Vast’ikään mediassa uutisoitiin ja käytiin keskustelua Suomen asemoitumisesta Naton komentorakenteissa. Keskustelun sähköistävä uutinen oli se, että Suomi ja Ruotsi saattavat päätyä eri johtoportaiden eli eri johtoesikuntien alle. Tämä katkaisisi jossain määrin totuttua ja tiivistä yhteyttä Suomen ja Ruotsin välillä. Tokihan yhteys säilyy kahdenvälisesti, mutta Naton suunnitellessa Suomen ja Ruotsin joukkojen ja suorituskykyjen käyttöä eri johtoportaiden alla, pohjoismainen integraatio tässä suhteessa varmastikin löystyisi. Nyt arvellaan, että Suomi liitettäisiin Alankomaissa, Brunssumissa sijaitsevan yhteisoperaatiojohtoportaan alle ja Ruotsi liittyisi Norfolkin vastaavan esikunnan alle, joka sijaitsee Virginiassa, Yhdysvalloissa.
MTV Uutiset haastatteli Risto E. J. Penttilää, joka totesi että ”…tämä täytyy tietenkin estää”. Penttilä oli huolestunut siitä, että Suomi on perinteisesti ollut osana Pohjoismaita ja tällä ratkaisulla Suomi asemoituisi Natossa reunavaltiona Baltian ja Puolan kanssa. No, etulinjavaltio me ainakin olemme. MTV Uutisten saaman tiedon mukaan myös presidentti Sauli Niinistö on pitänyt tätä johtosuhdeasiaa esillä eri tapaamisissa Naton edustajien kanssa.
Brunssum
Yhteisoperaatiojohtoporras, Joint Force Command Brunssum on vajaan tuhannen hengen, maa-, meri- ja ilmavoimatoimintoja johtamaan kysynevä esikunta. Se on maavoimapainotteinen ja on valmistautunut johtamaan sotatoimia mm. Balttian, Puolan ja Slovakian alueella. Suomen liittyminen Brunssumin alaisuuteen lisäisi Brunssumin ”rintamavastuuta” sen tunnetun 1300 kilometriä pohjoiseen. Kyseinen esikunta on ollut Alankomaissa vuodesta 1967 ja elänyt mukana Naton organisaatiomuutoksissa siten että sen tehtävät ja nimi ovat aikojen kuluessa hieman muuttuneet.
Norfolk
Yhteisoperaatiojohtoporras, Joint Force Command Norfolk on Brunssumia pienempi, karkeasti 200 henkilön muodostama varsin uusi johtoporras. Se on perustettu 2018 ja merkittävänä syynä oli Venäjän uhkan kehittyminen Euroopassa. Norfolkin päätehtävä ja perustamisen syy oli ja on turvata meritiet Atlantilla ja joukkojen siirrot Pohjois-Amerikasta Eurooppaan.
Nykytehtävän pohjalta Norfolkin henkilöstökin on lähes pelkästään Nato-maiden merivoimien henkilöstöä. Maailmantilanne on muutoksessa, Nato on muutoksessa ja Naton komentosuhteen uudistetaan varmasti uutta tilannetta vastaavaksi. Siten Norfolk todennäköisesti laajenee ja saanee uusia tehtäviä tai tehtäviensä laajennuksia arktisen alueen merkityksen kasvaessa. Samoin sen henkilöstö saanee vahvennukseksi kaikkien puolustushaarojen väkeä. Suomen näkökulmasta katseltuna Norfolkin alla on nykyisin meille merkityksellisiä maita, kuten Norja ja Britannia.
Naton pelilauta
Suomen Sotilas ei tarjoile tässä parhaita ratkaisuja, mutta täydentää käytyä, osin rajoittunutta mediakeskustelua. Katsastetaan tilannetta Naton pohjoisosissa. Alueella muutokset ovat isoja Suomen ja kohta Ruotsinkin tullessa Naton puolustusvastuiden piiriin ja samalla ne tarjoavat uusia suorituskykyjä ja mahdollisuuksia.
