Ukraina nyt

Artikkelit
Pekka Toveri

Tässä katsauksessa esitettävät tiedot perustuvat julkisiin lähteisiin, joiden paikkansapitävyyttä pyritään tarkistamaan eri lähteitä vertailemalla. Tiedot ovat tämän takia arvioita ja virheitäkin voi löytyä. Taistelutilanteen eläessä myös karttakuva on vain suuntaa-antava. Paikannimissä käytetään jatkossa tässä kartassa käytettäviä suomenkielisiä nimiä.

Tilanne illalla 20.3.


Yleistilanne


Venäläiset eivät ole vieläkään kyenneet kokoamaan joukkojaan suurempien, useiden taisteluosastojen koordinoitujen hyökkäysten toteuttamiseksi muualla kuin Mariupolissa. Sen sijaan on tehty pienempiä taisteluosastojen ja komppanioiden iskuja, joilla on pyritty sitomaan ja kuluttamaan ukrainalaisia samalla kun on jatkettu tykistötulitusta ja ilmaiskuja asutuskeskuksiin.


Venäläiset ovat myös jatkaneet iskuja ukrainalaisten selustaan ja Länsi-Ukrainaan kyeten myös aiheuttamaan suuria tappioita ukrainalaisille Mykolajivissa. Venäläiset ovat todennäköisesti käyttäneet valtaosan Ukrainan operaatioon varatuista tehokkaimmista pitkän kantaman ohjuksista ja siirtyneet vanhempaan ja epätarkempaan kalustoon, mikä vaikeuttaa iskujen jatkamista samalla intensiteetillä ja tehokkuudella. Venäjän ilmavoimien iskujen määrä on viime päivinä laskenut todennäköisesti kaluston huoltotarpeen ja Ukrainan ilmapuolustuksen takia.


Ukrainalaiset ovat käyttäneet tykistöään tehokkaasti, minkä takia venäläiset ovat alkaneet tehostaa vastatykistötoimintaansa hyödyntäen siinä myös lennokkeja.


Venäjä yrittää kerätä suurten tappioittensa vuoksi täydennyksiä eri puolilta maata. Itäisestä Sotilaspiiristä on siirretty 40. ja 155. Merijalkaväkiprikaatien joukkoja Valko-Venäjälle. Näiden lisäksi kammataan jäljellä olevia joukkoja yksittäisten täydennyssotilaiden löytämiseksi. Palkkasotilaiden rekrytoiminen Syyriassa on jatkunut ja ensimmäisiä odotetaan Ukrainaan ensi viikon aikana. Tavoitteena on kuljettaa alueelle 300 syyrialaista vuorokaudessa. Syyrialaisten taistelukokemuksesta ja laadusta ei ole kuitenkaan takuita. Venäläiset ovat israelilaislähteiden mukaan luvanneet, että syyrialaisia käytetään vain poliisi- ja miehitystehtävissä. Lupausta tuskin pidetään, sillä joukkoja tarvitaan nimenomaan asutuskeskustaisteluihin. Syyrialaisia vaivaa ilmeisesti alhainen moraali ja rekrytoitujen joukossa on väitetysti tapahtunut itsensä haavoittamisia siirtojen estämiseksi. Toisena rekrytointikanavana on käytetty Donetskin ja Luhantskin alueen venäläisten pakkovärväystä, joka on aiheuttanut paljon karkuruutta.


Ukrainalaiset ovat puolestaan kyenneet taistelemaan menestyksekkäästi keskittämällä joukkoja nopeisiin paikallisiin vastahyökkäyksiin, jolloin on saatu hajallaan oleviin venäläisiin joukkoihin nähden ylivoima ja saavutettua paikallista menestystä. Lisäksi on kyetty jatkamaan iskuja venäläisten selustaan sekä komentajatappioiden tuottamista. Venäläiset ovat ilmeisesti menettäneet taisteluissa jo kuusi kenraalia ja yhdeksän everstiä.

