Sotatilanne 28.2. illalla

Artikkelit
Pekka Toveri

Venäjä on maanantain aikana koonnut mittavan määrän joukkoja Kiovan pohjoispuolelle, mukaan lukien suuri määrä huoltoajoneuvoja ja kansalliskaartin joukkoja. Venäläiset valmistautuvat ilmeisesti huolella uuteen koottuun iskuun Kiovan saartamiseksi.

 

Valko-Venäjä valmistautuu osallistumaan operaatioon Ukrainaa vastaan. Toistaiseksi ei ole tietoja mitä joukkoja Valko-Venäjä aikoo käyttää. Todennäköisimmin ainakin alussa käytetään erikoisjoukkoja. Tavanomaisissa joukoissa miehistö on pääosin varusmiehiä, ja Valko-Venäjän johto ei välttämättä luota heidän taistelutahtoonsa.

 

Taistelu pääsuunnissa

 

Kiovan luoteispuolella ilmeisesti 29. ja 36.Armeijan joukot sekä maahanlaskujoukot ovat päässeet osillaan tunkeutumaan Kiovaan johtavan E40 valtatien eteläpuolelle. Ukrainalaiset ovat suorittaneet vastahyökkäyksiä Kiovasta E40:n suunnassa sekä lännestä venäläisten sivustaan rajoittaakseen saarrostusyritystä.

 

Kiovan koillispuolella hyökkää venäläisten 41.Armeija. Ukrainalaiset pitävät edelleen Chernihivin kaupunkia hallussaan, mutta kaupunki on ilmeisesti jäänyt saarroksiin.

 

Nizhyn-Romnyn suunnalla, Kiovan itäpuolella, 1.Panssariarmeijan ja 6.Armeijan joukot ovat onnistuneet tunkeutumaan Nizhyn tuntumaan. Ukrainalaiset ovat onnistuneet torjumaan venäläisten hyökkäykset toistaiseksi. Venäläisten ohittamat Shotskan, Konotopin ja Sumyn kaupungit ovat edelleen ukrainalaisten hallinnassa sitoen venäläisiä joukkoja kaupunkien saartamiseen.  

 

Harkovan suunnassa toimii 20.Armeijan joukot. Noin 90 km Harkovan länsipuolella olevassa Okhtyrkan kaupungissa ukrainalaiset ovat jo neljän vuorokauden ajan estäneet venäläisten hyökkäykset. Koska hyökkäykset ovat epäonnistuneet, venäläiset ovat suunnanneet hyökkäyksiä Harkovan itäpuolitse kohti etelää.

 

Donbassissa 8.Armeijan tukemat kapinalliset ovat Luhanskin pohjoisosissa edenneet useammalta suunnalta kohti Starobilskiä. Alueella ei käydä juurikaan taisteluita. Ukrainalaiset ilmeisesti vetävät joukkojaan kohti länttä välttääkseen joutumasta saarroksiin joutumista. Tulitaukolinjan keski- ja eteläosissa ukrainalaiset ovat pitäneet toistaiseksi asemansa. Asovan meren rannalla Mariuopolissa ukrainalaiset ovat tehneet vastahyökkäyksiä torjuakseen lännestä hyökkäävät venäläisjoukot.

 

Krimiltä hyökänneet 58.Armeijan joukot ovat ottaneet haltuun pääosan Dnieprin eteläpuolisista alueista aina Mariuopolin tasalle saakka. Dnieprin etelärannalla oleva Enerhodarin ydinvoimala on venäläisten saartama ja joutunee heidän käsiinsä lähiaikoina. Alueen länsiosissa hyökkäys Mykilaiviin on keskeytetty ja venäläiset keskittyvät saartamaan Khersonia.

