Naton kanssa Kaakonkulmaa puolustamassa

Artikkelit
Arto Ojanen

Puolustusvoimat on viimeisen runsaan vuoden ajan todella näkynyt medioissa sekä maanteillä! Harjoituksia on lisätty, ja niistä on tiedotettu laajasti. Tuore Nato-jäsenyytemme näkyy kansainvälisten joukkojen osallistumisena; toki siitä lienee sovittu jo edellisen vuoden puolella. Huomattavan suuri Maavoimien alueellinen taisteluharjoitus Karelian Lock 23 järjestetään Kouvolan, Luumäen ja Haminan alueilla 26.5–2.6.2023. Harjoituksen johtaa Karjalan prikaatin komentaja, prikaatikenraali Jyri Raitasalo. Harjoituksessa kehitetään johtamisvalmiuksia, yhteistoimintaa muiden puolustushaarojen kanssa ja kansainvälistä yhteisoperointikykyä.


Harjoitukseen osallistuu joukkoja Karjalan prikaatista, Maasotakoulusta, Porin prikaatista, Panssariprikaatista, 1. logistiikkarykmentistä, Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskuksesta, Karjalan lennostosta ja Pohjois-Karjalan rajavartiostosta. Harjoituksessa on mukana kansainvälisiä joukkoja Yhdysvaltojen maavoimista.


Karelian Lock 23:n kokonaisvahvuus on yhteensä noin 7 000 henkilöä ja 720 ajoneuvoa, ja siihen osallistuu palkatun henkilökunnan lisäksi varusmiehiä ja reserviläisiä. Kansainvälisten joukkojen vahvuus on noin 450 henkilöä.

Arrow 23 -harjoituksen kalustoa. Kuva: Kari Kuusela.


Harjoituksessa kehitetään johtamisvalmiuksia ja yhteistoimintaa muiden puolustushaarojen kanssa. Karelian Lock 23 -harjoituksen yksi keskeinen teema on rannikon puolustaminen, minkä vuoksi sotaharjoitus tapahtuu yhdessä Merivoimien Atrain 23 -harjoituksen kanssa. Harjoitus kehittää Maavoimien kykyä Kaakkois-Suomen puolustamiseen yhteistoiminnassa liittolaisten kanssa. Kansainvälisen toiminnan tavoitteena on yhteensopivuuden luominen ja kehittäminen kansallisen puolustuksen ja liittouman tarpeisiin. Karelian Lock 23 on jatkoa aiemmin toukokuussa järjestetylle Arrow 23 -harjoitukselle. Yhdysvaltojen maavoimien joukot siirtyvät Karjalan prikaatiin Niinisalosta 16.–21.5. välisenä aikana.


– Yhdysvaltojen maavoimien joukkojen osallistuminen on hyvä lisä. Pääsemme jatkamaan yhteistoiminnan ja yhteisoperointikyvyn kehittämistä Kaakkois-Suomen olosuhteissa. Monille harjoitukseen osallistuville varusmiehille kyseessä on koulutuksen päättävä loppuharjoitus, ja on hienoa, että he pääsevät testaamaan osaamistaan yhteistoiminnassa liittouman joukkojen kanssa. Suunnittelutyötä harjoituksen osalta on tehty jo pidempään, nyt pääsemme toimeenpanovaiheeseen, harjoituksen johtaja, prikaatikenraali Jyri Raitasalo sanoo.


Joukot toimivat kaikkialla Kouvolan, Luumäen ja Haminan alueella. Harjoituksessa käytetään harjoitusampumatarvikkeita, jotka aiheuttavat melua, ja siihen sisältyy lentotoimintaa kaikkina vuorokauden aikoina. Joukot keskitetään toiminta-alueelle 26.–28.5. välisenä aikana, ja taisteluharjoitus tapahtuu 29.5.–1.6. kahdella päätaistelualueella.


Karelian Lock 23 on Maavoimien toimintasuunnitelman mukainen harjoitus. Kevään aikana kansainväliset joukot ovat harjoitelleet Maavoimien vuosisuunnitelman ja joukko-osastojen koulutusrytmin mukaisesti eri harjoituksissa.



Artikkelikuva: US Army National Guard