Tässä katsauksessa esitettävät tiedot perustuvat julkisiin lähteisiin, joiden paikkansapitävyyttä arvioidaan niitä vertailemalla. Tiedot ovat siten arvioita ja virheitäkin voi löytyä. Taistelutilanteen eläessä myös karttakuva on vain suuntaa-antava. Paikannimissä käytetään jatkossa tässä kartassa käytettäviä suomenkielisiä nimiä.
Yleistilanne
Läntisten arvioiden mukaan kaksikymmentäyhdeksän Venäjän Ukrainaa vastaan keskittämästä sadastakahdestakymmenestäviidestä pataljoonan taisteluosastosta on lyöty taistelukyvyttömiksi. Ukrainan pohjoisosista vedettyjä joukkoja ollaan joko yhdistelemässä uusiksi taisteluosastoiksi jäljellä olevista joukoista tai täydentämässä taas taistelukykyisiksi sekä Valko-Venäjällä että Venäjällä.
Esimerkiksi Suomen rajan läheisyydestä, Petsamosta, lähetetyn 200. Moottoroidun Jalkaväkiprikaatin kaksi taisteluosastoa ovat kärsineet ukrainalaisten tietojen mukaan tähän mennessä jo kolmenkymmenen prosentin tappiot. Toinen taisteluosasto lyötiin taistelukyvyttömäksi ja toinenkin kärsi niin suuria tappioita, että se jouduttiin vetämään huollettavaksi. Petsamossa koulutetaan prikaatin jäljellä olevaa henkilöstöä lähetettäväksi täydennykseksi Ukrainaan.
Useissa eri lähtiessä on kerrottu venäläisten sotilaiden kieltäytymisistä. Sotilaat eivät enää halua jatkaa palvelustaan ja osallistua sotaan Ukrainassa. Muun muassa kuusikymmentä 76. Maahanlaskudivisioonan sotilasta on palannut Pihkovaan kieltäydyttyään osallistumisesta hyökkäykseen.
Venäjälle vedettyjen ja telttaleireissä majoittuvien joukkojen moraali on eri lähteiden mukaan heikko. Venäläisillä asevoimien huoltoa toteuttavilla yhtiöillä on ollut vaikeuksia täyttää velvoitteitaan ja tukea joukkojen huoltoa lännen pakotteiden aiheuttamien materiaalipuutteiden takia.
Ukrainan sotilastiedustelun mukaan Venäjä on alkanut kutsumaan takaisin palvelukseen vuoden 2012 jälkeen varusmiespalveluksessa olleita reserviläisiä, erityisesti sellaisia, jotka on koulutettu ajoneuvokuljettajiksi.
Vaikeuksista huolimatta Venäjä keskittää joukkoja Belgorodin alueelle ja sen eteläpuolelle valmistautuen uuden hyökkäyksen aloittamiseen Donbassin valtaamiseksi niin pian kuin mahdollista. Rautatieyhteyksiä korjataan etenkin Harkovan kaakkoispuolella, jotta Donbassin valtaamiseksi tähtäävän operaation huolto saataisiin turvattua.
Ukrainan viranomaiset ovat kehottaneet Donbassin alueen asukkaita jättämään kotinsa ja siirtymään turvallisemmille alueille Venäjän hyökkäyksen alta.
Taistelut pääsuunnissa
Kiovan luoteis- ja koillispuolella Pohjois-Ukrainasta Valko-Venäjälle vetäytyneet Itäisen Sotilaspiirin joukot ja maahanlaskujoukot ovat joko huollossa Valko-Venäjällä tai siirtymässä Venäjälle Belgorodin suuntaan valmiina käytettäväksi uusiin operaatioihin Donbassissa. Osa Valko-Venäjälle jääneistä joukoista on tehnyt ryhmitysmuutoksia rajan läheisyydessä, tarkoituksena ilmeisesti sitoa ukrainalaisia joukkoja, jotta niitä ei siirrettäisi Donbassin alueelle tai Etelä-Ukrainaan. Valko-Venäjän asevoimat on ryhmittänyt neljä pataljoonan taisteluosastoa rajan läheisyyteen vahventamaan venäläisiä joukkoja.