 

Ukrainan puolustusministeriön mukaan venäläiset ovat kärsineet noin 5300 sotilaan tappiot sekä menettäneet 29 lentokonetta ja yhtä monta helikopteria, 191 panssarivaunua ja 816 panssariajoneuvoa, 74 tykkiä, yhden ilmatorjuntaohjusvaunun (BUK), 291 pyöräajoneuvoa ja kaksi laivaa. Tämä merkitsisi venäläisille jo lähemmäs 10 pataljoonan taisteluosaston menetystä, mikä olisi jo lähes 8% hyökkäävistä pataljoonista. Lukujen todenperäisyyttä on vaikea varmentaa ja ne voivat olla liioiteltuja. Toisaalta sosiaalisessa mediassa on ollut paljon videomateriaalia venäläisten menetyksistä ja ilmeisesti muun muassa Suomen Lapin lähellä Petsamossa olevan 200.Moottoroidun Jalkaväkiprikaatin kaksi taisteluosastoa ovat kärsineet suuria tappioita taisteluissa. Tuleva viikko kertoo varmasti paljon tilanteesta, sillä jos venäläisten tappiot tosiaan kasvavat tähän tahtiin, alkaa se jo vaikuttamaan operaatioiden toteuttamiseen. 

 

Venäjän operaation jatko

 

Venäjä näyttää keskittävän joukkoja erityisesti Kiovan suuntaan. Samalla pyritään ilmeisesti takaamaan joukoille riittävä huolto, joka on monissa suunnissa pettänyt. Operaatio kaupungin saartamiseksi ja valtaamiseksi alkanee lähipäivinä. Haasteena Dnieprin itäpuolella on venäläisten selustaan jääneet ukrainalaiset saarretut kaupungin ja selustassa toimivat joukot, joiden puhdistamiseen heillä ei ole ilmeisesti riittävästi joukkoja, jos samaan aikaan jatketaan hyökkäystä. Siksi hyökkäyksen painopiste tullee olemaan Kiovan länsipuolella.

 

Venäläisillä on Valko-Venäjällä edelleen irti 35.Armeijan alaiset joukot, mutta niitä saatetaan pitää irti taisteluista, jotta niitä voidaan käyttää uuden hyökkäyssuunnan avaamiseksi esimerkiksi lähempänä Puolan rajaa. Tällöin voitaisiin vaikeuttaa länsimaisen aseavun tuomista Ukrainaan.

 

Harkovan puolustus on pitänyt, joten venäläiset pyrkinevät edelleen vain sitomaan kaupungin puolustajia ja suuntaavat hyökkäykset kaupungin itäpuolelta etelään. Tämän uhan takia ukrainalaiset ovat alkaneet jo irrottamaan joukkoja Luhanskin pohjoisosista länteen.  

 

Krimin pohjoispuolella venäläiset pyrkinevät lyömään ukrainalaiset Khersonista ja suojaamaan Mykilaiviin edenneiden joukkojen selustan jatkaakseen sen jälkeen hyökkäystä Mykilaivin suuntaan. Venäläiset jatkanevat Dnieprin ja Asovan meren välisen alueen putsaamista vastarintapesäkkeistä ja hyökkäämään Dnieprin itärantaa pohjoiseen samalla kun puhdistetaan Mariupoli ja luodaan maayhteys Krimille.

 

Samaan tahtiin kansainvälisen paineen kasvun kanssa kasvaa Venäjän paine saada sotilaallisia voittoja. Venäjä ja Ukraina pitivät ensimmäiset neuvottelut tänään ja neuvotteluja jatkettaneen lähiaikoina, jolloin sotilaalliset voitot helpottaisivat Venäjän neuvotteluasetelmaa. Ukrainan asevoimien tilanteesta ja tappioista ei ole tarkempia tietoja, mutta ilmeisesti joukkojen taisteluhenki on hyvä, päinvastoin kuin useilla venäläisillä. Lännen apu Ukrainalle kasvaa päivä päivältä ja tämäkin luo Venäjälle painetta saada sotilaallisia voittoja. Siksi Venäjä pyrkinee mahdollisimman lyhyeen joukkojen keskittämis- ja huoltamisjaksoon ja saamaan nopeasti ratkaisun aikaiseksi sekä Kiovan että Donbassissa olevien ukrainalaisten joukkojen saartamiseksi.