Ukrainan sota illalla 2.5.

ArtikkelitTilaajille
Pekka Toveri

Tässä katsauksessa esitettävät tiedot perustuvat julkisiin lähteisiin, joiden paikkansapitävyyttä pyritään tarkistamaan käyttämällä useita eri lähteitä. Tiedot ovat tämän vuoksi arvioita ja virheitäkin voi löytyä. Taistelutilanteen eläessä myös karttakuva on vain suuntaa-antava. Paikannimissä käytetään jatkossa tässä kartassa käytettäviä suomenkielisiä nimiä.


Yleistilanne


Venäjä on USA:n tiedustelulähteiden mukaan keskittänyt nyt 92 pataljoonan taisteluosastoa Ukrainan kaakkois- ja eteläosiin. Noin kaksikymmentä taisteluosastoa on vielä Venäjän puolella huollettavana ja täydennettävänä. Tusina on poistunut kokonaan listoilta, kun pahoin lyötyjä taisteluosastoja on yhdistetty. Pääosa on tästä huolimatta edelleen vajaita henkilöstön osalta.

Taisteluosastoja organisoidaan ilmeisesti prikaateiksi ja rykmenteiksi, mikä mahdollistaa joukkojen keskitetymmän käytön ja sivustojen sekä selustan paremman suojaamisen. Kalustotappioiden korvaamiseksi kalustoa on alettu siirtää sotilaspiirien varikoilta huoltolaitoksiin kunnostettavaksi. Muun muassa Keskisen Sotilaspiirin varastoista on siirretty 100 T-80 panssarivaunua Omskiin, missä niitä kunnostetaan lähetettäväksi edelleen Ukrainassa oleville joukoille.

Venäjän ”suurhyökkäys” Donbassissa ei edelleenkään ole saanut suurempaa menestystä. Ukrainan joukkoja on kulutettu epäsuoralla tulella ja hyökkäyksillä, mutta ne ovat saaneet vain vähän paikallista menestystä. Mariupolissa Asovstalin tehdasalueen piiritys jatkuu ja Etelä-Ukrainan länsiosissa venäläiset ovat toistaiseksi vain kyenneet pitämään valtaamansa alueet. 

Ukrainalaiset iskivät menestykkäästi Izjumin suunnassa 30.4. tykistöllä venäläisen armeijan komentopaikalle. Ilmeisesti iskussa kuoli useita venäläisiä upseereita, mukaan lukien yksi kenraalimajuri. Eräiden tietojen mukaan paikalla olisi myös ollut Venäjän asevoimien komentaja, kenraali Gerasimov, joka olisi haavoittunut iskussa. Tätä tietoa ei ole kyetty vahvistamaan.

Venäjä on jatkanut suurempien asutuskeskusten terroripommituksia. Venäjä on pyrkinyt myös häiritsemään länsimaisten aseiden kuljetuksia Ukrainaan iskemällä pitkän kantaman ohjuksilla Länsi-Ukrainassa olevaan kuljetusinfrastruktuuriin. Pitkän kantaman ohjusvarastojen pieneneminen vähentää kuitenkin iskujen määrää. Arvioiden mukaan Venäjä olisi käyttänyt jo seitsemänkymmentä prosenttia pitkän kantaman ohjuksistaan ja sen kyky korvata ammuttuja ohjuksia on hyvin rajallinen. 

Ukrainalaiset ovat puolestaan vastanneet iskuihin omilla iskulla Venäjän logistiikkakeskuksiin Belgorodissa ja Voronetsissä 27.huhtikuuta. Iskuissa käytettiin joko lennokkeja tai tykistöohjuksia.

Venäläiset ovat aktivoituneet kuluneen viikon aikana Transnistriassa, missä on järjestetty useampia tekaistuja iskuja Venäjän tukemia turvallisuusjoukkoja ja viestintäinfrastruktuuria vastaan. Operaatiolla valmistellaan ilmeisesti tekosyytä aloittaa sotatoimet Transnistriasta Ukrainaa vastaan. 

