Ukrainan taistelutoimet ovat hiljakseen kiihtyneet. On viitteitä siitä, että nyt valmistellaan jo kauan odotettua vastahyökkäystä venäläisiä vastaan. Ukrainan presidentin neuvonantaja Mihailo Podoljak kertoi muutama päivä sitten, että tämä taistelutoiminta on osa Ukrainan vastahyökkäyksen valmistavia toimenpiteitä. Kuten me Natossa puhumme, kyseessä on taistelukentän tai -alueen muokkaaminen edulliseksi ennen hyökkäyksen toimeenpanoa (”shaping operations”).
Ukrainan asevoimien komentaja Valeri Zalužnyi puolestaan loi uskoa kansakuntaan ja taisteluhenkeä joukkoihinsa viikonloppuna julkaistussa puheessaan, jonka ydinlause oli: ”On tullut aika ottaa takaisin se, mikä on meidän”. Samoin Ukrainan turvallisuus- ja puolustusneuvoston puheenjohtaja Oleksi Danilov ilmoitti, että Ukrainan joukot ovat valmiina aloittamaan vastahyökkäyksen.
Kun Ukrainan operatiivinen tulenkäyttö muiden toimenpiteiden rinnalla kiihtyy, on hyökkäys jo sitten ihan oven takana.
Operatiivinen tulenkäyttö
Operatiivinen tulenkäyttö on syvyyteen kohdistuvaa tulenkäyttöä, joka on avainasemassa Ukrainan ison offensiivin onnistumiseksi. Kun aselajien saumattomana yhteistyönä etenevä Ukrainan hyökkäyskiila tunkeutuu venäläisten puolustusryhmitykseen, Venäjä pyrkii toteuttamaan suunnittelemansa puolustustaistelun ja vastatoimenpiteet, kuten esimerkiksi vastahyökkäykset.
Venäjän taistelulle tällaisessa tilanteessa on keskeistä, että se pystyy huollollisesti täydentämään puolustavia joukkoja ampumatarvikkein ja ajoneuvojen polttoaineella. Samoin miehistötappioita on kyettävä korvaamaan nopeasti.
Mitä syvemmälle Ukrainan hyökkäyskiilat etenevät, sitä haastavampaa on joukkojen taistelukyvyn ylläpito myös Ukrainalle. Samat huollolliset haasteet kun koskevat myös Ukrainaa. Syvälle tunkeutuneet ukrainalaisjoukot ovat Venäjän reservien vastahyökkäyksen tai hyökkäyksien kohteena, joilla Venäjä pyrkisi katkaisemaan Ukrainan hyökkäyskiilan ja eristämään Ukrainan hyökkäyskärjen tarvitsemastaan tuesta.
Operatiivinen tulenkäyttö kohdistuu siis syvyyteen ja sivustoille. Sillä tuhotaan huoltokeskuksia ja materiaalivarastoja sekä tulenkäyttö voidaan keskittää iskukykyisimpiin Venäjän reservijoukkoihin. Reserveihin vaikuttamisen ongelmana on aina se, että ne ovat tyypillisesti hajaryhmityksessä ja siten vaikeasti lamautettavissa. Siksi monesti on tehokkaampaa pyrkiä estämään tai hidastamaan reservien pääsyä taiteluun.
Operatiivisessa tulenkäytössä keskeisen maaliryhmän muodostaa liikenteen solmukohdat liikkeen estämiseksi tai vaikeuttamiseksi. Taistelualue eristetään, jotta Venäjän kyky vastatoimenpiteisiin olisi tehotonta ja osin estyisi kokonaan. Otollisia kohteita liikkeen estämiseksi ovat mm. rautateiden solmukohdat, sillat jne. Taistelualuetta eristettäessä ja sopivia maaleja valittaessa on tarkasteltava vihollisen huollon ja täydennyskuljetusten vaikeuttamista, reservien siirtoreittejä ja itse vastahyökkäysreittejä.
