Raketinheittimistämme uuden veroisia

Artikkelit
Jarmo Sinkkonen

Suomen 41 kappaletta raskaita raketinheitimiä päivitetään versioon M270A2. Päivityksellä parannetaan raketinheittimen alustaa, aseosaa ja ammunnanhallintajärjestelmää. Samassa yhteydessä raketinheittimet peruskorjataan siten, että ne ovat päivityksen jälkeen käytännössä uudenveroisia.

Päivitys jatkaa kaluston  elinkaarta pitkälle 2050-luvulle ja mahdollistaa myös juuri Yhdysvalloissa käyttöön otettavien ATACMS-tykistöohjusten seuraajan, Precision Strike Missiles (PrSM) -tykistöohjusten ampumisen. PrSM-ohjuksista oma juttunsa täällä nettilehdessä otsikolla ”Maailman paras tykistöohjus?”.

41 raketinheittimen voimin Suomi on Euroopan suurvalta näiden M270 raketinheittimien osalta. Vain Yhdysvalloilla on enemmän kaikkineensa ja USA:lla on myös enemmän Euroopassa omia heittimiään.  Mm. Saksalla on tiettävästi 33 kappaletta ja Iso-Britannialla 29.

Maailmantilanteen vuoksi raskaiden raketinheitinten hankinnat ovat kuitenkin käynnistyneet Euroopan maissa ja Puola tulee olemaan todellinen raketinheitinsuurvalta, kun se saa mittavat tulevaisuuden hankinnat päätökseen mm. Etelä-Koreasta.

Suomen hankinnalla on suuri merkitys Maavoimien kauaskantoiselle tulenkäyttökyvylle. Raskaat raketinheittimet on hankittu puolustusvoimille vuosina 2006-2014 Hollannista, Yhdysvalloista ja Tanskasta.

Vuonna 2022 Yhdysvallat myönsi Suomelle hankintaluvan Lockheed Martinilta 2 400 M31A1- ja M30A1 GMLRS -rakettien ostosta 298 RsRakh 06 -raketinheittimille. ”Perinnenimenä” puhutaan raketeista, mutta kyseessä on maalipisteeseen suunnistava ohjus. Toteutuessaan kokonaisuudessa hankinta tekee Puolustusvoimista maailman toiseksi suurimman GMLRS-ohjusten käyttäjän Yhdysvaltojen jälkeen.

Taiteilijan näkemys uudesta Extended Range -raketista.

Tähän ampumatarvikehankintaan kuuluu 250 kappaletta kuuden ohjuksen laukaisusäiliötä, joissa on joko M31A1 GMLRS Unitary (GMLRS-U) Warhead (Steel Case) -raketteja tai sen kehittyneemmällä moottorilla varustettuja M31A2 GMLRS-U IMPS (Insensitive Munitions Propulsion System) -ohjuksia: yhteensä siis 1 500 ohjusta. Samalla hankittaisiin 150 kuuden ohjuksen laukaisusäiliötä M30A1 GMLRS Alternative Warhead -ohjuksia tai sen kehittyneemmällä moottorilla varustettuja M30A2 GMLRS Alternative Warhead IMPS -ohjuksia: yhteensä 900 ohjusta.

Lisäksi Suomi tilasi vuonna 2021 ensimmäisenä vientiasiakkaana pidemmän 150 km kantaman ER GMLRS -ohjuksia 91,2 miljoonalla dollarilla (150 XM403 ER GMLRS-AW- ja 90 XM404 ER GMLRS-U -ohjusta), jotka toimitetaan vuodesta 2024 alkaen. Kaikki GMLRS-täsmäohjukset ovat.

Siis kokonaisuudessa varsin mittava määrä Ukrainankin sodassa HIMARS-heittimillä venäläisten ammusvarastoissa ja muissa tärkeissä kohteissa valtavaa tuhoa aiheuttaneita raketteja.

Ohjusten Unitary-versio on tarkoitettu käytettäväksi pistemaaleja vastaan, kun taas Alternative Warhead -versioiden taistelukärki on tehokkaampi aluemaaleja tulitettaessa.

 

 

Kuvat Puolustusvoimat ja Locheed Martin