden kokoluokan sotilaallisen haasteen eteen. Joe Bidenin presidenttiyden myötä Venäjä tuskin lähtee kokeilemaan viidennen artiklan pitävyyttä, mutta euroalueeseen kuuluvaan rajamaahan iskeminen voisi sopia Putinin tavoitteisiin paremmin kuin hyvin.
Viimeinen askel on vaikeampi kuin mikään tähänastisista, mutta se on otettava. Suomen on irtauduttava Venäjästä ja lakattava sitomasta omaa kohtaloaan sinänsä kauniisiin toiveisiin maan tulevaisuudesta.
Koronakriisin luomat poikkeukselliset olot ovat osoittaneet, että joskus ratkaisuja on parempi tehdä ajoissa ja päättäväisesti. Samaan hengenvetoon valtionjohdon tulisi todeta ääneen Nato-jäsenyyden akuutti tarve, joka on pitkän aikavälin tulevaisuutemme kannalta vähintään yhtä tärkeä kuin se, millä kuolonuhrien määrällä, terveydellisillä ja taloudellisilla vahingoilla selviämme pandemiasta. Suomen tulevaisuus on nyt tasavallan presidentin käsissä.”