Venäläisten suurten tappioiden ja huonosti edenneen täydennyshenkilöstön värväyksen takia Iso-Britannian puolustusministeri arvelee, että Putin voi julistaa 9.5. voitonpäivän juhlallisuuksien yhteydessä sodan Ukrainalle ja yleisen liikekannallepanon. Tieto ei kuitenkaan perustu tiedustelulähteisiin, vaan on ministerin oma arvio.

Venäläiset jatkavat hallussaan pitämillä alueilla paikallisen väestön ahdistelua ja elinolosuhteiden heikentämistä. Ukrainalaisen omaisuuden varastaminen on muuttunut jo Venäjän viranomaisten johtamaksi toiminnaksi, jossa Ukrainasta kuljetetaan viljaa ja maatalouskoneita Venäjälle. Tämän lisäksi venäläiset kidnappaavat ukrainalaisten sotilaiden omaisia käytettäväksi vankienvaihdossa. Ukrainalaisilla on paljon enemmän venäläisiä sotavankeja, joten venäläiset tarvitsevat siviilejä vaihtokaupan välineiksi. Ukrainalaisen väestön aktiivinen vastarinta ja partisaanitoiminta on kuitenkin kasvussa Etelä-Ukrainassa ja iskut Venäjän joukkojen selustassa ovat lisääntyneet.

Taistelut pääsuunnissa edellisen viikon aikana


Harkovassa ukrainalaiset ovat työntäneet viikon aikana Venäjän 6. Armeijan ja Pohjoisen Laivaston 14. Armeijakunnan noin 7-8 kuluneen taisteluosaston joukkoa lähemmäs Venäjän rajaa etenkin kaupungin pohjoispuolella. Ukrainalaiset kärsivät taisteluissa suhteellisen suuria tappioita. Venäläiset ovat jatkaneet kaupungin tulittamista tykistöllä ja ilmapommituksilla. 

Venäläiset ovat ryhmittäneet Harkovan itäpuolelle pitkän kantaman ilmatorjuntaa sekä Iskander-tykistöohjusprikaatin osia. Lisäksi Izjumista Belgorodiin johtavaa rautatietä, joka on venäläisille huollon takia hyvin tärkeä, suojataan seitsemällä taisteluosastolla. Venäläiset ovat ilmeisesti huolissaan mahdollisesta ukrainalaisten hyökkäyksestä Harkovan suunnasta Kupjanskin keskeiselle risteysalueelle. Ukrainalaisten vastarinta Harkovan oblastin miehitetyillä alueilla on viikon aikana lisääntynyt ja alueella on ollut viitteitä sissisodan käynnistämisestä.

Harkovan kaakkoispuolella Venäjän 1. Kaartin Panssariarmeija sekä 35. ja 68. Armeijoiden joukot ovat jatkaneet hyökkäystä Izjuminsta Barvinkove ja Slovianskin suuntiin voimakkaan epäsuoran tulen tukemina. Hyökkäyksiä ovat tehneet etenkin 2. Kaartin Panssaridivisioonan (KPSD), 4. Kaartin Moottoroidun Jalkaväkidivisioonan (KMTJVD) ja 3. Moottoroidun Jalkaväkidivisioonan (MTJVD) joukot. Hyökkäykset ovat saavuttaneet rajoitetusti menestystä Barvinkoven suunnassa, mutta ukrainalaisten aktiiviset vastahyökkäykset ja linnoitetuista asemista taistelu ovat aiheuttaneet venäläisille merkittävästi tappioita. Hyökkäykset laantuivat viikonlopun aikana, todennäköisesti ukrainalaisten 30.4. tekemän menestyksekkään venäläisten komentopaikalle osuneen tykistöiskun ansiosta. Ukrainalaisten 81. ja 95. Ilmarynnäkköprikaati ja paikallisjoukot ovat kantaneet päävastuun puolustuksesta. 