Taistelut pääsuunnissa


Kiovan luoteispuolella venäläiset ovat keskittyneet etupäässä joukkojen huoltamiseen ja vahventamiseen täydennyshenkilöstöllä. Ukrainalaiset ovat puolestaan jatkaneet iskuja venäläisten oikeaan sivustaan pyrkien häiritsemään huoltoa. Lisäksi ukrainalaiset iskivät 35. Armeijan komentopaikalle lennokkien johtamilla tykistöiskuilla 17.3.


Venäläiset ovat pyrkineet hyökkäämään pienemmillä osastoilla Kiovaa kohti luoteesta, Irpinin suunnasta, mutta yritykset on torjuttu ukrainalaisten aktiivisilla vastahyökkäyksillä. Venäläiset ovat käyttäneet alueella lennokkeja entistä enemmän tiedusteluun ja tulenjohtamiseen. Venäläisillä ei kuitenkaan ole kykyä suurempiin koordinoituihin hyökkäyksiin ja joukkojen moraali on heikko. Venäläisten on havaittu alkaneen linnoittamaan asemiaan, mikä viittaa siihen, että he pyrkivät toistaiseksi vain pitämään asemansa. Kiovan tulittamista jatketaan tykistöllä ja ilmavoimilla.


Kiovan koillispuolella on ollut edelleen varsin rauhallista. Venäläiset eivät ole kyenneet jatkamaan hyökkäystä Kiovan suuntaan. Ukrainalaiset ovat puolestaan kyenneet laajentamaan Nizhyn saarrettua aluetta hieman etelään Prylukun suuntaan. Saarretun alueen pohjoisosissa venäläiset ovat tyytyneet tulittamaan Tshernihiviä tykistöllä, mitä johdetaan lennokkien avulla.


Kiovan itäpuolella venäläiset ovat jatkaneet Sumyn kaupungin tulittamista. Painopiste on kaupungin eteläosissa, mutta Venäjän joukot eivät ole kyenneet tunkeutumaan kaupunkiin. Ukrainalaiset ovat jatkaneet iskuja venäläisten huoltoyhteyksiä vastaan. Venäläisten joukot ovat hajallaan laajalla alueella, eivätkä ne ole vieläkään kyenneet turvaamaan huoltoyhteyksiään aktiivisesti toimivia ukrainalaisia vastaan, saati sitten kokoamaan voimaa keskitettyä hyökkäystä varten. Venäläiset siirsivät ilmeisesti viikon lopulla 1. Kaartin Panssariarmeijan ja merijalkaväen joukkoja alueelle.


Harkovassa venäläiset eivät ole tehneet uusia yrityksiä kaupungin valtaamiseksi, mutta jatkavat kaupungin tulittamista samalla kun alueella olevia joukkoja yritetään täydentää taistelukykyisiksi.


Harkovan itäpuolella venäläisten eteneminen Izyumin kaupungin eteläpuolelle torjuttiin kahden ukrainalaisen prikaatin vastahyökkäyksillä. Venäläiset ovat jatkaneet hyökkäyksiä Severodonetskiin eri suunnista saavuttamatta suurempaa menestystä. Donbassissa venäläiset eivät ole myöskään päässeet yrityksistä huolimatta eteenpäin.


Mariupolissa Venäjä on siirtänyt osia reservissä olleista 810. Merijalkaväkiprikaatin taisteluosastoista Mariupoliin ja heillä on alueella ainakin kymmenkunta pataljoonan taisteluosastoa 19. ja 150. Moottoroitujen Jalkaväkidivisioonien johdossa. Ukrainalaisilla on Mariupolissa 36. Merijalkaväkiprikaatin ja 56. Moottoroidun prikaatin osia sekä Azov-rykmentti. Tshetsheenijoukot ovat kyenneet tunkeutumaan kaupungin keskustaan, mutta taistelut jatkuvat edelleen kiivaina. Taistelut ovat kuluttaneet venäläisiä joukkoja ja muun muassa 150. Moottoroidun Jalkaväkidivisioonan komentaja on kaatunut taisteluissa.


