Paikallispuolustus on ollut Ukrainan sodan ohella puheenaiheena viime aikoina, joten Suomen Sotilas tutustui viime paikallispuolustusviikolla sotilaalliseen harjoitteluun aurinkoisella Selänpään lentokentällä Kouvolassa. Mistään koulutuksen tarkastuksesta ei toki ollut kyse, mutta tavalliseen tapaan teimme havaintoja ja kerromme niistä lukijoille.
Onhan meillä aina ollut paikallisjoukkoja, mutta ne ovat nousseet enemmän esille alueellisten joukkojemme vähitellen jäädessä historiaan. Koko maata puolustetaan, ja paikallisjoukkoja on kaikkialla sitä tekemään.
Mediassa oli viime viikolla näkyvästi esillä viranomaisyhteistyö Kymenlaakson hyvinvointialueen pelastus-, sosiaali- sekä terveystoimialan laitosten kanssa, mutta viikon muut päivät käytettiin sotilaalliseen harjoitteluun. Niinpä jälleen kerran, ehkä viimeisiä kertoja, iskivät vastaan arkkiviholliset siniset ja keltaiset. Ensin mainittujen paikallispataljoonan komppania oli saanut vaativan hyökkäystehtävän, jossa tuli lyödä kohtaamistaistelussa vastustajana toimineet sotilaspoliisit.
Kaakonkulman paikallisjoukkomme ovat kerran ennenkin yllättäneet Suomen Sotilaan toimittajan hyvällä osaamisellaan. Silloin oli kuitenkin kyseessä puolustustehtävä, jossa pärjää hyvällä taistelijoiden sijoittamisella, ampumataidolla ja kylmäpäisellä johtamisella. Eivät mitään helppoja rasteja nekään.
Hyökkääminen on jo lähtökohtaisesti huomattavasti vaikeampaa. Kun vastassa vielä ovat huippuvarustetut varusmiehet elämänsä kunnossa, voisi asetelmaa konkretisoida vaikka näin: nuoret elämänsä kunnossa eli sotilaspoliisien iskun- ja tulenkestävät suojalasit vastaan nelikymppinen reserviläinen optikolta saatuine silmälaseineen.
Taistelualue oli nuorta mäntymetsää, jossa näkyvyys rajoittui noin sataan metriin. Harjoitusjoukot kohtasivat ja taistelu alkoi. Siniset pysähtyivät erinomaiseen paikkaan matalalle harjanteelle, ja kolmiputkisen krh-joukkueen tuli-isku osui kohdalleen ja alkoi harventaa keltaisten joukkoa. Silloin kuulokkeista kuului: “Epäsuoraa, epäsuoraa.” Tietokoneet miinustivat kranaattien kuviteltujen iskemäkohtien alueilta osan taistelijoista pois pelistä. Ensimmäinen erä meni paikallispataljoonalle.
Suora rintamahyökkäys johtaisi karmiviin tappioihin, joten joukkojen harvakseltaan ammuskellessa toisiaan annettiin käsky: “Pääosa sinisisistä koukkaa oikealta!” Kohta paikalle jääneet siniset ryhtyivät kuitenkin hitaasti etenemään aivan suoraan kohti odottavaa vastustajaa. Liike loppui pian, ja sen tarkoitus jäi epäselväksi; kaiketi se oli vain harhautus.
Seurasimme taistelun huippukohdan KASI-simulaattorin näytöiltä, jotka oli sijoitettu suureen pakettiautoon. Ruudulta näkee erittäin tarkasti joukkojen saapumisen, ryhmittymisen uudelleen sekä etenemisen. Käskyt koukkauksesta annettiin, ja joukot levittäytyvät oikeaan ryhmitykseen. Metsässä oli reilusti lunta, mikä hidasti liikettä.
Hyökkäys tapahtui kuitenkin nopeasti, ja joukot säilyttivät oikean ryhmityksensä etenemisen aikana. Ei ole tämäkään mikään helppo tehtävä, kun näkyvyys on rajoitettu. Mitään kauas kuuluvaa ääntä ei liikkumisesta syntynyt, vaan peliliike tuli vastustajalle yllätyksenä. Kimppuun käytiin koko hyökkäävän osaston voimin, ja taistelu oli ratkaistu.
Ihan kaikki ei mennyt täydellisesti. Koukkaus oli aika varmasti suunniteltu tapahtumaan kauemmaksi, eli se oli liian matala. Taistelijoiden ryhmitykset myös hieman hajosivat, mutta tällaisia nyt sattuu kaikissa ”sodissa”. Miksi muuten edes tarvitsisi harjoitella. Taistojen tauottua käytiin kamppailu läpi yhdessä taistelijoiden kanssa, joista jokainen periaatteessa näki omat liikkeensä, ja joukon johtajat voivat etsiä parannettavia kehityskohteita.
Lopuksi vierailimme vielä paikallispataljoonan operaatiokeskuksessa. Toki tilannekartat oli otettu pois seiniltä ja näytöt sammutettu OPSEC-syistä. Keskusta esitteli operaatioupseeri, jota voisimme kutsua vaikka nimellä majuri L. Hän kertoi käyneensä aikanaan Kadettikoulun sekä pataljoonankomentajakurssit mutta kouluttautuneensa sitten toiseen akateemiseen ammattiin. Maj L jatkoi: ”Olin reserviin siirryttyäni koulutusputkessa ja jouduin kertaamaan aina uudessa tehtävässä, kunnes päädyin nykyiseen tehtävääni kuusi vuotta sitten. Olemme kerranneet paikallispuolustusta vuosittain pääasiassa tällä samalla porukalla, joten pääsemme aina nopeasti jyvälle muuttuneista asioista.”
Aurinkoinen talvipäivä Kouvolassa tarjosi kiinnostavaa nähtävää. Harjoituksen johtajan, Karjalan prikaatin apulaiskomentajan, eversti Petri Ollin näkökulmasta harjoitus sujui suunnitellusti, ja joitakin kehityskohteitakin löytyi. Paikallisjoukkoihimme on koko ajan rekrytoitu ihan urakalla uusia taistelijoita, ja Maavoimien johto on mainostanut näiden joukkojen kehittynyttä suorituskykyä. Näin lyhyessä tutustumisessa emme edes leikkimielisiä arvosanoja jaa, mutta Suomen Sotilas voi vahvistaa, että puheissa on vinha perä!
Kuvat: Puolustusvoimat
