Viro asekaupoilla

Artikkelit
Arto Ojanen


Viron puolustusvoimat ilmoitti torstaina 19.6. viestipalvelu X:ssä (entinen Twitter) allekirjoittaneensa sopimuksen 12:n Nexter Caesar itseliikkuvan ajoneuvotykin hankinnasta. Lyhyen tiedotteen mukaan nämä kehittyneet järjestelmät lisäävät asevoimien pitkän kantaman tulivoimaa ja liikkuvuutta. Kuusi tykkiä toimitetaan jo tänä vuonna ja loput ensi vuoden kuluessa.

Caesar on ajoneuvotykkien markkinajohtaja maailmassa, ja sitä on tähän mennessä valmistettu tai tilattu yli 600 kappaletta. Toimitusajat lienevät pitkiä, mutta hallitusten välisissä asekaupoissa ne ovat usein neuvottelukysymyksiä. Jos toimitusaika nousee ratkaisijaksi kauppaa hierottaessa, voidaan esimerkiksi Ranskan tykistölle tulevasta kiintiöstä napata sivuun kuusi asetta heti toimitettaviksi. Näinhän kävi viimeksi, kun Tanska valitsi alkuvuonna Ukrainaan lahjoittamiensa Caesarien tilalle ATMOS-tykit Israelista.

Viron puolustusministeri Hanno Pevkur (Reformipuolue) kertoi: ”Tämä on historiallinen päivä, jolloin aloitamme uuden kahdenvälisen puolustusyhteistyön Viron ja Ranskan välillä. Olemme iloisia, että Ranskan teollisuus kykeni toimittamaan kuusi tykkiä jo tänä vuonna ja suoriutuu Viron välttämättömiksi katsomien toimitusaikojen sisällä myös tarvittavasta huoltojärjestelmän toimituksesta.” Huoltojärjestelmä tarkoittaa tavallisesti varaosapaketteja sekä koulutusta. Puolustusministeri Pevkurin lausunto kertoo myös selvää kieltä virolaisten tavoitteista: aseita tarvitaan heti tai mahdollisimman pian, jotta ollaan valmiina, jos paha päivä tuleekin nopeasti. Toimitusaikakysymyksessä on muistettava, ettei uusi järjestelmä tietenkään ole pariin vuoteen operatiivisesti valmis. Virolaisetkaan eivät siis odota sotaa jo ensi vuonna.

Allekirjoitustilaisuus Pariisin EUROSATORY 2024 -puolustustarvikenäyttelyn yhteydessä. Kuva: RKIK

Viron meidän Materiaalilaitostamme vastaavan organisaation johtaja Ramil Lipp sanoi puolestaan: ”Huomioiden Caesarin luotettavuuden ja tehokkuuden erilaisissa konflikteissa, mukaan luettuna Ukrainan sota, olemme tehneet parhaan mahdollisen ratkaisun. Epäsuoran tulen kehittäminen yhdessä Ranskan kanssa on Virolle erittäin tärkeätä samoin kuin se, että saamme tykit nopeasti. Caesar kykenee myös toimimaan kotimaisen TOORU-tulenkäyttöjärjestelmämme kanssa.”

Viron tykkikaluston muodostaa tällä hetkellä 24 kappaletta Hanhwa K9 Thunder -tela-alustaista panssarihaupitsia. Suomen Sotilas tutustui niihin viime marraskuussa ampumaharjoituksessa (Suomen Sotilas 1/2024). Korealaisetkin olisivat varmasti mielellään toimittaneet niitä lisääkin. Sotakokemukset kuitenkin puuttuvat siitä syystä, ettei Etelä-Korea ole tähän mennessä suostunut toimittamaan aseita Ukrainalle. Ilmeisenä syynä on rajanaapuri Pohjois-Korea, joka on Venäjän liittolainen.

Myös K9 on tehnyt hyvin kauppaa maailmalla, joten Etelä-Korea ei varmaan olisi kyennyt ranskalaisten huippunopeisiin toimitusaikoihin. K9 hävisi alkuvuonna brittien AS-90-panssarihaupitsien korvaajan tarjouskilpailun. Tiedossa ei ole kisan ratkaisuperusteita, mutta viimeisimmät sotakokemukset Ukrainassa eivät ehkä enää kannusta kömpelöiden ja painavien mutta hyvin suojattujen panssarihaupitsien hankintaan. Pyöräajoneuvo on paljon nopeampi liikkumaan, ja sen piilottaminen vaanivilta lennokeilta on yksinkertaisempaa. Panssarihaupitsi on varsin täydellinen suoja tavallista ”tyhmien” kranaattien epäsuoraa tulta vastaan, mutta täsmäaseiden yleistyminen muuttaa asetelmia samalla tavoin kuin on käynyt taistelupanssarivaunullekin.

Virolaisten kauppa on kiinnostava myös Suomelle, koska tykkimiehet Suomenlahden molemmin puolin ovat tehneet hyvin paljon yhteistyötä. Käytetyt K9:t hankittiin aikanaan halvalla yhdessä, ja myös meillä on ajoneuvotykkihanke meripuolustuksen tarpeisiin. Se on tosin vielä EU-byrokratian edellyttämässä toimittajien ilmoittautumisvaiheessa, joka ei ole ostajaa sitova.

Pääesikunnan sotatalouspäällikkö, kenraaliluutnantti Mikko Heiskanen kertoi viikko sitten MTV:lle harvinaisen avoimesti hankintamme taustoja. Hän epäili ranskalaisten Caesarissa olevan jotain vikaa, koska Tanskan tykistö hylkäsi ostamansa tuliterät tykit ja lahjoitti kaikki Ukrainalle. Suomen Sotilaan tietojen mukaan kyse ei kuitenkaan ensi sijassa ollut itse aseen ominaisuuksista. Aikaisemmassa viime vuosikymmenen jälkipuoliskolla tapahtuneessa hankinnassa Israelin ATMOS vaan täytti ammattimiesten mielestä vaatimukset paremmin. Kaupasta oltiin jo niin varmoja, että käyttäjät ja huoltohenkilöstö lähtivät Israeliin koulutukseen. Tämä oli jo liikaa poliitikoille, jotka eivät olleet vielä siunanneet kauppaa. Hankinta peruttiin kokonaan Caesarin hyväksi; Israelista ostaminen oli jo silloin yhtä vaikeata kuin esimerkiksi meillä. Ukraina-lahjoitus tarjosi Tanskan tykkimiehille revanssin, joten vähemmän yllättävästi päädyttiin jälleen ATMOS-kauppoihin.


https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sotatalouspaallikko-paljastaa-millaiset-varusteet-sotilas-vahintaan-saisi-tosipaikassa/8958488



Artikkelikuva: Caesar-ajoneuvotykki. Wikipedia