Krimin pohjoispuolella venäläiset eivät ole kyenneet valtaamaan Mykolajivia. Joukot kärsivät huollon puutteesta ja huonosta moraalista. Ukrainalaiset pystyivät loppuviikosta iskemään menestyksekkäästi venäläisten Hersonissa olleeseen helikopterien tukeutumispaikkaan ja 8. Armeijan komentopaikkaan, jolloin venäläiset menettivät useita helikoptereita ja 8. Armeijan komentaja kaatui. Tämä viittaisi siihen, että eteläisen rantamaan operaatiot ovat 8. Armeijan johdossa, vaikka Hersonin suunnan joukot ovat pääosin 58. Armeijan joukkoja. Ukrainalaisten 28. Mekanisoidun prikaatin vastahyökkäys Mykolajivista Hersonin suuntaan on myös saanut menestystä. Kyseinen prikaati oli Odessan suojana, mutta ukrainalaiset ovat ilmeisesti maihinnousu-uhan vähetessä kyenneet siirtämään prikaatin muualle.


Venäläisten yritykset hyökätä Kryvyi Rihin kautta Zaporizzjan puolustajien selustaan eivät ole edenneet.

Tulevat 2-3 vuorokautta


Venäläisten kyky toteuttaa suurempia operaatioita lähipäivinä ei edelleenkään ole parantunut. Ukrainalaisia pyritään kuluttaan pienten osastojen hyökkäyksillä ja tulenkäytöllä, mutta kykyä suurempiin koordinoituihin hyökkäyksiin ei vielä saavutettane.


Kiovan ja Harkovan suunnissa tilanne säilynee entisellään lähipäivinä venäläisten pyrkiessä vain saamaan haltuun tuliasemia, joista voidaan tulittaa Kiovan keskustaa tykistöllä sekä puhdistamaan selusta-alueita etenkin Sumyssa ja Tsernihivissä. Venäläisillä on parhaat edellytykset edetä Donbassissa, missä ukrainalaisia kyetään hiljalleen työntämään lännemmäksi. Mariupol kyettäneen valtamaan lähipäivinä. Krimin pohjoispuolella ukrainalaisilla on puolestaan aloite. He kykenevät todennäköisesti uhkaamaan venäläisten jalansijaa Hersonissa ja estämään Mykolajivin valtauksen, mikä puolestaan estää operaation aloittamisen Odessan suuntaan. Samoin venäläisten operaatio Kryvyi Rihissä tuskin etenee. Kyseessä on yli 600.000 asukkaan kaupunki ja ukrainalaisten Hersonin suunnassa saaman menestyksen takia venäläisillä tuskin on suunnata lisäjoukkoja kaupunkiin.


Valko-Venäjä on keskittänyt joukkojaan Brestin suuntaan, lähelle Puolan rajaa. Ukrainan yleisesikunta on varoittanut, että Valko-Venäjä saattaa aloittaa lähipäivinä hyökkäyksen Ukrainan länsirajan suunnassa etelään.

Kolmen vuorokauden jälkeen


Venäjä jatkanee toimia Kiovan eristämiseksi ja valtaamiseksi sekä lännestä että idästä. Selusta-alueiden puhdistamista ja huoltoreittien turvaamista pyritään jatkamaan, muttaukrainalaisten aloitteellisuus tekee sen haastavaksi. Kiovan puolustajien kuluttamista jatketaan raskaalla tulenkäytöllä. Venäjällä on ehkä valmius jatkaa hyökkäystä Kiovaan viikon kuluttua. Venäläisten mahdollisuudet vallata Kiova kahden-kolmen viikon sisällä lienevät kuitenkin vähäiset.


Harkovan suunnassa venäläiset pyrkinevät vain sitomaan puolustajia, voimia ei ole edelleenkään kaupungin valtaamiseen tai edes saartamiseen tämän viikon aikana.


Jos venäläiset saavat Mariupolin vallattua viikon aikana, heillä on edellytykset aloittaa Mariupolista vapautuvilla joukoilla uusi hyökkäys kohti pohjoista. Uuden operaation aloittaminen riippuu pitkälti siitä, kuinka pahasti joukot ovat kuluneet Mariupolin taisteluissa. Hyökkäystä tuskin kyetään aloittamaan valtauksen jälkeen viikkoa nopeammin, mutta toteutuessaan se heikentäisi ukrainalaisten mahdollisuuksia jatkaa Donbassin puolustusta ja saattaisi pakottaa ennen pitkää vetämään joukkoja Dnieprille.