Ukrainan koillisosissa Venäjän 2. Armeijan joukot ovat samaan tapaan pääosin huollossa Venäjän puolella.
Harkovassa venäläisillä on viisi 6. Armeijan pataljoonan taisteluosastoa, joilla pyritään sitomaan kaupunkia puolustavia joukkoja. Venäläiset eivät juurikaan hyökkäile, mutta ovat jatkaneet kaupungin tulittamista tykistöllä ja ilmapommituksilla.
Harkovan kaakkoispuolella venäläiset 1. Kaartin Panssariarmeijan joukot ovat edenneet Izjumin eteläpuolelle ja pyrkivät jatkamaan hyökkäystä Slovyanskin ja Barvinkoven suuntiin ilman suurempaa menestystä. Venäläisillä on alueella noin kymmenen pataljoonan taisteluosastoa, jotka on koottu Koillis-Ukrainassa taistelleista joukoista. Joukot ovat pääosin kuluneita eikä niille ole annettu riittävästi aikaa taistelukyvyn perusteelliseen palauttamiseen. Ukrainalaisten tärkeimmät joukot alueella ovat 25. Maahanlaskuprikaati ja 81. Ilmarynnäkköprikaati. Joukkojen taisteluhenki on hyvä, mutta ne ovat pitkien taistelujen kuluttamia ja kyky suurempiin vastahyökkäyksiin lienee rajallinen.
Venäläiset ovat hyökänneet myös idempänä Severodonetskin suuntaan 20. Armeijan ja Luhanskin ”kansantasavallan” 2. Armeijakunnan joukoilla ilman suurempaa menestystä. Kaupunkia puolustaa Ukrainan 79. Ilmarynnäkköprikaati. Venäläiset ovat tehneet myös etelämpänä Donbassin alueelle eri puolilla rajoitettuja hyökkäyksiä ”kansantasavaltojen” joukoilla ilman suurempia tuloksia. Läntisen sotilaspiirin 38. Erillisen Rautatieprikaatin joukot ovat korjanneet etenkin Venäjältä Harkovan, Izjumin ja Svatoven suuntaan meneviä rautateitä joukkojen huollon turvaamiseksi.
Mariupolissa Venäjän joukot ovat ilmeisesti saaneet kaupungin keskustan pääosin haltuunsa. Ukrainalaiset pitävät hallussaan kaupungin lounaisosia ja satamaa sekä kaupungin pohjoisosia. Venäläisten hyökkäykset ovat olleet huonosti koordinoituja. Täälläkin voimat on jaettu hyökkäyksiin eri suunnista ilman selvää painopistettä. Lisäksi kaupungin silmitön tuhoaminen vaikeuttaa hyökkäyksiä, koska eteneminen raunioituneissa kaupunginosissa on vaikeaa ja tarjoaa puolustajalle parempia mahdollisuuksia. Kaupungissa olevia joukkoja on tähän asti ilmeisesti huollettu yöllisillä helikopterikuljetuksilla, mutta venäläiset ovat ilmeisesti nyt pystyneet estämään täydennykset aiheuttamalla ukrainalaisille helikopteritappioita.
Venäjän ilmavoimat ovat olleet aktiivisia etenkin Donbassissa ja Mariupolissa.
Krimin pohjoispuolella molemmat osapuolet ovat tyytyneet pitämään hallussaan olevia alueita ilman suurempaa aktiivisuutta.
Tuleva viikko
Venäläiset ovat onnistuneet vetämään joukkonsa Pohjois-Ukrainasta suhteellisen onnistuneesti. Joukkojen ryhmittely sekä huoltaminen ja täydentäminen taistelukykyisiksi vaatisi lähes kuukauden, mutta venäläiset eivät ilmeisesti ole valmiita käyttämään tähän riittävästi aikaa. Voitonpäivä 9.5. lähestyy uhkaavasti ja siihen mennessä pitäisi saada selkeä sotilaallinen voitto. Siksi joukoille annetaan ilmeisesti vain muutamia päiviä uudelleenorganisointiin ja huoltoon ennen kuin ne syötetään uusiin hyökkäyksiin Donbassissa.