Samoin johtamispaikat ja johtamisjärjestelmä ovat keskeisiä operatiivisen tulenkäytön maaleja. Vaikka kalustoa, materiaalia ja joukkoja olisikin käytössä, mutta toimintojen johtaminen lamautuu kriittisellä hetkellä, ei vastatoimenpiteet ole mahdollisia tai ne ovat aikaviiveiden ja tilannekuvan puutteiden vuoksi tehottomia. Sekavan tilannekuvan johdosta venäjän vastatoimenpiteet voivat jopa suuntautua väärin.
Aika on myös tärkeä faktori. Materiaalia, jota ei voi korvata, voidaan tuhota hyvissä ajoin. Toisaalta taas siltojen tuhoaminen pitää ajoittaa viime hetkeen, koska ne ovat korjattavissa ja korvattavissa ponttooni- tai tilapäissiltakalustoin. Johtamispaikkojen ja johtamisen lamauttaminen pitää senkin tapahtua oikea-aikaisesti, jotta vaurioita ei ehditä korjaamaan tai korvaamaan eikä esimerkiksi johtamisen varamenetelmiä ja varaesikuntia saada tehokkaasti ajoissa toimimaan.
Välineet
Nykytilanteessa Venäjän miehittämien Ukrainan alueiden, Luhanskin ja Donetskin itäosat ja Asovan meren rantamaa sekä iso osa Krimiä tarjoavat venäläisille ”turvasataman”. Tarve tulenkäytöstä noille alueille alkaa olla polttava, sillä operatiivinen tulenkäyttö on keskeistä Ukrainan tulevan suurhyökkäyksen onnistumiseksi. Mainituille alueille Ukrainan tulenkäyttö ei yllä kuin brittien luovuttamilla Storm Shadow -ohjuksilla, joiden kantama on noin 250 km:n luokkaa ja taistelukärjen paino nelisensataa kiloa. Alueella on myös paljon maaleja, jolloin vähälukuiset Storm Shadow -ohjukset ovat ratkaisu vain kaikkein tärkeimpien maalien tuhoamiseksi. Maalien valinta pitää harkita hyvin tarkkaan. Käytössä lienee myös jotain lennokkikalustoa sekä tuholais- ja sissitoiminnan keinot – tai partisaanitoiminta, kuten sitä kaiketi paikallisesti kutsutaan.
Operatiiviseen tulenkäyttöön Ukrainalla on ollut käytössään tunnetut HIMARS-raketinheittimet ja sen isoveli M270, tela-alustainen raketinheitin. Samoin 155 mm:n kenttätykkikalustolla ylletään maksimissaan noin 40 km:n etäisyydelle ja hyökkäyksen edistyessä myös tuliyksiköt vaihtavat tuliasemiin, joista yltää uusille maalialueille.
Uutisoinnissa on ollut esillä Yhdysvaltain hyväksymä ratkaisu viedä Ukrainalle metrintarkkaa osumista liitopommilla aina 150 kilometrin ampumaetäisyydelle saakka. GLSDB on ”Ground-Launched Small Diameter Bomb”. Se on HIMARS- tai M270-raketinheittimillä laukaistava kauaskantoinen täsmäase, joka perustuu yhdysvaltalaiseen, reilu satakiloiseen GBU-39 -liitopommiin. HIMARS- ja M270-heittimethän Ukrainalla jo on. Pommi on alunperin suunniteltu lentokoneesta pudotettavaksi. Nyt vain lentokoneen sijasta pommi toimitetaan taivaalle rakettimoottorilla. Julkisista lähteistä nähdään, että Storm Shadow:n hinnalla saataisiin noin 40 GLSDB:a! Valitettavasti asetta ei ole ilmeisesti paljoa varastoissa, ja tuotanto vie aikansa.
GLSDB:sta, varsin omintakeisesta aseratkaisusta, Suomen Sotilas kirjoittaa tänne myöhemmin. Seuraa siis kanavaa!
