Rannikkotykistön historia näytteillä

Artikkelit
Jarmo Sinkkonen

Rannikkotykistö historiaan jääneenä aselajina on herännyt henkiin Haminassa. Perinnekeskus Wanhan Veteraanin vaihtuva näyttely, Suomen Rannikkotykistö sodissa 1939 -1945, kertoo aselajin Itäisen Suomenlahden ja Viipurinlahden taisteluista.

Rannikkotykistö-näyttely jatkaa Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Wanhassa Veteraanissa Suomen maanpuolustushistorian ja -perinteen esittelyä rauhanturvaamisen rinnalla. Haminaan näyttely osuu kuin rannikkotykistön ammus maaliinsa.

– Talvisodan lopussa 3.3.1940 Neuvostoliiton lentopommitukset tuhosivat alueen rannikkopuolustuksesta vastanneen Kotkan Lohkon esikuntarakennuksen keskellä Haminaa. Silti sen Kirkonmaan ja Virolahden alalohkojen rannikkotykistö pysäytti seuraavana päivänä tuhansien miesten maihinnousun Kotkan ja Virolahden edustan jäihin, Wanhan Veteraanin toiminnanjohtaja eversti evp Vesa Kangasmäki perustelee vaihtuvan näyttelyn aihevalintaa ja paikkaa.

Vesa Kangasmäki opastaa koululaisryhmää näyttelyssä.

Näyttely avataan 18. toukokuuta. Näyttelyn toteuttaa Merikonttori yhdessä merikeskus Forum Marinumin ja sen virtuaalisen rannikkotykistömuseon sekä Kotkan Rannikkopatteriston perinneyhdistyksen kanssa.

Näyttelyn on koonnut Johanna Pakola. Köyliöläislähtöinen Pakola on palkittu tietokirjailija ja johtanut valtakunnallisen Rannikkotykistön Perinneyhdistyksen toimintaa puheenjohtajana viimeiset viisi vuotta.

– Näyttelyn tapahtumista kertovat tekstit, kuvat ja esineistö johdattelevat kävijän läpi sotavuosien ja halki merialueiden – pääpainon ollessa Itäisellä Suomenlahdella. Tekstien ohella näyttelyssä pääsee perehtymään sotatapahtumiin useiden audioiden kautta: voit kuunnella sotavuosien tapahtumia niin sotilaiden kuin siviilien näkökulmasta muun muassa Koivistonsaarilta ja Suursaaresta sekä Bengtskärin taistelusta, Pakola kertoo.

Pakolan apuna on ollut asiantuntijatyöryhmä, johon kuuluvat muun muassa Tapio Maijala, Aapo Tokkola ja Mikko Meronen.

Johanna Pakolan mukaan sotatapahtumien ohella näyttelyssä äänensä saavat kuuluviin muutamat rivisotilaat, joiden muistelmia voi kuunnella audioina.

Upseereista esiin nousevat omissa aidoissa sotilaspuvuissaan kenraali Väinö Valve adjutanttinsa majuri Einar Karejärven kanssa, kenraaliluutnantti Martti Miettinen ja Rannikkoprikaati 2:n komentaja eversti Pekka Enkainen.

Edellisten lisäksi esiin nousee henkilöhistoriansa myötä yksi lotta, yksi sotilaskotisisar, sotamies ja Mannerheim-ristin ritari Viljo Vyyryläinen kuin myös eversti Arvo Lyytinen. Laatokalta upseerien riviin saapuu Eino Iisakki Järvinen.

Näyttelyssä kuvataan myös pikakiväärimies Edvin Hjeltin tarina; hän kaatui Teikarsaaressa 1942 ja hänet saateltiin kotimaan sankarihautaan keväällä 2023. Hjeltin kohdalla kuvataan kadonneen etsintää ja näyttelyssä on esillä hänen tuntolevynsä, jolla hänet lopulta kyettiin identifioimaan.

Myös ulkosaarten asukkaiden maksama sodan raskas hinta ja sukupolvien aikaisten kotiseutujen ikuinen menetys näkyy näyttelyssä muun muassa esineiden kautta.

Rannikkotykistöllä luultua isompi merkitys viime sodissa

Tsaarinajan Venäjän Suomenlahden pohjoisrannalle rakentama vahva rannikkotykistö oli Neuvostoliitolle itselleen epäonnekkaasti kunnioitettava pelote. Puna-armeija ei tohtinut uhmata Suomen edelleen kehittämää rannikonpuolustusta viime sodissa.

Talvisodan lopulla maaliskuun alussa 1940 Neuvostoliitto yritti jäitse isoa maihinnousua Kotkan ja Virolahden edustalla ja sai ”rantapyssyn” armottoman tulen silmilleen. Osin samaa tapahtui jatkosodassa Viipurinlahdella kesällä 1944.

– Vihollinen tiesi Suomen rannikkotykistön vahvaksi, jota ei helpolla läpäistäisi. Ulottuvan ja raskaan tulen torjuntavaikutus ei rajoittunut vain merelle. Rannikkotykistö tuki tehokkaasti maataisteluja niin Karjalankannaksen merisivustalla kuin Laatokan rantamailla, näyttelyn sisällön kokoaja Johanna Pakola Kaarinasta sanoo.

Näyttelyt Wanhassa Veteraanissa ovat auki 18.5. – 29.9.2024, ti – su klo 10 -16., kuitenkin  juhannuksena kiinni.

Museon perusnäyttelyssä on poikkeuksellisen laajasti esillä rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan historiaa.

Rauhanturvaamisen historiaa

Wanhan Veteraanin rauhanturvaamisen perusnäyttelyn ilmettä ehostetaan avajaisiin mennessä rytmittämällä esillepanon rakennetta entistä selkeämmäksi. Museo on saanut rauhanturvaajilta runsaasti esineistöä, jolla tuodaan sisältöön vaihtuvuutta.

 

Kuvat Wanha Veteraani