”Peace for our time”. Britannian pääministeri Neville Chamberlain tiesi 30. syyskuuta 1938, että sotaa ei tule Eurooppaan – asia oli hoidettu diplomaattisen ratkaisun kautta. Kyse oli juuri solmitusta Münchenin sopimuksesta. Se takaisi, ettei yksi eurooppalainen voimatekijä aloita maailmansotaa. Saksa kun oli väestöltään vahva, sotateollisuuteen valtavasti panostava, armeijastaan massiivista rakentava, naapurimaahansa jo tunkeutunut, autoritäärisesti johdettu ja kansaansa propagandallaan sumuttava diktatuuri, joka ei välittänyt ihmisoikeuksista eikä tehdyistä sopimuksista.
Historia ei koskaan toista itseään. Mutta meillä on taas yksi eurooppalainen voimatekijä, johon yllä oleva kuvaus osuu täydellisen tarkasti.
Suomessa on kuitenkin tyynnyttelyn perinne. Puolustusministeri Antti Häkkänen rauhoitteli meitä toteamalla viimeksi tällä viikolla Helsingin Sanomissa, että ”Suomeen ei kohdistu tällä hetkellä mitään suoria sotilaallisia uhkia”. Äskettäin myös Puolustusvoimain komentaja Timo Kivinen lausui maanpuolustuskurssilaisille, että ”…välitöntä uhkaa ei ole”. Samaa valtionhallinnossa sovittua ydinviestiä ovat toistaneet kaikki merkittävät päätöksentekijät jo kaksi vuotta.
Toisaalta Kivinen totesi, että Eurooppaa reunustaa ”väkivallan kehä” ja viittasi myös globaaliin tulehdustilaan. Samoin Häkkänen lauantaina 28.1. ”Äxätti” somessa: ”Venäjän uhka on todellinen. Siksi Euroopan tulee päättäväisesti ja ripeästi vahvistaa puolustustaan ja yhteiskuntien kriisinkestävyyttä”. Kyllä asiasta maamme johdossa tiedetään varmasti enemmän kuin sanotaan.
Selkokielisiä hätähuutoja kuuluu naapureiltamme: Ruotsissa puolustusvoimien komentaja Micael Bydén ja johtavat poliitikot varoittivat sodan mahdollisesta leviämisestä Ruotsin maaperälle ja ”Norjalla on vain muutama vuosi aikaa varustautua sotilaallisesti Venäjän uhkaa vastaan”, kuulutti Norjan puolustusvoimien komentaja Eirik Kristoffersen. Ja sama viesti eri puolilla Eurooppaa monella kärkipoliitikon suulla.
Mistä tämä ankara huoli, niin että puheenparsi muuttui kansankodissa ja hyvinvoinnin mallimaassa? Ja paljolti muuallakin kautta Euroopan.
Venäjä on siirtynyt voimakkaasti sotataluoteen. Eri arvioissa sen budjetista menee jopa 30 % sotatarviketuotantoon ja sodankäyntikykyä tukeviin toimiin. Asetuotanto on suorastaan räjähtänyt. Euroopassa on kovat puheet, mutta vähän villoja. Jäämme jälkeen. The Telegraph -lehti toteaa kylmäävästi, että Venäjä voi saada ratkaisevan ylivoiman taistelukentällä kolmen vuoden kuluessa.
Muutos on meidän näkökulmasta jopa uskomaton: Venäjä muuttaa entisiä ostoskeskuksia, ja muuta siviili-infrastruktuuria asetehtaiksi. Jopa leipomoita. Ja lapset valmistavat droonipommien pyrstöjä ja kiristyssiteitä taistelukentälle koululuokissaan. Huh!
Lue tarkemmin The Telegraphin artikkelista. Jutun lopussa myös internet-osoite.
Venäjä on virallisesti ilmoittanut, että 2023 se tuotti 1 530 panssarivaunua ja 2 518 panssaroitua taisteluajoneuvoa. Tämä tarkoittaa, että panssarivaunujen tuotanto on kasvanut 560 % helmikuusta 2022 lähtien. Rynnäkköpanssarivaunutuotanto on kasvanut 360 % ja panssaroitujen miehistönkuljetusajoneuvojen tuotanto 350 %.
Tykistön ampumatarvikkeiden tuotannossa päästäneen noin kahden miljoonan kranaatin vuosituotantoon. Se on kaksinkertaisesti enemmän kuin mitä länsimaiden tiedustelupalvelut ovat aiemmin arvioineet. Vertailun vuoksi koko eurooppalainen tuotanto Ukrainan sodan ensimmäisenä vuonna oli 300 000 ammusta.
Lisäksi Venäjän sodankäyntikykyä tukee ja rakentaa myös kranaatti-, ohjus- ja räjähdelennokkitoimitukset Iranista ja Pohjois-Koreasta.
Lehti arvioi, ettei tuotanto ja tuonti kuitenkaan mahdollistaisi Venäjän mittavaa offensiivia Ukrainassa vuonna 2024. Kreml kuitenkin pyrkii saavuttamaan tämän tavoitteen The Telegraphin nimettömän lähteen mukaan kolmessa vuodessa. ”He puhuvat puolustusteollisuutensa mobilisoimisesta seuraavan kolmen vuoden aikana, mikä tarkoittaa, että he haluavat taistella sotaa vähintään kolmesta neljään vuotta.”
Palautuuko rauha, kun Ukraina on hävinnyt sodan?
Varoituksille on siis vahvat syynsä, vaikkei niitä meille avatakaan yksityiskohtaisesti.
Meillä Suomessa aseellinen ja yhteiskunnan varautuminen on hyvällä mallilla moniin muihin länsimaihin verrattuna. Mutta kuinka voi kansakunta? Voimme henkisesti huonosti, kiukuttelemme saamelaismaalauksista ja sukupuolien lukumääristä. Lakkoillaan parlamentarismia vastaan keinoin, jotka ovat laittomia monessa Euroopan vertaismaassa. No, uskon, että hädän hetkellä Suomi ponnistaa yhdessä. Toivon, että heräämme ajoissa. Liian myöhään yhdessä on häviö.
Onko Euroopassa toimeenpano- ja toimintakykyä? Toistaiseksi riitelemme sisäisesti ja pelkäämme eskalaatiota. Osa ”liittolaisistamme” on käenpoikina EU:ssa ja Natossa. Ongelmia kasautuu ja synkkiä pilviä nousee itätaivaalta, mutta herääminen on vielä pulleiden puheiden tasalla. Kohta voi olla liian myöhäistä.
Rauha meidän aikanamme?
https://www.telegraph.co.uk/world-news/2024/01/26/russia-arming-itself-faster-than-nato/