Krimin pohjoispuolella venäläisten edellytykset jatkaa hyökkäystä Odessaan säilynevät heikkoina. Venäläiset tarvitsevat lisäjoukkoja torjuakseen Hersoniin kohdistuvan ukrainalaisten hyökkäyksen ja vallatakseen Mykolajivin. Näitä joukkoja on tuskin saatavissa viikon sisällä, joten tilanne säilynee entisellään.

Operaation jatko pidemmällä tähtäimellä


Ukrainan asevoimat kykenevät todennäköisesti jatkamaan venäläisten kuluttamista sitkeällä puolustuksella, taktisilla vastahyökkäyksillä sekä selustaiskuilla ja pitämään aloitteen hallussaan monilla suunnilla. Venäläisten paras ratkaisu olisi pitää selvä useamman viikon tauko taisteluissa, mikä mahdollistaisi joukkojen uudelleenryhmittämisen, huollon järjestämisen ja vahvennusten tuomisen alueelle. Tätä tuskin kuitenkaan tehdään, vaan yritetään jatkaa taistelukyvyn palauttamista samaan aikaan taistelujen kanssa. Tämän takia Venäjällä ei ole kykyä uusiin suurempiin operaatioihin vielä viikkoihin, samalla kun Ukrainan asevoimien kyky operatiivisiin vastahyökkäyksiin säilynee myös rajallisena. Venäläiset ovat useilla suunnilla aloittaneet puolustusvalmisteluja ja linnoittamista, mikä viitannee siihen, että Venäjä pyrkii taivuttamaan Ukrainaa rauhaan pitkäkestoisella kulutussodankäynnillä, johon liittyy kaupunkien jatkuva tulittaminen tykistöllä. Tähän liittyen pyrittäneen eristämään Ukraina myös läntisestä avusta avaamalla uusi hyökkäyssuunta Valko-Venäjältä Ukrainan länsirajaa pitkin etelään.


USA:n tiedustelulähteet arvioivat, että Venäjä on menettänyt jo reilusti yli 8000 sotilasta kaatuneina. Tämä tarkoittaisi todennäköisesti jo lähes 30.000 sotilaan kokonaistappioita. Ukrainalaisten tappioiksi arvioidaan noin 4000 kaatunutta.


Kalustotappioina Venäjä on Ukrainan puolustusministeriön ilmoituksen mukaan menettänyt 466 panssarivaunua, 1470 panssariajoneuvoa, 213 tykkiä, 72 raketinheitintä, 44 ilmatorjuntajärjestelmää, 914 pyöräajoneuvoa, 60 polttoaineajoneuvoa, 17 lennokkia, kaksi veneluokan taistelualusta ja korvetin, 95 lentokonetta ja 115 helikopteria. Luvut ovat edelleenkin vahvistamattomia, mutta todennäköisesti oikean suuntaisia ainakin panssari- ja tykistökaluston osalta.


Venäjän miehistötappiot ovat kasvaneet jo yli viiteentoista prosenttiin ja kalustotappiot kohta lähes kahteenkymmeneen prosenttiin. Neljättä viikkoa jatkuvat taistelut alkavat varmasti aiheuttaa myös kulumisesta johtuvia kaluston rikkoutumisia, jotka entisestään vähentävät toimintakykyisen kaluston määrää. Tappiot, jatkuvat taistelut, huolto-ongelmat ja johtajatappiot syövät kykyä jatkaa taisteluja pidempään. Jos ukrainalaiset kykenevät pitämään yllä taisteluja samalla intensiteetillä vielä useamman viikon, alkaa Venäjä menettää kykyään jatkaa edes rajoitettuja hyökkäyksiä.


Läntisen avun turvin Ukraina kykenee perustamaan lisää kevyitä jalkaväkijoukkoja nopeammassa tahdissa kuin se kärsii tappioita, mikä tukee taistelujen jatkumista vielä pitkään. Venäjän kyky kasvattaa voimaansa ei näytä olevan kovin merkittävä tai ainakaan suurempi kuin Ukrainalla, joten kummallakaan osapuolella ei näyttäisi olevan lähiviikkoina kykyä nopeisiin sotilaallisiin ratkaisuihin.