Pietarin edustalla, Kotlinin saarella, Retusaarella on Pietari Suuren perustama Kronstadtin merilinnoituskaupunki, jonka varuskunta ja laivastotukikohta aluksineen olivat tärkeässä roolissa lokakuun suurena vallankumouksena yhä usein tunnetussa bolševikki-vallankaappauksessa marraskuussa 1917. Sadan vuoden taakse jäänyt kapina nuoren Suomen tasavallan rajan takana heijastui myös Suomeen ja näkyi täällä pitkään. Tänään se on yhtä unohdettu kuin saaren suomenkielinen nimi.
Neuvostoliiton edeltäjän Neuvosto-Venäjän syntyhetkeksi katsotaan yleensä lokakuun vallankumous. Bolševikkien vallankaappaus tuotti tosin jotain hyvääkin, sillä venäläisen sekasorron keskellä Suomi itsenäistyi 6. joulukuuta 1917. Suomi kuului myös niihin harvoihin maihin, jotka tunnustivat Neuvosto-Venäjän saamaansa tunnustusta vastaan.
Neuvosto-Venäjän viiden vuoden historia oli mielenkiintoinen ja sekava ajanjakso, jolloin vallan kahvaan kiinni päässeet bolševikit taistelivat sisällissodassa useimmiten perinteistä keisarin imperiumia vaalineita valkoisia joukkoja vastaan.
Sisällissota oli hyvin monimuotoinen, sillä esimerkiksi Ukrainassa oli peräti viisi taistelevaa osapuolta. Lisäksi Venäjän ensimmäisen maailmansodan liittolaiset – etupäässä Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska ja Japani – tukivat valkoisia joukkoja varjellessaan omia intressejään kahden historiallisen imperiumin välivaiheessa, tsaarien Venäjän jälkeen ja ennen Neuvostoliiton syntymistä. Sekavan tilanteen huipentumana vallankumous alkoi myös syödä omia lapsiaan. Bolševikit nostivat aseensa ja käynnistivät terrorin heti vallankaappauksen jälkeen kaikkia myös anarkistisia ja vasemmistolaisia toisinajattelijoita, poliittisia vastustajia ja oppositiota vastaan.
Leipää ja rauhaa
Kautta historian valtaan päästäkseen poliitikot ovat tehneet kannattajilleen lupauksia paremmasta huomisesta. Hyvin monesti käy niin, etteivät poliitikot pysty pitämään tai edes halua pitää antamiaan lupauksia. Tästä oli pelkistetysti kysymys myös Kronstadtin kapinassa maaliskuussa 1921. Bolševikit lupailivat vuonna 1917 muun muassa sananvapautta ja monipuoluejärjestelmää, mutta kaikki tämä ”svaboda” unohtui niin kutsutun sotakommunismin kaudella. Kronstadtin kapina oli käytännössä vaatimus neuvostojen vallan palauttamiseksi ilman bolševikkien diktatuuria.
Joissain tulkinnoissa Kronstadtin tapahtumien taustalta on yritetty löytää rinnastuksia ajankohtansa valkoisiin vastavallankumouksellisiin voimiin, ja tällaista ”tietoa” myös bolševikit käyttivät omien joukkojensa motivoinnissa. Historiaa raaputtamalla paljastuu, että kysymys oli ytimeltään sosialistivallankumouksellisen puolueen vasemmistosiiven sekä punamustien anarkistien lietsomasta kapinasta vallan kaapanneen, pienen bolševikeiksi itseään kutsuneen ryhmittymän peittelemätöntä terroria ja diktatuuria vastaan.
Näiden sosialistien vaatimuksiin bolševikeilla ei ollut aikomustakaan suostua, vaikka he neuvottelivat muodon vuoksi Kronstadtin kapinallisten kanssa. Neuvottelujen varjolla saatiin aikaa koota noin 100 000 miehen armeija, joka hyökkäsi pian jään yli Kronstadtin-linnoitusta vastaan vahvan tykistön ja ilmavoimien tuella. Yhdysvaltoihin myöhemmin paenneen anarkisti Alexander Berkmanin mukaan noin 10 000 matruusia oli puolustamassa linnoitusta, jossa oli lisäksi muuta varuskunnan henkilöstöä noin 3 000–4 000. Toisen arvion mukaan kapinallisia sotilaita oli yhteensä peräti 27 000. Yhteensä saarella oli joka tapauksessa enintään noin 50 000 asukasta.
Taistelu sosialismin sisällöstä
Venäläiset kommunistit ovat kautta historian olleet hyviä löytämään syyllisiä, eikä Kronstadtin kapina ollut poikkeus. Puna-armeijan luojana pidetty Lev Trotski esitteli kansanjoukoille kenraalimajuri Aleksandr Kozlovskin kapinallisten valkoisena johtajana. Kozlovski sopi syyllisen rooliin hyvin, sillä hän oli vanha tsaarin armeijan sotilas ja Kronstadtin korkea-arvoisin upseeri. Näin bolševikit loivat vihollisekseen valkoisen vastavallankumouksen, vaikka todellisuudessa taistelu käytiin sosialismin sisällöstä.
