Venäläistä suojaa

ArtikkelitTilaajille
Jukka Janhunen

Eri medioissa on ollut nähtävillä video, jossa leikataan auki venäläisvalmisteinen ballistinen suojaliivi ja vielä kaupan päälle ammutaan sitä pistooli- ja kiväärikaliiperisella aseella. Videossa esiintyviä sotilaita tuntuu huvittavan koko tilanne. Mutta mitä tulkintoja tästä videosta voi tehdä? Tarkoituksenamme on saada tekniset faktat oikein. Näin saadaan realistisen kuva vastapuolen varusteiden kyvykkyydestä.


Videossa esiintyvä venäläinen liivi on pietarilaisen NPO-SM-yrityksen valmistama. Se on Modul-3-ballistinen suojaliivi, Tšetšenian sotien ajoilta. Kyse on täten ikivanhasta varastosta.


Liivin vahvikkeina ovat edessä ja takana teräslevyt. Nämä levyt eivät ainevahvuuden ja kevyeltä näyttävän käsittelyn vuoksi ole kivääriluokituksellisia. Levyissä on mm. merkinnät ”2–1” ja ”02-99” eli todennäköisesti levyjen suojaluokka on kaksi (GOST R 50744-95 -standardi). Modul-liivejä saa eri suojaluokissa. Lisäksi merkinnät levyissä antavat ymmärtää, että valmistusvuosi on 1999.


Videossa havaitaan, että teräslevyt eivät kestä yksin tai päällekkäin läheltä ammuttuna 5,45x39mm kaliiperisen rynnäkkökiväärin osumaa. Ei pidäkään muutaman millimetrin ainevahvuudella, oli kyseessä mikä luotityyppi hyvänsä. Tälle kaliiperille ja sen eri luotityypeille on olemassa omat korkeammat suojaluokkansa.


Vanhempia Modul-sarjan liivejä sai aina suojaluokkaan GOST 5 eli pystyttiin pysäyttämään mm. 7,62x39mm kaliiperiset panssariluodit. Tämän suojaluokan liiveistä ei siis ole kyse videolla tai ylipäätään kiväärikaliipereilta suojaavista liiveistä.



Huonoa suojaa


Venäläisten joukkojen suojavarustepuutteista on raportoitu eri lähteissä. Ei välitetä omien joukkojen ballistisesta suojauksesta ja annetaan varastoista ikivanhoja liivejä. Tai sitten ei yksinkertaisesti parempaa ballistista suojaa ole saatavilla, koska sitä ei ole valmistettu tarpeeksi suuria määriä. Tämä ongelma on yleinen myös muualla kuin Venäjällä. Useissa maissa reserviläiset joutuvat ostamaan suojansa itse. Näin ei pitäisi olla!


Suurimmalle osalle venäläisistä sotilaista ei riitä uusimpia keraamisilla kovilla suojilla varustettuja liivejä. Nämä on tarkoitettu erikoisyksiköille tai erityisasemaa nauttiville yksiköille, kuten maahanlaskujoukoille (VDV). Ei sovi unohtaa airsoftaajien ja suojavarustekeräilijöiden aiheuttamaa hävikkiä Venäjän varastoista. Puhutaan varmasti melko suurista määristä.


Venäjällä on varastoissa vanhaa tuotantoa olevia teräslevyillä vahvistettuja ballistisia suojaliivejä. Jos ne ovat olleet asianmukaisesti varastoituina, ilman aramidin uittamista liuottimissa ja altistamista auringonvalolle, ovat ne todennäköisesti suojauksen suhteen ihan käypiä. Vanhojen liivien antamaa suojaa on testattu paljon eri puolilla maailmaa. Eräässä tutkimuksessa ammuttiin yhdysvaltalaisia poliisille tarkoitettuja aramidi-liivejä, jotka olivat olleet käyttämättöminä varastoissa 10–15 vuotta. Ne pysäyttivät mitä niiden pitikin.

