Maanpuolustuskorkeakoulu on jälleen tuottanut äärimmäisen kiinnostavan teoksen modernista sodankäynnistä. Uusi teos on mielenkiintoinen ja todella aikaamme osuva.
Sodankäynti on muuttunut 2020-luvulle tultaessa yhä laaja-alaisemmaksi ja koskettaa meitä kaikkia. Erot valtiollisten, valtioiden tukemien ja ei-valtiollisten toimijoiden välillä ovat hämärtyneet. Turvallisuusuhkien monimuotoisuus on niin ikään kasvanut, sillä informaatiotulva, väärinkäsitykset ja virheelliset ennakko-oletukset, ennakoimattomuus ja lukemattomat muut tekijät aiheuttavat tilanteita, joita on vaikea hallita. Kehitys ei kuitenkaan ole lineaarista. Monimutkaistuvassa ympäristössä viholliset ja uhkat sekoittuvat. Erilaisia keinoja ja toimijoita yhdistetään uudella tapaa ja moniulotteisemmin kuin aikaisemmin, käyttämällä esimerkiksi konventionaalisia ja ei-konventionaalisia aseita yhdessä maa-, meri-, ilma-, avaruus-, kyber- ja informaatioulottuvuuksissa.
Myös sotilaallisia uhkakuvia leimaa yhä suurempi moniulotteisuus ja laaja-alaisuus sekä niiden liittymäpinnat toisiinsa. Yhdistyessään toisiinsa ne nostavat uhkan intensiteettiä, jolloin uhkakuvien maailmanlaajuinen luonne pakottaa toimijat, erityisesti valtiot, tiivistämään kansainvälistä yhteistyötään oman turvallisuutensa takaamiseksi. Kansallista turvallisuutta ei globaalissa maailmassa voi rakentaa vain yksin, eikä uhkia torjua vain valtiollisten rajojen sisäpuolella tai ainoastaan yhden turvallisuusviranomaisen toimin. Turvallisuus, kansallinen kriisinsietokyky ja kansalaisten vastuunkanto ovat toisistaan erottamattomia ja siten yhteinen asiamme.
Euroopan ja osittain koko maailman turvallisuustilanne muuttui merkittävästi viimeistään 24. helmikuuta 2022, kun Venäjä asevoimineen hyökkäsi oikeudettomasti Ukrainaan. Vuodesta 2014 lähtien Ukrainassa käyty sota sai uuden käänteen, kun sodan sumu laskeutui sakeana Ukrainan ja koko Euroopan ylle.
Olemme jälleen palanneet sotien sekä muiden uhkakuvien leimaamaan turvattomaan arkeen. Kuluvan vuosisadan alkupuolen tapahtumien valossa vallitsevaa asetelmaa ja tulevaisuutta voisikin luonnehtia kylmän sodan jälkeiseksi epävarmuuden ajaksi, jossa muutos on ainoa varma seikka. Venäjän hyökkäyssodassa ei ole kyse vain kahden valtion asevoimien taistelusta toisiaan vastaan, vaan enemmänkin Ukrainan valtiollisen olemassaolon tuhoamisesta kaikin mahdollisin keinoin, joka näyttäytyy laaja-alaisena vaikuttamisena ja kineettisen voiman käyttönä siviilikohteisiin ja kriittiseen infrastruktuuriin kaikkialla Ukrainassa.
Koko Ukrainan yhteiskunta, kaikki kaupungit, kansallinen infrastruktuuri, kuten tiet, rautatiet, siviililentoliikenne, energialaitokset, logistiikka, varastot, sairaalat, päiväkodit, koulut, vankilat, pellot ja kirkot ovat Venäjän asevaikutusten kohteina. Punainen risti ei suojaa – se houkuttelee tulta. Synnytyssairaaloihinkin isketään. Koulut houkuttelevat tulta. Ihmisten sähkö, lämpö, juomavesi, tietoverkot – ne kaikki ovat maaleina.
Siviilikohteisiin ja kriittiseen infrastruktuuriin kohdistetun kineettisen voiman käytön rinnalla yksi monista laaja-alaisen sodankäynnin ilmentymistä ovat olleet järjestelmälliset sotarikokset.
Teos on ladattavissa sähköisessä muodossa maksutta internetistä Doria-palvelussa:
https://www.doria.fi/handle/10024/187512
Esittelyteksti lainattu pääosin teoksesta.
