Ajaako Venäjä Irlanninkin Natoon?

Kolumnit
Pekka Virkki

Naton tiedusteluviranomaiset uskovat Venäjän miinoittaneen Euroopassa paitsi kaasuputkia, myös merenalaisia datakaapeleita.


Tällaiseen infrastruktuuriin iskeminen voisi hyvin johtaa puolustusliiton Artikla 5:n laukaisemiseen ja kollektiivisen turvatakuuvelvoitteen toteutumiseen käytännössä – kulkeehan merten pohjassa valtava määrä tietoliikennettä.


Perinteisesti liittoutumattomuudellaan ylpeilleen Irlanninkin eliitissä pohditaan nyt varovaisesti turvallisuuspoliittisen linjan muuttamista, sillä huolimatta läheisestä kahdenvälisestä suhteesta Yhdysvaltain kanssa ei ”merikaapeleiden Suwałkin” sotilaallinen suojaaminen ole tällä hetkellä yksiselitteisesti transatlanttisen turvallisuusyhteisön asia – siitä huolimatta, että mahdollisen iskun vaikutukset ulottuisivat käytännössä kaikkiin Nato-maihin, erityisesti niiden talouteen.


Ruotsin hyväksyttyä Turkin kaipaamia terrorismilakeja sekä tunnustettua vihdoin virallisella tasolla nk. Kurdistanin työväenpuolue PKK:n laajan toiminnan maansa alueella alkaa myös länsinaapurimme Nato-jäsenyys siintää horisontissa.


Kun pohjoismaiset pääministerit ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kokoontuivat eilen Helsingissä, ei Venäjä kyennyt ahvenanmaalaista kaljapullodiplomatiaa parempiin vastauksiin.

Mainilan laukauksista taidetaan olla aika kaukana, mutta epätoivoiset provokaatiot sekä Natoa että sen ulkopuolisia Euroopan unionin jäsenmaita vastaan ovat mahdollisia.


Taustamotiivina voi olla esimerkiksi Putinin halu hävitä mieluummin maailman vahvimmalle puolustusliitolle kuin Ukrainalle, sillä ensimmäinen saattaisi antaa hänen säilyttää paremmin kasvonsa kotiyleisön silmissä.

Samalla Venäjä voisi pyrkiä häiritsemään Ruotsin Nato-prosessia eskaloimalla tilanteen sen aluevesillä tai Irlannin rannikolla, mutta samalla jättäen selkeiden turvatakuiden piirissä olevat valtiot huomattavasti matalamman intensiteetin toiminnan kohteeksi.

Pitkäaikaisesta ystävyyspolitiikasta linjasta tunnetun Helsingin saleissa nähtiin eilen Kiovan ruhtinas ja viikingit syventämässä yhteistä liittoaan Moskovaa vastaan. Ehkä keltit liittyvät mukaan ennen kuin arvaammekaan.


Irlannin tilanteen kehittymistä seuraa muun muassa Ulkopoliittisen instituutin tutkija Eoin McNamara, jonka Twitter-tiliä voi seurata oheisen linkin takaa.