Ruotsalaistykkejä Ukrainaan

Artikkelit
Jarmo Sinkkonen

Lisää ruotsalaiskalustoa Ukrainaan. Äskettäin Suomen Sotilas kirjoitti täällä nettilehdessä Ruotsin Leopard-lahjoituksesta Ukrainan panssarivoimille.

Puolisen vuotta sitten, maaliskuussa, Ruotsi vahvisti virallisesti kahdeksan Archer-tykin lahjoittamisen Ukrainan kenttätykistölle. Ukrainalaiset ovat saaneet koulutuksen näille itseliikkuville kanuunoille ja nyt kalusto on saapunut Ukrainan taistelukentille.

1990-luvun puolivälissä Ruotsi alkoi kehittää kotimaista itseliikkuvaa tykistökalustoa, joka perustui hinattavaan FH77-kenttähaupitsiin. Vuonna 2014 Ruotsi sai ensimmäisen FH77BW L52:n, eli Archerin. Nykyisin Ruotsilla on käytössä 48 Archeria. Kahdeksan näistä on nyt osallistumassa taisteluihin Ukrainan taistelukentillä.

45. Erillisen tykistöprikaatin väki juhlistaa uutta suorituskykyistä kalustoaan.

Tykin kehittämisen keskeisinä vaatimuksina olivat nopea asemaanajo, nopea tulenavaus ja äkäinen irtautuminen tuliasemasta välittömästi tulitoiminnan jälkeen. Tällä väistetään vihollisen tulitoimintaa. Tykistön tuliasemathan paljastuvat nopeasti, mikäli vihollisella on käytössään vastatykistötutkia, jotka mittaavat kranaattien lentoradan perusteella kuulan lähtöpisteen, eli siis tykin paikan.

Archerin ratkaisu on metsätyökonealustan pohjalle rakennettu tykki, jolloin kalustolle saatiin hyvä maastoliikkuvuus myös tiestön ulkopuolella. Toisaalta pyöräalusta häviää telavetoisille kalustoille, mutta sen operatiivinen liikkuvuus on paljon parempi. Archerin huippunopeus on maantiellä 75 km/h ja sen toimintasäde on noin 500 km.

a Ukrainan asevoimat aikovat käyttää Archereitaan erityisesti vastatykistötoimintaan. 52 pituuskaliperin putki takaa pitkän kantaman. Perinteisillä 155 mm:n kranaateilla ampumetäisyys on 30 km:n luokkaa, perävirtausammuksilla jopa 40 km.

Tykissä on  automaattinen latausjärjestelmä, joka mahdollistaa pienen miehistön. Ampumatarviketäyttö on kertatäytöllä 21 kranaattia ajopanoksineen. Tykki kykenee ampumaan kaikki 21 kranaattia kolmessa minuutissa.  Meikäläisessä K 9 Moukari -panssarihaupitsissa ampumatarviketäyttö on 48 kpl.

Tykin miehistö. Lahjoitustykit on suojattu Saab Barracudan Mobile Camouflage Systems -naamiointijärjestelmällä, joka antaa suojaa monispektritähystystä vastaan.

Tulitoiminnan aikana koko Archer-miehitö on panssaroidussa hytissä, josta järjestelmää käytetään. Archerin panssarointi tarjoaa miehistölle suojan kiväärikaliperisilta luodeilta ja sirpaleilta.

Jokaista Archer-tykkiä varten on latausajoneuvo. 21 kranaatin lataaminen Archeriin kestää noin 8 minuuttia, jonka jälkeen Archer on jälleen ampumavalmis.

Ainakin ensimmäiset Archerit ovat nyt ukrainalaisen 45. erillisen tykistöprikaatin käytössä ja käyttöönottoa taistelukentällä ei varmastikaan vitkutella.

Otsikkokuva BAE Systems, muut Ukrainan asevoimat.