Kiovan luoteis- ja kaakkoispuolella alueelle jätetyt venäläiset 35., 36., ja 41. Armeijoiden joukot jatkanevat huoltamista sekä yrittävät pitää yllä uhkaa Kiovan suuntaan ukrainalaisten joukkojen sitomiseksi. Joukoilla ei kuitenkaan ole kykyä uhata Kiovaa vakavasti.
Harkovassa venäläiset pyrkinevät vain pitämään nykyiset asemansa ja jatkavat kaupungin tulittamista.
Donbassissa venäläiset aloittanevat 1. Kaartin Panssariarmeijan ja 20. Armeijan joukoilla uudet hyökkäykset tavoitteenaan läpimurto Izjumin suunnassa kohti etelää jo viikonlopun aikana. Samaan aikaan ”kansantasavaltojen” joukot sitovat ukrainalaisia rajoitetuilla hyökkäyksillä Severodonetskissa ja keskisessä Donbassissa.
Mariupolissa venäläiset jatkavat hyökkäyksiä pyrkien kaupungin valtaamiseen viikon kuluessa. Ukrainalaiset puolustajat on ilmeisesti kyetty jakamaan kahteen osaan, mikä enteilee puolustuksen romahtamista.
Krimin pohjoispuolella venäläiset pyrkivät vain pitämään asemansa, kunnes alueelle saadaan lisävoimaa.
Venäläisten yleistilanteen heiketessä Valko-Venäjän joukkojen hyökkäys Brestin suunnasta etelään on muuttunut hyvin epätodennäköiseksi, vaikka Valko-Venäjä on väittänyt tehneensä ”erikoisoperaation” Ukrainan puolelle.
Operaation jatko pidemmällä tähtäimellä
Venäläiset keskittävät kaiken mahdollisen voiman Donbassin ja Mariupolin valtaamiseen pyrkien samalla tuhoamaan suuren osan Ukrainan asevoimista Dnieprin itäpuolella huhtikuun kuluessa. Operaation onnistuminen riippuu siitä, kuinka nopeasti Mariupol saadaan vallattua ja joukot suunnattua sieltä uusiin hyökkäyksiin kohti pohjoista, ja siitä, onnistutaanko saamaan läpimurto Izjumin suunnassa.
Mariupolin puolustus tuskin kestää enää pitkään, jolloin eteläinen hyökkäys voinee alkaa joidenkin viikkojen kuluttua. Toisaalta Izjumin suunnassa hyökkäävät venäläiset joukot ovat väsyneitä ja kuluneita, jolloin mahdollisuudet läpimurron saamiseen ovat rajalliset, varsinkin jos ukrainalaiset kykenevät siirtämään alueelle vahvennuksia pohjoisesta. Jos ukrainalaiset kykenevät estämään läpimurron Izjumin suunnassa, venäläisten mahdollisuudet ukrainalaisten joukkojen saartamiseen Donbassissa ovat heikot. Toisaalta, jos venäläiset kykenevät keskittämään tulivoimansa ja joukkonsa aiempaa paremmin läpimurtotaisteluun, ukrainalaisten (myös kuluneille) joukoille voi olla mahdotonta torjua läpimurtoa. Vähintäänkin ukrainalaisilla pitäisi kuitenkin olla kyky käydä sitkeää viivytystaistelua ja vetää joukot hallitusti pois Donbassista. Taistelut tullevat jatkumaan alueella koko huhtikuun.
Venäläisillä ei ole kykyä aloittaa uutta operaatiota Odessan suuntaan niin kauan kun painopiste on Donbassissa. Sodan tähän asti tärkeimmät taistelut tullaan käymään Mariupolin ja Donbassin suunnalla. Ukraina keskittänee lisävoimaa alueelle ja jos se pystyy tuottamaan venäläisille suuria tappioita ja estämään omien joukkojen liiallisen kulumisen sekä Donbassin valtaamisen, Venäjän kyky jatkaa operaatioita heikkenee.
Tappiolukujen vertailua
Seuraavassa on Ukrainan puolustusministeriön ilmoitus ja suluissa hollantilaisen Oryxin ilmoitus kalustotappioista 8.4. mennessä:
Kaikkiaan 700 (448) panssarivaunua, 1891 (944) panssariajoneuvoa, 25 (91) pioneerivaunua, 333 (147) tykkiä ja kranaatinheitintä, 108 (48) raketinheitintä, 55 (68) ilmatorjunta-asetta/- järjestelmää, 1361 (750) pyöräajoneuvoa, 76 polttoaineajoneuvoa, 112 (22) lennokkia, 6 (1) veneluokan taistelualusta ja korvetti, 150 (20) lentokonetta ja 135 (32) helikopteria.