Naton on vahvasti sitoutunut puolustamaan liittokunnan jokaista tuumaa, kuten mm. Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg ja Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on painottanut. Siis Suomenkin aluetta. Naton aluetta ja kaikkia Nato-maita puolustetaan kuitenkin kokonaisuutena optimoiden koko liittokunnan puolustus, ei osaoptimoiden jonkun tai joidenkin jäsenmaiden kansallista etua. Parhaassa tapauksessa nämä yhtyvät toteutettavissa ratkaisuissa. Ratkaisu, johon päädytään, ei välttämättä ole puhtaasti sotilaallinen, vaan asiaan voi sekoittua myös poliittisia vaikuttimia. Ja Suomella on toki oikeus – ja Suomen pitääkin – ajaa omia etujaan niin kauan kun asiassa on vaikutusmahdollisuus. Diplomaattisesti ja tyylikkäästi, jotta asiasta ei jää pahaa verta kellekään.
Uhkat ja mahdolliset ratkaisut
Helsinki
Suomen kannalta vakava uhka on pääkaupungin joutuminen hyökkääjän käsiin. Pääkaupungin valtaamisen strateginen merkitys näkyi myös Ukrainan sodassa. Venäjä pyrki heti alussa häikäilemättömällä operaatiolla miehittämään Kiovan. Siinä epäonnistuttiin ja sota on jatkunut nyt jo yli 500 päivää.
Suomen pääkaupungin ja eteläisen rantamaan joutuminen Venäjän haltuun vaikeuttaisi ratkaisevasti sotatoimia myös Baltian alueella ja lisävoiman suuntaamista Ruotsin läpi sinne. Nato ottaa tämän varmastikin huomioon suunnittelussaan ja johtosuhteita pohtiessaan.
Baltian maiden ja Suomen eteläosien muodostaman kokonaisuuden, sekä Puolan ja pohjoisen Keski-Euroopan alueen optimaaliseksi puolustamiseksi Suomi voitaisiin perustellusti liittää Brunssumin alaisuuteen.
Kuolan niemimaa
Venäjällä on pohjoisessa, Kuolan niemimaalla sille ehkä kaikkein tärkein strateginen sotilaskohteiden rypäs. Pohjoisen laivaston ja strategisten ydinasein varustettujen sukellusveneiden tukikohtia ja monia muita merivoimayksiköitä on Kuolanvuonon alueella ja Murmanskissa. Niemimaalla on myös isoja lentotukikohtia sekä maavoimien ja merijalkaväen joukkoja. Näiden suojaamiseksi ja niiden toimintakyvyn ylläpitämiseksi kriisi- ja sotatilanteessa Venäjälle olisi hyvin edullista työntää puolustuksensa, erityisesti ilma- ja ohjuspuolustuksensa Suomen ja Norjan Lappiin saadakseen syvyyttä puolustukselleen.
Tähän uhkamalliin vastaisi varmastikin parhaiten Suomen, Ruotsi ja Norjan kuuluminen saman johtoportaan alle. Ehkäpä itsestäänselvä valinta olisi Norfolk, koska Atlantin ja Jäämeren alueella tapahtuva merivoima- ja ilmatoiminta on osa sotatoimia Suomen ja Skandinavian pohjoisosien puolustuksessa.
Heikoin lenkki
Naton kokonaispuolustuksen onnistumisen kannalta katse pitää viedä täältä meiltä karttapallolle. Voimien ja muun tuen keskittäminen Pohjois-Amerikasta, Kanadasta ja Yhdysvalloista, on strateginen kysymys Naton suunnittelussa. Tämä ei saa olla heikoin lenkki. Mutta varmaa on, että Venäjän prioriteeteissä näihin kuljetuksiin vaikuttaminen on myös heille avainkysymys.
Polttopisteenä on ns. GIUK-kapeikko, Grönlannin, Islannin ja Brittein saarien (UK) muodostama puolustuslinja, jonka alueella viimeistään Venäjän merivoimien ja myöskin ilmavoiman pääsy laajemmin Atlantille pitäisi pystyä torjumaan. Tehtävän täyttäminen vaatii tehokasta tiedustelua sekä vahvoja pinta-alus-, sukellusvene- ja ilmavoimaresursseja.
Suomessa käydyssä keskustelussa onkin keskiössä se, liitetäänkö Ruotsi osaksi tätä puolustusta. Suomiko Brunssumin ja Ruotsiko Norfolkin alle? Tätä meillä pelätään osin aiheellisesti. Katkeaisiko yhteys puolustusasioissa tärkeimpään naapuriin?
