Ei mitään uutta…

Artikkelit
Kari Kuusela

Viron sotilastiedustelun mukaan sotatilanteessa ei ole tapahtunut viimeksi kuluneen vuorokauden aikana merkittäviä muutoksia.

Viron asevoimien tiedusteluosasto (Kaitseväe Luurekeskus) julkaisi tänään puolen päivän aikaan tuoreimman analyysinsä, jonka alkukappaleessa todetaan eiliseen tapaan että viimeisen 24 tunnin aikana ei rintamilla ole tapahtunut erityistä uutta. Venäläiset piirittävät muutamaa kaupunkia ja kohdistavat tulensa edelleen voimakkaasti siviilikohteisiin. Joukkojen uudelleenjärjestely on edelleen käynnissä.

Maaliskuun 7. päivänä Venäjän ja Ukrainan edustajien välillä käyty neuvottelu ei johtanut minkäänlaisiin tuloksiin. Ylihuomenna 10. maaliskuuta toteutuva sodan osapuolten ulkoministerien tapaaminen on kuitenkin myönteinen asia.

Kiovan suunnalla Venäjän hyökkäys ei ole edistynyt, mutta sen joukot ovat jo suurkaupungin laidoilla. Tshernihivin suunnallakaan ei ole muutoksia tapahtunut. Harkovan luona venäläiset pyrkivät edelleen etelään saadakseen yhdessä Luhanskin alueen separatistien voimien kanssa ukrainalaiset mottiin.

Etelässä taistelujen painopiste on edelleen Mariupolin luona ja kaupunki on raskaan tulituksen kohteena. Näyttää siltä että Venäjän joukot ovat saaneet maayhteyden aikaiseksi Donetskin separatistien alueeseen.