Suomalainen sotilasosaaminen kiinnostaa maailmalla edelleen. Ainakin osittain taustalla vaikuttanee tuore Nato-hakemukseemme liittyen.
Maanantaina osallistui mediaväkeä kymmenestä eri maasta Lightning Strike 22 -harjoituksen mediapäivään.
Rovajärvellä pidettyyn harjoitukseen osallistui 3450 sotilasta, joista noin 300 oli reserviläisiä. Harjoituksen johtajana toimi eversti Sami-Antti Takamaa Maasotakoulusta.
Kansainvälisiä joukkoja ei ollut mukana, vaan tällä kertaa harjoiteltiin puhtaasti kotimaisin voimin.
Aikakausi on ehkä muuttumassa, sillä pääosissa olivat raketinheittimet ja panssariajoneuvot. Tykkejä sekä kranaatinheittimiä oli varmaan vähiten koko tykistöleirien 73-vuotisen historian aikana. Perinteiset vedettävät 122 H 63 -tykit ja 120 mm kranaatinheittimet ovat osaavissa käsissä tehokkaita ja tappavia aseita edelleenkin, mutta nämä perinteiset massa-aseemme haluttiin ilmeisesti jättää maailmalle lähtevästä Suomi-kuvasta pois. Siten medialle näytettiin vain uusimpia itseliikkuvia järjestelmiämme.
Päivän ensimmäinen esiintyjä oli raskas panssarihaupitsi K9 9 ”Moukari”, joka jyristeli paikalle 4:n tykin voimin. Nyt on kiire! Tällä kertaa tykit ryhmittyivät koottuun ryhmitykseen tielle vierekkäin; aivan kuten nuorten nykytykkimiesten isoisien isät jatkosodassa. Eiväthän ne noin toimisi oikeassa tilanteessa, mutta nyt olikin kyseessä voimannäyttö maailmalle.
Hyvin homma meni, eli nopeasti päästiin ampumaan. Tosin yksi tykki ei näyttänyt saavan lataamista suoritettua, kun putki palasi takaisin latauskoroon. Hetken päästä kajahtivat kuitenkin yhteislaukaukset. Kukin tykki ampui kolme laukausta, minkä jälkeen poistuttiin kiireesti tuliasemasta. Koko suoritus kesti noin neljä minuuttia; sormituntuman mukaan vähän nopeammin kuin aikaisemmissa esiintymisissä.
Ruudinsavun hälvettyä oli yksi vaunumiehistö haastateltavana. Nuoret selvisivät englannin kielellä suoritetusta sotavälineensä esittelystä mallikkaasti ja vastailivat toimittajien kysymyksiin. Kaukaisemmille vieraille ei asevelvollisuutemme ollut tuttu sen paremmin kuin Suomen turvallisuuspoliittinen tilannekaan. Kysymykset koskivat muun muassa Venäjän mahdollista hyökkäystä Suomeen – ikään kuin eläisimme parhaillaan uutta YH-aikaa.
Uutta, mutta vähän vanhempaa tekniikkaa edustivat Amos -kranaatinheitinvaunut, joiden kolmen vaunun komppania esitti valmiusasemasta lähdön sekä tulitehtävän suorittamisen. Ne siirtyivät suoja-asemasta ampumaan tällä kertaa normitoiminnan mukaisesti hajautettuna. Tämä esitys sujui kaikin puolin rutiinilla.
Harvemmin tositoimissa nähtävää raskaan tulen kalustoa edusti raskas raketinheitin. Etukäteen oli tiedossa, ettei ase ammu kovia, mutta esittää asemiin ajon. Vaunu saapui kääntyen aika kulmikkaan oloisesti ampumasuuntaan. Syykin selvisi miehistön ehtiessä haastateltavaksi. He olivat tammikuun saapumiserää, siis vasta oman koulutuksensa puolivälissä. Nuoret olivat sotaisesti naamioituneet silmiään myöten ja esittäytyivät ainoastaan etunimillä. Syynä oli luultavasti palveluturvallisuus. Emmehän halua kailottaa maailmalle varusmiesten henkilötietoja palveluksen ollessa kesken.
Raketinheitinjaoksen (kaksi asetta) johtajana toiminut, nimettömäksi jättäytynyt kapteeni kertoi, että kovilla harjoitusraketeilla ammutaan ainoastaan palveluksen loppuammunnoissa. Hän kertoi myös julkisuuden olevan nykyisin osa kaikkien länsimaisten sotilaiden työtä: ”Ihan samanlainen mediaesiintyminen oli kevättalvella Norjan harjoituksessa”.
Harjoituksen johtaja eversti Sami-Antti Takamaa oli silminnähden tyytyväinen nuorten pääosaesiintyjiensä onnistumisesta. Hän loisti lähes täydeltä terältä paistavan Lapin ilta-auringon summaten oleellisen: pääsimme näyttämään suorituskykyjämme ja ennen kaikkea varusmiehiämme, jotka ovat puolustusvoimien ”kruununjalokivi”.
Harjoitus päättyy loppuviikon aikana, jolloin joukot palaavat kotivaruskuntiinsa.
Artikkelikuva: AMOS -kranaatinheitinpanssarivaunu tuliasemassa. (Arto Ojanen)