Venäläiset ovat jatkaneet myös hyökkäyksiä idempänä Severodonetskin suunnassa useammalla eri taholla. Hyökkäyksiä ovat tehneet etenkin 2. Armeijan alaisuudessa olevat 90. PSD:n ja 127. MTJVD:n joukot. Venäläiset ovat saaneet vähäistä menestystä kyeten ilmeisesti valtaamaan Rubitznen kylän, mutta 30. Erillinen Moottoroitu Jalkaväkiprikaati on kärsinyt hyökkäyksissä suuria tappioita. Ukrainalaiset 79. Ilmarynnäkköprikaatin ja 111. Paikallispuolustusprikaatin joukot ovat kyenneet pääosin pitämään asemansa. Ukraina on siirtänyt Severodonetskin alueelle 4. ja 17. Panssariprikaatit, joita voidaan käyttää vastahyökkäyksiin, jos läpimurtoja syntyy, 

Severodonetskista etelään ”kansantasavaltojen” 1. ja 2. Armeijakunnan joukot, vahvennettuina 150. MTJVD:n ja 155. Merijalkaväkiprikaatin joukoilla ovat jatkaneet hyökkäyksiä etenkin Popasnassa ja Donetskin kaupungin pohjoispuolella, kärsien hyökkäyksissä suuria tappioita. Popasna on ilmeisesti kyetty valtaamaan. Koko rintamalinjan suunnassa venäläiset ovat käyttäneet runsaasti epäsuoraa tulta ja ilmarynnäköitä. Lisäksi on käytetty termobaarisia aseita ja fosforiammuksia. 

Mariupolissa kaupungin puolustajat pitävät hallussaan Azovstalin suurta teollisuusaluetta tukeutuen alueen mittavaan maanalaiseen tunneliverkostoon. Venäläiset eivät viikon aikana ole tehneet suurempia maahyökkäyksiä, mutta epäsuoraa tulta ja ilmapommituksia on jatkettu. Ilmapommituksissa on käytetty strategisia TU-22M -pommikoneita, jotka ovat pudottaneet useita tonneja painavia ”bunkkerin tuhoaja” -pommeja. Kohteena on ollut muun muassa ukrainalaisten kenttäsairaala, joka osin tuhoutui pommituksissa. Pääosa tehdasalueen maanpäällisistä rakennuksista on tuhottu. Mariupolista on alettu siirtää Venäjän merijalkaväkijoukkoja kohti pohjoista.

Mariupolista länteen aina Dnieprille asti ulottuvalla alueella venäläiset ovat jatkaneet 58. Armeijan 19. MTJVD:n ja 42. KMTJVD:n voimilla hyökkäyksiä kohti pohjoista. Hyökkäykset on torjuttu ja niiden tarkoituksena lienee lähinnä sitoa ukrainalaisia joukkoja puolustustaisteluun.

Krimin pohjoispuolella venäläisillä on 8-10 pataljoonan taisteluosastoa lähinnä 20. MTJVD:sta ja 7. Maahanlaskudivisioonasta. Joukot ovat pyrkineet ottamaan haltuunsa loput Hersonin oblastin alueesta ja niitä huollettiin ja täydennettiin viime viikon alkupuolella. Ukrainalaisten viikon aikana tekemät paikalliset vastahyökkäykset ovat kuitenkin hidastaneet venäläisten operaation aloittamista. Samaan aikaan venäläiset ovat vahventaneet puolustustaan Dnieprillä. Mykolajivin pommittamista tykistöllä on jatkettu. Ukrainalaiset onnistuivat tuhoamaan lennokeilla kaksi venäläistä Raptor-luokan taisteluvenettä, jotka tiedustelivat Tonavan suistoaluetta 2.toukokuuta.


Venäjän operaatio tulevan viikon aikana


Harkovassa venäläiset pyrkivät sitomaan puolustajia ja jatkavat kaupungin tulittamista. Ukrainalaisten hyökkäykset kohti Venäjän rajaa voivat pakottaa venäläiset siirtämään alueelle lisäjoukkoja. 

Donbassissa tulevan viikon sää on aurinkoinen ja kuiva, mikä helpottaa venäläisten operaatiota ja ilmatulituen käyttöä samalla kun maaston kuivuminen helpottaa liikkumista tieverkon ulkopuolella. Ukrainalaisten aktiivisuus Harkovan kaakkoispuolella pakottanee venäläiset edelleen toimiin sivustan suojaamiseksi. Venäläiset jatkanevat kuitenkin hyökkäyksiä etenkin Barvinkoven ja Severodonetskin suunnissa, pyrkimyksenä läpimurto ja ainakin pienempimuotoinen Severodonetskin saarrostus Lyman suunnassa, samalla kun ukrainalaisia sidotaan hyökkäyksillä ja tulenkäytöllä etelämpänä. Ukrainalaisten alueelle keskittämät lisäjoukot estävät kuitenkin todennäköisesti suurempien läpimurtojen aikaansaamisen. Donetskissa venäläiset pyrkinevät viikon aikana työntämään ukrainalaiset kokonaan pois Donetskin oblastin alueelta ennen voitonpäivää. 

