Iran hyökkäsi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä täysin poikkeuksellisella voimalla Israelin kimppuun. Hyökkäys oli Iranin ilmoituksen mukaan kosto aiemmin Israelin suorittamasta iskusta Iranin konsulaattiin Damaskoksessa. Hyökkäysoperaatio kesti kokonaisuudessaan noin viisi tuntia.
Maailman lehdistö on täynnä tilannekuvauksia ja tapahtumaseurantaa, joten Suomen Sotilas analysoi tapahtumia laajemmasta näkökulmasta.
Iran iski useisiin kohteisiin ympäri Israelia. Iranilaiset käyttivät drooneja, ballistisia ohjuksia ja risteilyohjuksia. Iranilaisten mukaan hyökkäykset tehtiin useista maista: Iranista, Irakista, Jemenistä ja Libanonista. Myös Hizbollah-järjestö on ilmoittanut iskeneensä Israeliin Libanonista kymmenillä raketeilla.
Hyökkäystavalla on ilmeisiä yhteyksiä Venäjän ohjus- ja lennokki-iskuihin Ukrainassa. Mahtaako Iranin ja Venäjän välillä ollut taktiikkaan liittyvää yhteydenpitoa? Melkein varmasti voidaan uskoa, että ainakin iskun laajuudesta ja mahdollisesti ajankohdasta on ollut näiden maiden välillä keskustelua.
Hyökkäyksen lisäksi Iran kaappasi isrealilaisomisteisen laivan Hormuzin salmessa ihan vastikään.
Miltä nyt näyttää
Iranin strategiassa on nyt selvä muutos. Aiemmin Iran on käyttänyt tukemiaan ja sille myötämielisiä proxy-toimijoita operaatioissaan. Näihin voidaan lukea Huthi-kapinalliset Jemenissä, Hizbollah Libanonissa, varmaankin tiivis yhteys on myös Hamasiin. Käänne on ollut historiallinen. Nyt hyökättiin ensi kertaa historiassa Iranin maaperältä suoraan ja vielä varsin massiivisesti. Poliittisesti Iranin suora toiminta Israelia vastaan on hyvin paljon riskialttiimpaa kuin vanha ”bulvaanien käyttötaktiikka”, joka on aiemmin ollut valittu toimintatapa. Mahtaako tällainen suora peittelemätön toiminta olla uusi normaali Iranin strategiassa?
Mahtoivatko Iranin päättäjät pohtineen, että nyt puntit olisivat tasan? Konsulaatin tuhoutuminen ja massiivinen ohjus- ja lennokkihyökkäys eivät ole saman tason töitä. Nyt Israelilla on iso tarve saada menetetty pelotteensa takaisin, joka merkitsee todennäköisesti sitä, ettei se tyydy nykyasetelmaan.
Isku veti maailman huomion kokonaisuudessaan Lähi-Idän tulehtuneeseen ja pahenevaan kriisiin. Iran sai varmasti uskottavuutta ja mainetta voimannäytöllään kannattajiensa ja Israelin vihollisten silmissä. Voimannäyttö tosin jäi varsin vajavaiseksi analyyttisemmin tarkasteltuna, koska suuri valtaosa hyökkäyksistä torjuttiin.
Oliko Iran huomioinut sen, että Yhdysvallat oli viime aikoina kovin ottein taivuttelemassa Israelia laskemaan toimiensa tasoa Gazassa. Nyt huomio meni myös pois Gazasta ja antanee Israelille lisää toimintavapautta siellä.
USA:han varoitti jo iskusta etukäteen ja tieto oli julkista. Torjuntaan osallistuivat Israelin lisäksi Yhdysvallat, Britannian ilmavoimat Kyproksen tukikohdistaan ja Jordania oman ilmatilansa alueella. Torjunnan onnistumista selittävät kaikkien torjuntaan osallistuneiden korkea tekninen ja osaamistaso sekä ennakkovaroituksen perusteella ylläpidetty äärimmäinen torjuntavalmius. Israel toki vastasi pääosasta torjuntaa, joka merkitsee myös mittavien resurssien kulumista torjunnan aikana. Ilmataistelu- ja ilmatorjuntaohjusten kulutus on ollut mittavaa.
Aseman ja maineen nousu voi jäädä lyhytaikaiseksi, jos Israel iskee takaisin nöyryyttäen Iranin. Itse asiassa massiivisen hyökkäyksen suorastaan lässähtäminen on jo sinänsä nöyryytys Iranille ja osoitus länsimaisen ja israelilaisen teknologian ylivoimasta. uusien tietojen mukaan hyökkäyksessä käytettiin yhteensä 331 asetta. Räjähdelennokkeja 185 kpl, risteilyohjuksia 36 ja ballistisia ohjuksia 110. Vain seitsemän ballistista ohjusta pääsi maaliinsa torjunnan läpi!