Venäjän maavoimien kalustotappioiden osalta noin puolet on siis vahvistettavissa, todelliset tappiot lienevät jossain Oryxin ja Ukrainan puolustusministeriön lukujen välimaastossa. Tappiot ovat viime päivinä kasvaneet suhteellisen hitaasti johtuen taistelutoiminnan laantumisesta joukkojen ryhmittelyn ja huoltamisen takia.
Ukrainan mukaan Venäjä on menettänyt kaikkiaan 19.000 sotilasta kaatuneina. Tämä sisältää myös palkkasotilaat ja Donetskin ja Luhanskin ”tasavaltojen” joukot. Tietoa ei ole kyetty vahvistamaan. Venäjän asevoimat ovat kuitenkin todennäköisesti menettäneet jo yli 10.000 sotilasta kaatuneina. Tämä tarkoittaisi luultavasti jo 30-40.000 sotilaan kokonaistappioita.
Venäjän kalustotappiot ovat merkittäviä edustaen varovaisestikin arvioituna noin kolmekymmentä prosenttia taistelevien joukkojen materiaalista. Yhdessä suurten henkilöstö- ja johtajatappioiden kanssa, joiden korvaaminen on myös osoittautunut vaikeaksi, Venäjän asevoimilla on kyky uusiin, suurempiin operaatioihin vain rajoitetuilla alueilla ja yhdessä suunnassa kerrallaan.
Venäläisten väitteet ukrainalaisten tappioista ovat puolestaan niin ylimitoitettuja, että niiden uskottavuus on hyvin heikko. Oryxin vahvistamat Ukrainan tappiot ovat 8.4. mennessä:
Kaikkiaan 314 panssarivaunua ja panssariajoneuvoa, 45 tykkiä ja kranaatinheitintä, 15 raketinheitintä, 41 ilmatorjunta-asetta/-järjestelmää, 210 pyöräajoneuvoa, 14 taistelualusta, 12 lennokkia, 15 lentokonetta ja 3 helikopteria.
Ukrainalaisten todelliset kalustotappiot ovat varmasti suuremmat. Ukrainalaiset joukot ovat todennäköisesti nekin kuluneet, mutta vähemmän kuin venäläiset. Yli kuusi viikkoa jatkuneet taistelut alkavat kuitenkin rasittaa henkilöstöä hyvästä hengestä huolimatta varsinkin niissä joukoissa, joita ei ole välillä voitu lepuuttaa.
Ukrainalle on luvattu lisää materiaaliapua lännestä. Jalkaväki- ja panssarintorjunta-aseistuksen lisäksi Ukraina tarvitsee raskaampaa ja kehittyneempää sotakalustoa. Tshekin tasavalta ja Australia ovat jo luvanneet Ukrainalle panssarikalustoa. Iso-Britannia on luvannut toimittaa kehittyneempiä ilmatorjuntaohjuksia ja meritorjuntaohjuksia. Tätä apua tarvittaisiin lisää ja lisäksi maa tarvitsisi ilmatorjunta- ja hävittäjäkalustoa kiistääkseen Venäjän ilmaylivoiman sekä pitkän kantaman tykistöä ja tykistön ampumatarvikkeita. Ilman raskasta kalustoa Ukraina ei kykene työntämään venäläisiä alueiltaan Etelä-Ukrainassa ja Donbassissa.
Jos ukrainalaiset kykenevät pitämään yllä taisteluja samalla intensiteetillä vielä useamman viikon, Venäjä tulee menettämään kykynsä jatkaa edes rajoitettuja hyökkäyksiä. Venäjän kyky kasvattaa voimaansa ei näytä olevan kovin merkittävä tai ainakaan suurempi kuin Ukrainalla, joten kummallakaan osapuolelle ei näyttäisi olevan lähikuukausina kykyä nopeisiin sotilaallisiin ratkaisuihin.