Zeitenwende oli Saksan liittokansleri Olaf Scholzin tunnetuksi tekemä uusi termi, joka levisi kaikkialle Eurooppaan ja maailmalle. Tämä iskusana tuli tunnetuksi hänen 27. helmikuuta 2022 pitämässään puheessa, vain muutama päivä sen jälkeen, kun Venäjä oli aloittanut Ukrainan sodan suurhyökkäysvaiheen. Zeitenwenden voisi kääntää aikakauden käänteeksi tai aikakauden murrokseksi – ja sitähän se varmasti olikin kaikessa dramaattisuudessaan. Ja nyt me elämme tätä uutta, epävarmaa ja vaarallista todellisuutta.
Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubb puolestaan puhui Ruotsiin suuntautuneella valtiovierailullaan Göteborgin yliopistossa muuttuvasta maailmanjärjestyksestä ja siteerasi Leniniä: “Moralistisen ulkopolitiikan aika taitaa olla ohi”. On tekojen aika puheen sijaan.
Scholzin pysäyttävä toteamus yli kaksi vuotta sitten ja Stubbin tuore näkemys maailmastamme ovat molemmat karuja. Uusi aika vaatii rajuja toimenpiteitä. Pahimmillaan vaarassa ei ole enempää eikä vähempää kuin elämäntapamme ja arvomme: Yksilön vapaudet, ihmisoikeudet, oikeusvaltio, demokratia ja hyvinvointimme.
Kyse ei ole pelkästään median päivittäisuutisista: Ukrainan sodasta ja Lähi-Idän kiristyvästä kriisistä äkkikäänteineen. Kyse on pintauutisten takana globaalin vallan uusjaosta. Vastakkain ovat läntistä elämäntapaa, arvojamme ja demokratiaa haastavat autoritääriset valtiot. Nämä ovat jo liittoutuneet toisiaan tukemaan. Ukrainassa ja Lähi-idässä roihuaa sota ja väkivaltainen vastakkainasettelu, joka saattaa roihahtaa maailmanlaajuiseksi, koska nämä eivät ole vain alueellisia kriisejä vaan myös globaalin maailmanjärjestyksen uusjaon pelikenttiä.
Polttopisteitä Aasiassa ovat Pohjois-Korean uhittelu, Kiinan ja Taiwanin viime vuosina merkittävästi kiristynyt tilanne ja Etelä-Kiinan meren kiistat.
Afrikassa kärsitään lukuisista ongelmista ja poliittisesta epävakaudesta vallankaappauksineen ja eri maissa taistelevien ISIS- ja muiden ryhmittymien väkivallasta. Samanaikaisesti Kiina ja Venäjä hakevat aktiivista yhä laajenevaa jalansijaa tällä jättimäisellä mantereella menestyksekkäästi.
Ja Etelä-Amerikallakin on kriisinsä.
Venäjän osalta ei ole kyse vain vallasta ja luonnonvarojen hyväksikäytöstä, vaan se myös haluaa laajentua imperiumiksi hellien mielessään itse luomaansa haavekuvaa historiallisesta Venäjän suuruudesta, joka on nyt ”väliaikaisesti” menetetty. Se haluaisi liittää naapurimaitaan itseensä ja luoda lisäksi etupiirivyöhykkeen ympärilleen. Siksi Venäjä on meille suomalaisille erityinen haaste, mutta vain osa globaalia nousevaa myrskyä.
Suunta on vääjäämättä kohti moninapaisempaa maailmanjärjestystä. Vielä ei ole nähtävissä, millaiseksi tämä uusi moninapainen maailmanjärjestys on muotoutumassa.
Toki heräämistä on alkanut tapahtumaan. Mutta me hyvinvoinnin pumpuliin pakkaamat eurooppalaiset emme ole kyenneet vastaamaan maailmantilanteen haasteeseen ajoissa. Hätä on jo kädessä ja maidot kaatuneet, mutta vielä ei ole täysin myöhäistä terästäytyä.
Elämme aikaa, jolloin on uskallettava puolustaa itseämme kansakuntana ja läntisenä yhteisönä. Elämme aikaa, jolloin on oltava rohkea ja päättäväinen. Aikaa, jolloin hetkellisesti on tingittävä omasta yltäkylläisestä hyvästä, jottemme sitä kaikkea menettäisi.
Kansalaisina on viimeinen hetki herätä pitämään huolta itsestämme ja läheisistämme. Se onnistuu vain löytämällä kansallinen yhtenäisyys. Toiveisiin ja keskusteluihin juuttumisen aika on oltava ohi. Ainoa vaihtoehto on nyt vastuunkanto, päättäväisyys ja toimeenpanokyky.
