Raskaan raketinheittimen päivitys etenee

Artikkelit
Arto Ojanen


Yhdysvaltain ulkoministeriö on hyväksynyt M270A2 MLRS -raketinheitinjärjestelmän päivityksen ja siihen liittyvien laitteiden mahdollisen myynnin Suomeen, uutisoi Reuters eilen. Tämä olisi toteutuessaan todellinen suurkauppa, vientilupa arvioitiin peräti 360 miljoonan euron arvoiseksi. Vientilupa ei suoraan tarkoita, että hankkisimme USA:sta juuri tämän verran sotatarvikkeita. Kyseessä on kaupan yläraja, joka asetetaan yleensä niin korkealle, ettei se ylity esimerkiksi myöhempien toimitusten kustannusnousujen takia.


Pentagonin lausunnon mukaan kyse on M270A1-raketinheitinjärjestelmän päivityksestä M270A2-versioon. Ehdotettu kauppa tukee Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa ja kansallista turvallisuutta parantamalla Euroopan poliittiselle vakaudelle ja taloudelliselle edistykselle tärkeän Nato-liittolaisen turvallisuutta, lausunnossa kirjoitetaan.


Päivityspaketti on todellisuudessa peruskorjaus, jossa nykyinen käytettynä hankittu raskas raketinheitinkalustomme saa reilusti uutta tehoa ja arviolta ainakin pari käyttövuosikymmentä lisää. Järjestelmän päätoteuttaja olisi Lockheed Martin, joka on maailman suurimpia asevalmistajia. Pakettiin kuuluu uusi 600 hv:n moottori, uudistettu vaihteisto sekä parannettu ohjaamon ballistinen suojaus. Ammunnanhallinta uudistetaan täysin, uudella järjestelmällä voidaan ampua myös tulevia PrSM (Precision Strike Missile) -ohjuksia. Niiden kantamaksi ilmoitetaan 499 kilometriä, mutta tämä on hämäystä. Aseet mahtuvat näin keskimatkan ohjussopimuksiin; todellinen kantama on suurempi. USA päivittää kaikki omat raskaat raketinheittimensä tähän standardiin, ja Suomi toivoo saavansa oman kalustonsa samaan jonoon.


Kuva: Suomen Sotilas


Suomi hankki M270A1-mallisia raketinheitinjärjestelmiä käytettyinä Alankomaista vuonna 2006. Ne päivitettiin D1-versioksi uudella ammunnanhallintajärjestelmällä. Viime vuosikymmenellä ostettiin Tanskasta päivittämättömiä ensimmäisen sukupolven raketinheittimiä ajoharjoitteluvaunuiksi. Ampua niillä ei voinut, koska ammunnanhallintaan oli ainoastaan alkuperäiset 1980-luvun tietokoneet. Kaikkiaan Suomi on ilmoittanut Etyj-järjestön vuotuiseen asetilastoon, että meillä on 41 kpl M270-heittimiä. Näistä ainakin noin tusina on ajoharjoitteluun, loput taistelukalustoa.


Mahdollinen kauppa on heti huomattu myös Venäjän mediassa ja uutisoitu laajasti. Aiheesta ovat kirjoittaneet esimerkiksi valtion suuret uutistoimistot Tass ja Ria. Ramblerin artikkelissa kirjoitetaan, että ”Helsinki on nostanut puolustusmenot korkeimmilleen 60 vuoteen”. Uutisoinnin sävy on kuitenkin ollut enimmäkseen vain journalistinen eli kerrottu näin tapahtuneen. Venäjä luo koko ajan myös kansalaisilleen viholliskuvaa Natoon liittyneestä hampaisiin asti aseistautuvasta Suomesta. Siten voimme odottaa, että tulevaankin kauppaan varsin todennäköisesti palataan itärajan takana useamman kerran.




Artikkelikuva: Puolustusvoimat