Suomen kansalaisuudenkin omaavan venäläisoligarkki Gennadi Timtšenkon omistamaksi uskotun Redut (tai Redoubt) -yrityksen riveissä Ukrainassa taistellut valkovenäläinen Maksim Ziaziultšyk on tuomittu kymmeneksi vuodeksi vankeuteen, kertoo ukrainalainen Kharkiv Human Rights Protection Group.
22-vuotias Ziaziultšyk on tiettävästi ainoa henkilö, joka on toistaiseksi päätynyt vankilaan nimenomaan palkkasotilaana toimimisesta, vaikka aiemmin ainakin kaksi Redutin taistelijaa on saanut pitkän tuomion tekemiensä sotarikosten vuoksi.
Ziaziultšykin taustalta löytyi niin palvelus Valko-Venäjän asevoimissa kuin edelleen neuvostoaikaista nimeä käyttävän turvallisuuspalvelu KGB:n erikoisjoukoissa. Kolmikirjaimisen organisaation leivissä hän oli kuullut myös Redutin taistelijarekrytoinneista.
Niinpä Venäjän Tambovissa allekirjoitettiin värväytymissopimus, jonka nojalla Ziaziultšykille luvattiin 3 400 Yhdysvaltain dollarin kuukausipalkka vakuutuksineen. Summa on merkittävä niin keskivertovenäläisen kuin valkovenäläisen standardein.
Heinäkuussa 2022 miestä ja konekivääriä kutsui Izjumin rintama, jossa hän haavoittui kahdesti – kertomuksensa mukaan jälkimmäisellä kerralla omien vuoksi.
Sotarikoksista tuomitut Redutin taistelijat puolestaan osallistuivat Venäjän sotilastiedustelun edustajien kanssa ukrainalaisten sotaveteraanien kiduttamiseen – huolimatta siitä, että miehet olivat olleet siviilissä jo vuosia ja heidän sotakokemuksensa palautuivat 2010-luvun puolivälin ”terrorisminvastaiseen operaatioon”, millä nimellä Itä-Ukrainan ”kansantasavaltojen” joukkoja vastaan käytyä puolustussotaa häveliäästi kutsuttiin. Kidutuksen aikana ”yksityisen turvallisuusyhtiön” miehet muun muassa moukaroivat kuulusteltavia vasaroilla yrittäen saada heidät paljastamaan muiden veteraanien henkilöllisyyksiä.
Redutin uskotaan kuuluisamman, Jevgeni Prigožiniin yhdistetyn Wagner -yrityksen tavoin olevan todellisuudessa oligarkki-isäntänsä ja viime kädessä Venäjän valtiojohdon kontrollissa.
KHPG:n artikkelissa nostetaan tuomioiden lisäksi esiin Gennadi Timtšenkon Suomen kansalaisuus ja sen saamiseen liittyvät hämäryydet, joista Iltalehden toimittaja Jarno Liski on viime kuukausina kirjoittanut.
Sitä jutussa ei kuitenkaan kerrota, että Alpo Rusin mukaan Suojelupoliisin johtajana toiminut, vahvasti sosialidemokraatteihin kytkeytynyt Seppo Nevala tapasi ilmeisesti vauhdittuneen kansalaisuusprosessin aikana Vladimir Putinin.
Oligarkkien kansalaisuuksien taustoista sekä Suojelupoliisista kiinnostuneille on luvassa lisätietoa myös tämän artikkelin kirjoittajan 2.3. ilmestyvässä kirjassa Jälkisuomettumisen ruumiinavaus (Docendo). Lisätietoja teoksesta saat klikkaamalla tätä.
Kuva: Putin ja Timtšenko. (Frolzart – Own work, CC BY-SA 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=58896402)