Kun Pohjois-Atlantti on edellä esitetyn mukaisesti Naton keskeisiä kysymyksiä, niin miksi Ruotsi, Itämeren rantavaltio, pitäisi liittää Atlantin puolustusratkaisuun? Yksi näkökulma on se, että Ruotsin vahvat ilmavoimat toisivat merkittävän lisän Pohjois-Atlantilla ja Jäämeren rannoilla. Venäjän ainoa todellinen kulkutie meri- ja ilmavoimille Kuolan alueelta on meritse. Venäjän ilmavoiman siirtyminen GIUK-alueelle ja siitä etelämmäksi on sula mahdottomuus Nato-maiden ilmatilojen kautta.
Toinen Ruotsin vahvuus on maailman huippua olevat häivesukellusveneet, joita ei merkittävästi tarvita Itämerellä, kun se on muuttunut jo Naton ”sisäjärveksi”. Itämeren herruus on eittämättä Natolla, Venäjän Itämeren laivaston ollessa ahdistettuna Pietarin ja Kaliningradin tukeutumisalueille. Huomionarvoinen yksityiskohta rutsalaisten sukellusveneiden suorituskyvystä: Ruotsalainen Gotland-luokan häivesukellusvene kykeni vuonna 2005 harjoitustilanteessa Tyynellä merellä torpedoimaan lentotukialus USS Ronald Reaganin, vaikka massiivinen lentotukialuksen suojausosasto koitti omaa tukialusta parhaansa mukaan suojata. Perusteita löytyy siis Ruotsin liittämiseksi Norfolkin alle.
Venäjän aluejako ja joukkojen käyttö
Myös Venäjän sotavoiman johtamisorganisaatio ja niiden tehtävät on otettava jollain tasolla huomioon Naton ratkaisuissa. Venäjän nykyorganisaatiossa toimii Suomen vastaisella rajalla kaksi johtoporrasta. Suurimman uhkan muodostaa Läntinen Sotilaspiiri, joka ulottuu Suomineidon vyötärön tasalta aina Ukrainan pohjoisrajoille. Kun venäläinen johtoporras suunnittelee taisteluja vastuualueenaan Keski- ja Etelä-Suomesta Keski-Eurooppaan levittyvälle alueelle, on myös Natolle edullista, että sillä on oma johtoportaansa, joka vastaa tähän uhkaan.
Yhtä lailla löytyy perusteita Suomen liittämiseksi osaksi Norfolkin johtamaa arktisen alueen puolustusta. Suomen rajaan nojaa myös Venäjän Pohjoinen operatiivisstrateginen johtoporras. Sen vastuualue kattaa Kuolan niemimaan, Novaja Zemljan ja näiden väliin jäävän mannerosan, Arkangelin, Nenetsian ja Komin alueet.
Odotellaan kuinka käy
Tämä tarkastelu jää toki vajavaiseksi, mutta antaa mielikuvaa Naton näkökulmista ja kuvaa myös asian monimutkaisuutta. Alueelliset, operatiiviset ja strategiset tavoitteet ovat osin jopa ristiriitaisia. Suunnittelun tehtävänä on optimoida suorituskykyjen käyttö koko liittokunnan osalta. Optimointi tuottaa myös voimakkaimman pelotteen, sen kuuluisan deterrenssin.
Yhteydet eivät kuitenkaan missään tapauksessa katkea. Ei koko maan suorituskyky välttämättä ole vain yhden johtoportaan käytössä. Jos vaikka Ruotsin ilmavoimat ja sukellusveneet operoisivat Atlantilla, niin heidän rannikkojääkärinsä voivat edelleen olla osana esimerkiksi Ahvenanmaan puolustusta ja pienikokoiset merivoimien pinta-alukset varmaankin jatkaisivat Itämerellä. Samaan tapaan myös Suomen puolustusvoimien joukkoja voitaisiin jakaa toimimaan Lapissa ja muualla Suomessa. Onhan meillä historiastakin tuttua, että Suomi on jaettu eri vastuualueisiin, eri vastuumaiden – nykytilanteessa eri Naton johtoportaiden – johtoon.
Lopullinen ratkaisu on varmaankin ”Nato-optimoitu” ja sen myötä kaikki jäsenmaat pääsevät nauttimaan maksimoidusta deterrenssistä. Ja myös kahdenväliset yhteydet Suomen ja Ruotsin välillä jatkuvat ennennäkemättömän tiiviinä, kun virallisesti ollaan yhteisessä puolustuksessa.