Lopulta Kozlovski oli yksi tuhansista kapinasaaren asukeista, jotka pakenivat jään yli Suomeen. Kozlovski laati kapinan kukistumista seuraavana päivänä Terijoella kirjelmän, joka on yksi tärkeimmistä todistajanlausunnoista tapahtumien kulusta.
Kozlovskin kuvauksen mukaan huomattava osa Kronstadtin asukkaista oli saanut tarpeekseen bolševikkien katteettomista lupauksista ja sortotoimista. Mitta tuli lopullisesti täyteen maaliskuun ensimmäisenä päivänä, jolloin kaksi bolševikkien korkea-arvoista edustajaa saapui merimiesten ja puna-armeijalaisten yhteiseen kokoukseen. Tilaisuus paisui laajaksi kansankokoukseksi, johon osallistui eri lähteiden mukaan jopa 12 000–16 000 saaren asukasta. Bolševikkien vallankumousretoriikka ei purrut kansanjoukkoon, joka keskeytti toistuvasti kommunistien puheita.
Vapaus tai kuolema
Kokouksen päätöslauselma olikin kaikkea muuta, mitä bolševikit olivat toivoneet. Pelkistetysti päätöslauselmassa vaadittiin hallinnon siirtämistä yhdeltä puolueelta kansalle. Lisäksi vaadittiin muun muassa laajaa sananvapautta
sekä kommunististen taistelujärjestöjen ja rankaisuosastojen hävittämistä. Mistään valkoisesta vastavallankumouksesta toiminnasta ei siis ollut kysymys, vaan muiden sosialististen puolueiden nostamisesta bolševikkien rinnalle valtiolliseen päätöksentekoon.
Kokousta seuraavana päivänä päätettiin perustaa väliaikainen vallankumouskomitea ajamaan päätöslauselmassa esitettyjä vaatimuksia. Samaan aikaan Pietarissa aloitettiin tunnettujen kapinallisten perheenjäsenten pidätykset. Vastaavasti Kronstadtissa tuolloin olleita merkittäviä kommunisteja ryhdyttiin vangitsemaan, ja osa heistä pakeni jään yli mantereen puolelle. Kozlovski arvioi myöhemmin, että joku näistä karkulaista nimesi hänet yhdeksi kapinallisten johtohahmoista.
Kozlovskin mukaan puna-armeijan tykistö ampui Kronstadtiin ensimmäisen kerran 7. maaliskuuta 1921 klo 18.25. Kronstadtin tykistö vastasi tuleen, ja taistelu saaren hallinnasta alkoi. Tässä vaiheessa kapinalliset elättelivät toiveita pitkäaikaisesta vastarinnasta, sillä ruokahuollon osalta apua odotettiin saatavan Suomen alueella olleilta Punaisen Ristin edustajilta.
Puna-armeija hyökkää
Puna-armeija teki jään yli laajan rintamahyökkäyksen 8. maaliskuuta, jolloin miehiä kaatui kapinallisten tulituksessa kuin viikatteella niittäen. Puna-armeijan tappiot olivat niin mittavia, että ne aiheuttivat henkiin jääneissä lähinnä järkytystä. Kozlovskin subjektiivisen arvion mukaan tuona päivänä kapinallisiin liittyi lähes tuhat puna-armeijan taistelijaa, mikä osaltaan teki bolševikkien johtamista sotatoimista aluksi tehottomia.
Taistelut jatkuivat seuraavina päivinä, jolloin kapinallisten asema alkoi heiketä hetki hetkeltä. Kapinallisten suureksi pettymykseksi tyytymättömyys bolševikkien hallintoa kohtaan ei räjähtänyt roihuksi muualla Venäjällä, joten Kronstadtin taistelijat jäivät yksin.
Lopulta puna-armeija teki ratkaisevan massiivisen iskunsa 16.–17. maaliskuuta, jolloin kapinallisten oli pakko luopua vastarinnasta. Yli 6 000 kapinallista pakeni jäätä pitkin 15 kilometrin matkan Terijoelle. Näistä vain hieman yli 1 500 jäi pysyvästi Suomeen.
Voittajan historia
Neuvosto-Venäjä lakkasi olemasta itsenäisenä valtiona seuraavana vuonna. Sen tilalle syntyi Neuvostoliitto 30. joulukuuta 1922. Jatkossa voittajat kirjoittivat syntyhistoriaansa uusiksi sitä mukaa, kun Stalin poisti uhkatekijöitä ympäriltään. Näin Kronstadtin kapinan vaiheista kehkeytyi varsinainen kauhugalleria, jonka hahmoista on vaikea löytää voittajia.
