Allekirjoittanut on Suomen Sotilaassa ja vähän muuallakin selvittänyt Suomen eliitin enemmän tai vähemmän salattuja itätiedusteluyhteyksiä sekä niiden vaikutusta maamme turvallisuuteen. On ollut ilo huomata, että vihdoin asiasta ovat enenevässä määrin kiinnostuneet muutkin.
Eräs heistä on Iltalehden tutkiva toimittaja Jarno Liski, joka paljasti monien journalistien sekä turvallisuusalan ihmisten pyörittelemän mysteerin: venäläisoligarkki Gennadi Timtshenkon Suomen kansalaisuuden taustat.
Selvisi, että Suojelupoliisin päällikkö Seppo Tiitisen aikanaan alaisekseen rekrytoima Matti Saarelainen oli Ulkomaalaisviraston johtajaksi siirryttyään hoitanut kansalaisuusasian vuonna 1999 siten, ettei Timtshenkosta kiinnostuneelta Supolta “ehditty” kysyä lausuntoa aiheesta. Välittäjänä asiassa oli toiminut keskustataustaisen Saarelaisen hyvä ystävä ja moottoripyöräretkien seuralainen Kai Paananen, jonka pyynnön jälkeen kansalaisuusasiaa ilmeisesti kiirehdittiin.
Liskin selvityksessä paljastui runsaasti Suomen Sotilaan aiemmissa tutkimuksissa tutuiksi käyneitä nimiä.
Tiitisen lisäksi silmään sattui esimerkiksi pitkään hänen kautensa aikana ja jälkeenkin Supon vastavakoilun päällikkönä toiminut Hannu Moilanen, joka ei halunnut kommentoida asiaa enempää kuin sanomalla, ettei varsinaisesti pahastunut Supo-taustaisen Saarelaisen toiminnasta.
Kuten Tiitinen ja Saarelainen, myös Itä-Saksassa opiskellut Moilanen on vahvasti keskustataustainen: hänen serkkunsa Keijo Korhonen toimi Urho Kekkosen luottomiehenä ja Suomen ulkoministerinä, mutta joutui sittemmin sosialidemokraattien syrjäyttämäksi sekä Neuvostoliiton hylkimäksi. Vuonna 1994 Korhonen pyrki presidentiksi voimakkaan EU-vastaisella ohjelmalla.
Vielä pahasti epäonnistuneen ns. Rusi -tutkinnan aikana Supon vastavakoilua johtaneella Moilasella oli läheiset suhteet Puolan kommunistiselle tiedustelupalvelulle vakoilleen, korkean tason Nokia-johtaja Stefan Widomskin kanssa.
On tiedossa, että Supo antoi joidenkin kiinnijääneiden jatkaa yhteydenpitoa itätiedustelun kanssa, mutta hämäräksi jää, mikä yhteydenpidon luonne oli ja Widomskin kohdalla myös se, kuinka paljon kukin osapuoli asioista tiesi. Samoin koko käytänteen laillisuuden ja eettisyyden voi perustellusti kyseenalaistaa.
(Lue tästä aiempi artikkelimme Nokiasta, Widomskista ja Moilasesta)
On silti vaikea välttyä johtopäätökseltä, että Moilanen epäonnistui – enemmän tai vähemmän tuottamuksellisesti.
Mutta olisiko jonkun pitänyt valvoa myös vastavakoilua?
Moilasen sosialidemokraattista aisaparia, päällikkö Seppo Nevalaa laitoksen johdossa seurasi aiemmin vastavakoilun laillisuusvalvonnasta vastannut kokoomuslainen Ilkka Salmi.
Aivan presidentti Tarja Halosen kauden lopulla Salmi siirtyi Supo-uransa päätteeksi korkeisiin EU:n tiedustelu- ja turvallisuustehtäviin, minkä ansiosta suomalaisilla oli 2010-luvulla niissä melkoinen värisuora.
Heinäkuussa 2018 sisäministeriön kansliapäälliköksi viiden vuoden määräajaksi valittu Salmi ei ehtinyt toimia tehtävässä edes puolta kautta, kun hän ns. al-Hol -jupakan aikoihin päätyi perhesyistä palaamaan Brysseliin.
Sittemmin on paljastunut Suomea kuohuttaneen tapauksen taustalla vaikuttaneen myös itänaapuriin kytkeytyneitä tahoja, kun venäläis-kiinalaisen bisneksen fasilitaattorin, Harry “Hjallis” Harkimon ystävä Peter Fryckmanin toiminta käytännössä pakotti maamme viranomaiset riskialttiisiin operaatioihin.
Sattumaa tai ei, Harkimon entinen liikekumppani Gennadi Timtshenko on Putinin kaupallinen Kiina-lähettiläs.
(Lue lisää Timtshenkon roolista sekä Suomeen liittyvistä Venäjän turvallisuuselinten taloudellisista operaatioista ja suomalaispäättäjien roolista niissä)
Kuva: Timtshenko ja Putin jääkiekko-ottelussa. (Frolzart – Oma teos, CC BY-SA 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=58896402)