Mariupolissa venäläiset jatkanevat Azovstalin teollisuusalueen pommittamista. Suurempia maahyökkäyksiä tuskin tehdään koska joukot ovat hyvin kuluneita ja niitä on vähennetty. Ukrainalaisten puolustajien materiaali alkaa olla lopussa, mutta venäläisten keskeytettyä suuremmat hyökkäykset, puolustajat saattavat kyetä pitämään puoliaan vielä tämän viikon, ehkä pitempäänkin. Dnieprin ja Mariupolin välisellä alueella venäläiset jatkanevat hyökkäyksiä ja epäsuoran tulen käyttöä pyrkien sekä sitomaan että kuluttamaan vastassa olevia joukkoja.

Krimin pohjoispuolella venäläiset pyrkinevät viikon aikana työntämään ukrainalaiset pois Hersonin oblastin alueelta. Ukrainalaiset pyrkinevät häiritsemään venäläisten operaatiota omilla vastahyökkäyksillään, samalla kun venäläisten selustayhteyksiä häiritään entistä aktiivisemmin.


Operaation jatko pidemmällä tähtäimellä


Venäläisten joukkojen keskitykset on pääosin saatu tehtyä Donbassin suunnassa. Joukot ovat kuitenkin kuluneita ja mahdollisuudet läpimurtoon ja Ukrainan asevoimien joukkojen merkittävään saarrostamiseen Dnieprin itäpuolella ennen voitonpäivää 9.5. ovat hyvin vähäiset. Mariupolin nopeasta lopullisesta valtaamisesta on luovuttu ja joukkoja huolletaan sekä siirretään pohjoisemmaksi, jotta niitä voidaan käyttää hyökkäyksiin Donbassissa ehkä jo ensi viikon alkupuolella. 

Taistelut tullevat jatkumaan alueella kulutussotana pitkälle toukokuun puolelle saakka. Venäläisille näyttäisivät riittävän pienemmätkin saarrostukset ja ukrainalaisten kuluttaminen paljon mainostetun suuren Dnieprin itäpuolisen ”motin” sijaan. Venäläiset voivat ehkä työntää ukrainalaisia länteen ja ottaa haltuun Donbassin alueen, mutta samalla joukot kuluvat ja vahvennuksia ei ole tulossa lähikuukausina, estäen operaation jatkon Dnieprin itäpuolisten alueiden valtaamiseksi.

Venäläisillä on ilmeisesti aikomuksena pitää Ukrainan Dnieprin eteläpuoliset alueet ja Dnieprin pohjoispuolella olevat Hersonin oblastin alueet hallussaan ja jopa yrittää liittää ne Venäjään. Tähän viittaavat pyrkimykset luoda venäläismielistä hallintoa Hersonin oblastiin ja siirtyä ruplan käyttöön valuuttana. Samalla kuitenkin valmistaudutaan puolustustaisteluun Dnieprillä, siltä varalta, että ukrainalaiset ryhtyisivät suurempiin vastahyökkäyksiin Hersonin vapauttamiseksi.

Venäläiset ovat ilmoittaneet pyrkivänsä Odessan valtaamiseen, samalla kun on ilmeisesti valmisteltu operaatiota Odessan lounaispuolella olevan, maantieteellisesti eriytetyn Bessarabian alueen valtaamiseksi. Tähän viittaavat iskut alueelle johtavan käytännössä ainoan tie- ja rautatieyhteyden katkaisemiseksi Zatokassa. Venäläisillä ei kuitenkaan todennäköisesti ole riittävästi voimia Bessarabian valtaamiseksi.