Suomalaisena monista Kronstadtin historian hahmoista esille voidaan nostaa erikoisuutena punapäällikkö Verner Lehtimäki, joka oli suomalainen kommunisti, seikkailija ja taistelulentäjä. Hän oli työskennellyt karjapaimenena Yhdysvalloissa sekä sotinut johtavassa asemassa Tampereella vuonna 1918 ja myöhemmin Muurmannin legioonassa. Kronstadtin kapinan aikoihin hän oli taistelulentäjä, joka iski ensimmäisenä merilinnoituksen kimppuun ilmasta.
Myöhemmin monivaiheisena jatkuneen uransa aikana hän työskenteli lentokoneteollisuuden parissa Yhdysvalloissa, josta hän siirsi alan teknistä osaamista Neuvostoliittoon. Vuonna 1938 Verner Lehtimäen nimi kirjattiin Stalinin puhdistuksissa likvidoitujen suomalaisten pitkään listaan.
Lehtimäen kaltaisen seikkailijan rinnalla Kronstadtin kapinaan liittyy koko joukko Neuvostoliiton historian merkkimiehiä. Maaliskuun ensimmäisenä päivänä kansankokouksessa kapinaa vastaan puhunut sosialistisen tasavallan presidentti Mihail Kalinin oli surullisen hahmon ritari, joka toimi Neuvostoliiton nimellisenä päämiehenä aina kuolemaansa 1946 saakka. Stalin piti Kalininin tiukassa lieassa lähettämällä tämän vaimon vankileirille. Palkaksi uskollisuudestaan ja vaimon nöyryytyksestä Kalininin mukaan nimettiin sodan lopussa miehitetty vanha preussilainen väestöstään tyhjennetty kaupunki, joka tunnettiin aiemmin nimellä Königsberg. Syntyi yhä olemassa oleva Kaliningradin alue.
Kapinnalliset
Vaikka bolševikkien propaganda yritti tehdä kenraali Kozlovskista kapinan valkoista johtajaa, oli vastarinnan johtohahmo todellisuudessa taistelualus Petropavlovskin matruusi-kirjuri Stepan Petrišenko. Hänen rooliaan väliaikaisen vallankumouskomitean puheenjohtajana ei unohdettu Neuvostoliitossa, vaikka mies onnistui pakenemaan jään yli ja aloittamaan uuden elämän Suomessa. Vuonna 1945 sisäministeri Yrjö Leino (SKDL) luovutti Petrišenkon itänaapuriin, jossa kapinallista odotti kuolema vankeudessa.
Kovin miellyttävä ei ollut myöskään Petrišenkon päävastustajien elämäntaival. Neuvostoliiton ja Kominternin perustajiin kuulunut Lev Trotski kukisti Kronstadtinkapinan armotta ja teloitutti taistelun jälkiselvittelyissä pari tuhatta matruusia. Saman vuosikymmenen lopulla Trotski hävisi valtakamppailun Stalinille, joka ajoi petturiksi muuttuneen vallankumouksen sankarin maanpakoon. Vuonna 1940 Stalin murhautti Trotskin Meksikossa. Jäähakun isku päähän oli palkka puna-armeijan luomisesta.
Trotskin suunnitelmien toteuttajana Kronstadtissa oli kenraali Mihail Tuhatševski. Stalin koki Trotskin ja Tuhatševskin menestyksen puna-armeijan johtajina lännessä Neuvosto-Venäjän alkutaipaleella nöyryytyksenä osoittauduttuaan itse sotilaallisesti täysin pätemättömäksi. Puna-armeijan kehittäjän Tuhatševskin kohtalona olikin joutua Trotskin jälkeen Stalinin epäsuosioon, ja hänet likvidoitiin vuonna 1937 suuressa upseeripuhdistuksessa. Kun Tuhatševski oli retusoitu Neuvostoliiton historiasta, nostettiin hänen kollegansa Kliment Vorošilov neuvostohistoriassa Kronstadtin kapinan kukistajaksi. Kronstadtin henkilögalleriassa Vorošilov on poikkeus säännöstä, sillä hän koki luonnollisen kuoleman ja eli peräti 88-vuotiaaksi.
Neljäkymmentä vuotta myöhemmin
Kozlovski asettui Suomeen. Bolševikit vangitsivat hänen perheensä Pietarissa, mutta hänen 13-vuotias tyttärensä pääsi Suomeen syyskesällä 1921. Entinen tsaarin upseeri toimi Suomessa ensin Terijoen internaatin opettajana ja sitten Viipurissa mekaanisella verstaalla. Hän ei osallistunut Suomessa juurikaan valkoisten emigranttien toimintaan. Sairauden uuvuttama 75-vuotias kenraali kuoli helsinkiläisen sairaalan käytävällä talvisodan lopulla. Hänen tyttärensä oli isänsä vierellä tämän viime hetkiin asti.
(Juttu julkaistu kokonaisuudessaan Suomen Sotilas 2/2020)