Edellä mainittu huikea torjuntavoitto on myös osoitus ja varoitus lännen vastustajille lännen teknologisesta ylivoimasta.
Israel voi pidättäytyä vastaamatta välittömästi Iranin hyökkäykseen. Tämä rauhoittaisi tilannetta, joka on varmasti tarpeen. Lopullisesti Israel ei voi todennäköisesti pidättäytyä kostotoimenpiteistä, muutoin se ilmaisisi sietävänsä tämäntyyppisiä hyökkäyksiä jatkossakin.
Klassisesti Israel voisi vastata oikeasuhteisella hyökkäyksellä Iranin sotilaskohteita vastaan Iranissa. Israel on tähän kyky erityisesti siksi, että Iran on kehittämässä ydinasettaan ja Israel on strategisissa suunnitelmissaan valmistautunut sen estämään tarvittaessa omalla operaatiollaan, johon liittyisivät sabotaasi, kyberiskut ja ilmaoperaatio. Tehtävää on varmuudella harjoiteltu, joten valmius vastaiskuun Iranin maaperälle valittuihin kohteisiin on heti käytettävissä.
Tilannetta vähemmän kärjistävä vaihtoehto olisi hyökkäykset Iranin kansallisiin toimijoihin ja sen proxy-joukkoja vastaan Iranin ulkopuolella.
Toisaalta Israel on jo pitkään kaikessa toteuttanut toimintatapaa, jossa hyökkääjää lyödään moninkertaisella voimalla pelotteen ylläpitämiseksi. Tällöin hyökkäyksen kohteena saattaa olla edellä mainittujen lisäksi valikoidut iskut Iranin poliittisia päättäjiä vastaan.
Käsiin räjähtänyt tilanne vie nyt kaiken huomion, jolloin Venäjä ja Kiina saavat välillistä hyötyä tapahtuneesta ja Ukraina kärsii tilanteesta huomion siirryttyä pois sen tilanteesta ja tarpeista.
Mitä seuraavaksi?
Poliittinen fokus on nyt ylikierroksilla Lähi-idässä ja maailmalla. Ratkaisumalleja etsitään ja diplomaattista keskustelua käydään eri toimijoiden välillä niin näkyvänä kuin kulissienkin takana. Yhdysvallat mahdollisesti täydentää Israelin asevarastoja ja vahventaa varmaankin läsnäoloaan alueella. Britannia saattaa tehdä samoin. Venäjällä ei liene merkittävästi kykyä tukea Irania, vaikka se olisikin hyvä vastapalvelus Iranin avusta Ukrainan sodassa.
Odotettavissa on Israelin vastaus tapahtuneeseen. Ja ei ehkä keveimmästä päästä. Niin suhteettoman suuri oli Iranin eskalaatio konsulaattinsa tuhoamiseen. Israel pitänee kiinni pelotteestaan ja se vaatii kovaa näyttöä. Vastatoimenpiteiden suunnittelu ja seurausten analysointi on Israelin asevoimissa jo käynnissä, eikä sitä nyt tehdä pelkästään virka-ajan puitteissa. Valmiita suunnitelmia arvioidaan ja tarkennetaan. Toisaalta tilanteen kärjistyminen on Yhdysvalloille kiusallista ja haitallista. Se on kuitenkin niitä harvoja, joilla on vaikutusvaltaa edes jossain määrin Israeliin. Varmaankin Yhdysvallat koittaa neuvotella keveämpää vastaiskua ja myös toimien lykkäämistä tilanteen rauhoittamiseksi.
Samoin pääministeri Netanjahulla on tarve rauhoittaa tilannetta jossain määrin, sillä hänen suosionsa on laskenut äänestäjien keskuudessa. Tosin yhteinen vihollinen, Iran, kokoaa israelilaisia yhteisen lipun alle, kun maa joutui näin rajun hyökkäyksen kohteeksi.
Pahimmillaan jo Hamasin hyökkäyksestä alkanut tapahtumaketju johtaa tilanteen rajuun eskaloitumiseen Lähi-idässä ja ei voida laskea pois skenaariota, jossa kriisi ja sotatoimet leviäisivät alueen ulkopuolellekin.
Samoin nämä tapahtumat ja epävarma tulevaisuus luo lisää jännitettä globaaliin turvallisuusympäristöön. Epävarmuudesta nauttii Kiina ja Venäjä, joskaan eivät riskittömästi.
Vaikka kehityskulkuun on vaikuttanut vahvasti alueelliset tekijät, eskaloituminen ryömii nyt jo selvästi globaalille tasolle. Taistelua käydään länttä vastaan, alueellisista voima-asemista ja myös ideologisella tasolla. Näin isot järistykset vaikuttavat laajasti ja hyväksikäyttäjiä kyllä löytyy, riskeistä huolimatta.
Lähi-idän, Euroopan ja maailman turvallisuus on nyt vaakalaudalla.