Venäläiset NPO-SM-yrityksen valmistamat Modul-3-liivit SMK Orekh-maastokuosilla. Liivejä käytettiin mm. Tšetšeniansodissa. Suojaluokkaa vanhoissa Modul-sarjan liiveissä sai aina GOST 5 -tasolle asti. (Lähde: eBay.com / dmitrichm)

Venäläiset panssariteräkset


Venäläisiä teräs inserteillä varustettuja suojaliivejä tullaan kohtaamaan vielä pitkään taistelukentillä. Tarkastellaan hieman, minkälaisista teräslaaduista on kyse ja mitä ainevahvuuksia tarvitaan tietyn suojaluokituksen saavuttamiseksi.


Usein venäläisten itse ilmoittaessa kuinka paljon jokin heidän käsiaseensa läpäisee panssariterästä (eng. ”Armor Grade Steel), on kyseessä teräslaatu nimeltä ”2P”. Tämä on lujaa homogeenista panssariterästä (HHA = ”High Hardness Armor”), mutta sieltä pehmeimmästä päästä. Ei siis ole ihme, että panssarinläpäisylukemat ovat melko hurjat monelle aseelle.


Kiväärikaliiperisten aseiden torjuntaan käytetään tyypillisesti ultralujia panssariteräksiä (UHH = ”Ultra High Hardness”). Erinomaisen suorituskyvyn omaavia venäläisiä homogeenisia teräslaatuja ovat mm. ”44”, ”44S” ja ”56”. Ne ovat tarpeeksi kovia, että ne kykenevät rikkomaan panssarinläpäisevän luodin teräsytimen. Tarvitaan kumminkin tarpeeksi ainevahvuutta, jotta teräs ei murtuisi leikkautumalla hauraasti adiabaattisen mekanismin mukaisesti. Tällöin korkeat muokkauslämpötilat tekevät dynaamisen muodonmuutoksen epästabiiliksi metallissa, jolla ei ole suurta lujittumistaipumusta.


Tyypillisesti venäläisillä GOST 3 -luokan teräslevyillä on ainevahvuutta noin 4,0 millimetriä. Tämä riittää pysäyttämään 7,62x39mm ja 5,45x39mm -kaliiperisten rynnäkkökiväärien pehmeämmän teräsytimen omaavat mild steel core -luodit (ven. PS = ”Patron Stalnoi”). GOST 5 -luokan teräslevyt ovat ainevahvuudeltaan noin 6,5 millimetriä ja ne pysäyttävät mm. 7,62x39mm -kaliiperiset varsinaiset panssariluodit. Tyypillisesti tätä paksumpia teräslevyjä ei ole valmistettu henkilökohtaiseen ballistiseen suojaukseen Venäjällä.


Venäjältä löytyy myös nano- ja hienorakeisia panssariteräksiä, joilla on päästy ballistisen suorituskyvyn kannalta erinomaisiin lujuuden ja sitkeyden yhdistelmiin. Eräs laatu on nimeltään ”44S-sv-Sh” ja sitä käytetään mm. T-14 Armata -taistelupanssarivaunussa. Kyseessä on ultraluja homogeeninen teräslaatu, vetolujuuden ollessa 2048 Megapascalia eli ollaan näiden teräslaatujen alkupäässä lujuuden suhteen. Silti kyseisen teräksen sitkeys on reippaasti alhaisemman lujuuden omaavan teräksen tasolla. Nämä ovat tyypillisesti olleet toistensa poissulkevia materiaaliominaisuuksia, suuri lujuus ja sitkeys.


Venäläisten panssariteräksien ominaisuuksia. Taulukosta löytyvät teräslaadun perässä koostumus, kovuus, vetolujuus, myötölujuus, murtovenymä, reduktio ja iskusitkeys.

Tulevaisuus


Huolimatta samojen virheiden toistamisesta vuosikymmenestä toiseen ovat venäläiset Ukrainassa osoittaneet kykyä oppia nopeasti. Siksi on varmaa, että uudempaa suojaa saadaan käyttöön tulevaisuudessa. Nanorakeiset teräkset voivat hyvinkin olla insertteinä tulevaisuudessa, keraamien ja komposiittien rinnalla. Jäämme seuraamaan tilannetta.


Artikkelikuva: Ukrainalaisten sotilaiden tutkimien venäläisten Modul-3-liivien teräs insertit. Kyseessä eivät ole kivääriluokitukselliset levyt. (Lähde: YouTube: ”Bulletproof vests of Russian soldiers. Russian military body armor test in Ukraine”)