Venäläiset ovat myös toteuttaneet valeiskuja Transnistriassa, joiden tarkoituksena on ilmeisesti pohjustaa hyökkäystä alueella olevilla kahdella pataljoonan taisteluosastolla ja Transnistrian joukoilla kohti Odessaa. Yhdessä Transnistrian 3. Armeijakunnan kanssa venäläiset saavat kasaan noin 8000 sotilasta, 50 panssarivaunua ja 150 panssariajoneuvoa. Ukrainalla on kuitenkin alueella niin paljon joukkoja, että kyseisillä voimilla ei Odessaa kyettäisi vakavasti uhkaamaan. Hyökkäys sitoisi kuitenkin Ukrainaa.


Tappiolukujen vertailua


Seuraavassa on Ukrainan puolustusministeriön ilmoitus ja suluissa hollantilaisen Oryxin ilmoitus kalustotappioista 2.5. mennessä:

Kaikkiaan 1048 (599) panssarivaunua, 2519 (1207) panssariajoneuvoa, 38 (126) pioneerivaunua, 459 (174) tykkiä ja kranaatinheitintä, 152 (64) raketinheitintä, 80 (73) ilmatorjunta-asetta/-järjestelmää, 1824 (880) pyöräajoneuvoa, 271 (49) lennokkia, 194 (26) lentokonetta, 155 (39) helikopteria, risteilijän, 2 (2) maihinnousualusta ja 5 (1) veneluokan partioalus. 

Ukrainan mukaan Venäjä on menettänyt kaikkiaan noin 23 800 sotilasta kaatuneina. Tämä sisältää myös palkkasotilaat ja Donetskin ja Luhanskin ”tasavaltojen” joukot. Tietoa ei ole kyetty vahvistamaan. Venäjän asevoimat ovat kuitenkin todennäköisesti menettäneet jo yli 15 000 sotilasta kaatuneina. Tämä tarkoittaisi todennäköisesti jo lähes 50 000 sotilaan kokonaistappioita. 

Venäjän kalustotappiot ovat varovaisestikin arvioituna yli 40% taistelevien joukkojen materiaalista, taistelupanssarivaunujen osalta jopa yli 50%. Materiaali on tosin todennäköisesti täydennetty joukko-osastojen kotivaruskuntien varastoista. Yhdessä suurten henkilöstö- ja johtajatappioiden kanssa, joiden korvaaminen on osoittautunut vaikeaksi, Venäjän asevoimilla on kyky uusiin suurempiin operaatioihin vain rajoitetuilla alueilla ja yhdessä suunnassa kerrallaan.

Voiman kasvu


Länsimaiden tuki Ukrainalle jatkuu. Puola on toimittamassa maalle kaksisataa T-72 -taistelupanssarivaunua, neljäsataa BMP-rynnäkköpanssarivaunua ja sataviisikymmentä 2S1 ja 2S3 -panssarihaupitsia. Iso-Britannia on puolestaan luvannut satakaksikymmentä erilaista panssariajoneuvoa ja ukrainalaista henkilöstöä on Iso-Britanniassa jo koulutuksessa kalustolle. Tämän lisäksi Ukrainan naapurimaat ovat luvanneet tukea maata kaluston korjauksessa ja kunnostuksessa. Venäjä on pyrkinyt iskemään ohjuksilla ja ilmaiskuilla Ukrainan sotateollisuuteen, mikä on heikentänyt kykyä kaluston kunnossapitoon ja korjaukseen, jolloin naapurimaiden tuki voi helpottaa tilannetta. 

Kyseinen kalusto ei ehdi nyt käynnissä olevaan taisteluun, koska kaluston käyttöön ottaminen, joukkojen organisointi ja koulutus kestää useamman kuukauden. Joka tapauksessa Ukrainan varustelutilanne paranee ja sillä on kyky perustaa 3-4 panssari- tai mekanisoitua prikaatia tai täydentää merkittävästi jo olemassa olevia prikaateja. Tämä mahdollistaa loppukesästä jo operatiivisten vastahyökkäysten tekemisen venäläisten ajamiseksi maasta.



Otsikkokuva: Kiova (State Emergency Service of Ukraine – https://www.facebook.com/photo/?fbid=362712375896658&set=pcb.362713009229928 (the whole post), CC BY 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=117488287)