Suomessa on Venäjän vuodentakaisen suurhyökkäyksen ja sitä seuranneen turvallisuuspoliittisen uudelleenarvioinnin myötä herännyt valtava kiinnostus Venäjää, mutta myös sen vähemmän tunnettuja rajanaapureita sekä Neuvostoliiton aikanaan miehittämiä Keski-Euroopan maita – erityisesti Puolaa – kohtaan.
Kauppojen hyllyt kertovat omaa kieltään. Johannes Remyn, Mihail Šiškinin, Mauno Koiviston, Martti J. Karin, Antero Holmilan ja allekirjoittaneen teokset ovat saaneet viime päivinä rinnalleen Toni Stenströmin erinomaisen Valko-Venäjä -kirjan.
Tietoa ei opuksesta puutu. Jotta kaiken informaation saisi imettyä itseensä, täytyy erityisesti ensimmäisen puoliskon aikana hengittää rauhallisesti ja lukea hitaasti, pysähtyäkin.
Tämä ei kuitenkaan ole kirjailijan vika. Valko-Venäjän ja sen nykyalueella vallitsevan kulttuurin kannalta relevantit valtiolliset muodostelmat ja niiden kehitys käydään läpi juuri niin huolellisesti kuin ensimmäiseltä asiaa koskevalta suomenkieliseltä yleisesitykseltä saattaa odottaa. Monimutkaisuus on itse historiassa.
Kirjoittajan ehdottomia vahvuuksia ovat niin Ukrainan, Venäjän, Valko-Venäjän kuin Puolan henkilökohtainen tuntemus sekä kielitaito, joiden avulla hän on onnistunut erinomaisesti paikkaamaan etenkin englanninkielisen lähdeaineiston vähäisyyttä. Kuvaavaa on, että tämänkin kirjan nimen loppuosassa mainitaan ”vaiettu” historia – sitä se on ollut valkovenäläisille itselleenkin, muista puhumattakaan.
Sotahistorian harrastajalle teos tarjoaa paljon mielenkiintoisia anekdootteja sekä konstekstualisoivaa tietoa – pyyhkäisihän rintama poltetun tasangon ylitse monta kertaa ja nytkin valkovenäläiset on vastoin tahtoaan vedetty osaksi Putinin imperialistista projektia. Avoimesti käsitellään niin vapaaehtoisten valkovenäläisten Kastuś Kalinoŭski -rykmentin rooli Ukrainan tukena kuin maan diktaattori Lukašenkan vallanhimo, jonka myötä Valko-Venäjää on hyödynnetty Kremlin aggression alustana.
Suomalaisissa ja valkovenäläisissä on paljon samaa. Kulttuurisesti maan asukkaita on etenkin Venäjällä pidetty ”pieninä saksalaisina” – siisteinä, jurnuttavina ja järjestystä rakastavina maalaisina.
Yhtäläisyydet eivät kuitenkaan rajoitu yksin mentaalisiin tekijöihin, vaan toisen maailmansodan aikaan suomalaisten näköisiksi arvioidut valkovenäläiset rahdattiin rintamalle ”Karjalais-suomalaisen SNT:n” – siis nk. Terijoen hallituksen – taistelijoina. Karelo-finskaja SRR muuntuikin irvileukojen suussa muotoon Karelo-minskaja SRR – puhumattakaan seuraavasta letkautuksesta:
Na finskie miny idut minskie finny – suomalaisiin miinoihin astuivat suomalaiset Minskistä.
Suomalais-valkovenäläisiä ”valkosuomalaisia” – belofinnejä – koskevat sutkaukset Stenström on valitettavasti jättänyt käsittelemättä. Niihin olisi löytynyt aineistoa muun muassa Ilmari Susiluodon teoksista.
Ja yhteistä historiaahan meillä riittää, hyvässä ja pahassa. Varsin onnistuneesta venäläistämispolitiikasta huolimatta olemme molemmat kokeneet itäisen imperiumin orjuuden nahoissamme. Valkovenäläiset pyristelevät siitä irti paljon vaikeammissa oloissa kuin me, mutta ovat kuitenkin onnistuneet hämmästyttävän hyvin säilyttämään oman erillisen identiteettinsä.
Joku päivä he ehkä vapautuvat lopullisesti. Ratkaisevaksi tekijäksi tässäkin taitaa nousta Ukrainan vastahyökkäyksen onnistuminen. Sitä odotellessa suomalaisten kannattaa tutustua ennakkoluulottomasti tuntemattomampiin naapureihinsa. Eivät he niin erilaisia olekaan.
Kirjan avoin julkaisutilaisuus järjestetään 10.5. klo 15 Helsignin Rosebud Sivullinen -kirjakaupassa (Kaisaniemenkatu 5). Yleisökysymyksille on varattu aikaa noin tunnin verran.
Toni Stenström
Valko-Venäjä – Vaiettu historia
Readme.fi
ISBN 9789523735866
Kovakantinen
228 sivua
