Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan ja sen myötä käynnistynyt, luultavasti jo loppusuoralleen ehtinyt Suomen Nato-prosessi on herättänyt monissa tarpeen myös lähimenneisyyden kriittiseen tarkasteluun.
Yksi vahvimmin luupin alle joutuneista instituutioista on kansallisen turvallisuuden kannalta keskeinen Suojelupoliisi.
Jo lähes vuoden ajan kyseisestä laitoksesta on tihkunut runsaasti tietoja erikoisesta toiminnasta, merkittävämpänä ehkä oligarkki Gennadi Timtšenkon kansalaisuuteen liittyvät tekijät.
Suomen Sotilas on seurannut maamme roolia tiedustelumaailmassa jo vuosia.
Tähän henkilögalleriaan onkin koottu nyt vellovan skandaalin keskeisimmät tekijät taustoineen.
Jutun kirjoittaja tai verkkojulkaisu ei mainittuja henkilöitä mistään syytä, vaan tarkoituksena on ainoastaan tarjota jäsenneltyä tietoa keskustelun pohjaksi.
Artikkelissa esitetyt informaatiot perustuvat pääosin suomalaisten medioiden – erityisesti Iltalehden ja sen toimittaja Jarno Liskin – tekemiin selvityksiin sekä jutun kirjoittajan teokseen Jälkisuomettuminen ruumiinavaus (Docendo), joka julkaistiin maaliskuun alussa.
Matti Saarelainen
Matti Jaakko Saarelainen (s. 28. syyskuuta 1959 Polvijärvellä) toimi Ulkomaalaisviraston johtajana vuosina 1998–2004 ja Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen johtajana vuosina 2017–2019.
Supoa vuosina 1978-1990 johtanut Seppo Tiitinen on kertonut Helsingin Sanomille rekrytoineensa keskustataustaisen Saarelaisen organisaation palvelukseen suoraan lukiosta poliitikko Markku Kauppisen suosituksesta.
Liikemies Kai Paanasen entisen puolison Teija Meurosen mukaan Paananen pyysi ystäväänsä Saarelaista kiirehtimään Vladimir Putinin läheisenä oligarkkina pidetyn Gennadi Timtšenkon kansalaisuuspäätöstä. Lähteen antamia tietoja ei voine ajallisen etäisyyden ja todennäköisen muistinvaraisuuden vuoksi pitää sataprosenttisen luotettavina, mutta niiden julkaisulle on yhteiskunnallisesti painavat perusteet.
Huolimatta läntisten tiedustelupalveluiden osoittamista epäluuloista ja Supon väitetyistä pyynnöistä informoida organisaatiota Timtšenkon kansalaisuusprosessin etenemisestä – mikä ilmeisesti ei ainakaan kirjallisesti toteutunut – Saarelainen nostettiin ilman turvallisuusselvitystä Supon eteläisen alueen päälliköksi vuonna 2004.
Edellisen tehtävänsä Saarelainen oli joutunut jättämään tuolloisen sisäministeri Kari Rajamäen mukaan hänen pyynnöstään, kun Ulkomaalaisvirastossa tuli esille ”Simmin siskon” pyörittämä lahjusvyyhti. Iltalehden mukaan Saarelainen ei vihjeistä huolimatta puuttunut naisen toimintaan, jota kuvataan tarkemmin omassa kappaleessaan.
Vuoden 2004 Supo-nimityksen aikaan organisaation päällikkö oli sosialidemokraatti Seppo Nevala ja hakijoiden haastattelijoina toimivat myös Hannu Moilanen, Matti Simola ja Ilkka Salmi.
Vastavakoilun johdossakin työskennellyt Moilanen ylisti lausunnossaan erityisesti Saarelaisen kokemusta Ulkomaalaisviraston johdossa.
Saarelainen on viitannut toimintansa puolustuksena muun muassa Nevalan sekä entisen oikeuskansleri Paavo Nikulan kanssa käymiinsä keskusteluihin ja saamaansa ohjeistukseen.
Kummatkin ovat menehtyneet, joten toisen osapuolen näkemyksen kuuleminen ei ole ongelmatonta.
Gennadi Timtšenko
Gennadi Nikolajevitš Timtšenko (s. 8. marraskuuta 1952 Neuvosto-Armenian Leninakanissa) on venäläinen liikemies ja oligarkki, jonka suhteita Kremliin pidetään erittäin läheisinä.
Nykyisin Euroopan unionin ja Yhdysvaltain pakotelistalla oleva Timtšenko sai vuonna 1999 Suomen kansalaisuuden, minkä on arveltu auttaneen häntä Euroopan-liiketoimissaan merkittävästi sekä suojanneen pakotteiden kohteeksi joutumiselta aina viime vuoden alkukevääseen saakka.
Journalisti Roman Aninin presidentin läheisimmäksi liikemieheksi ja Putinin kaikkien yhtiöiden todelliseksi päättäjäksi kutsuma Timtšenko on myös suomalaisen Kai Paanasen hyvä ystävä.
Muun muassa Kremlin kaupallisena Kiina-lähettiläänä Krimin miehityksen jälkeen toiminut oligarkki on yhdistetty sotarikoksiin syyllistyneeseen Redut -yksityisarmeijaan, jonka jäsenten kerrotaan muun muassa moukaroineen ukrainalaisia sotavankeja vasaroin yrittäen saada heidät paljastamaan aseveljien henkilöllisyyksiä.
Liskin mukaan Timtšenkon KGB:hen kytkeytyvä liikemiesverkostonsa oli 1990-luvun puolivälissä Viron pääministeripuolueen suuri rahoittaja. Asian paljastuttua eroamaan joutunut, nykyisin Venäjä-mielisyydestään tunnettu entinen pääministeri Tiit Vähi on tämän jälkeen siirtynyt itänaapurin öljybisnesten pariin.
Kai Paananen
Kai Paananen (s. 1954 Lappeenrannassa) on suomalainen idänkauppaan keskittynyt liikemies sekä Saarelaisen ja Timtšenkon ystävä.
Kai Paanasen isä Yrjö Paanasen Karelia Trade Oy -yritys myi Neuvostoliittoon muun muassa puunjalostuslaitoksia.
Ennen menehtymistään Yrjö Paananen ehti perustaa Uukuniemelle yksityisen raja-aseman, joka toimi aina vuoteen 2007 saakka.
Ylityspaikkaa hyödynsivät niin Karelia Trade kuin muut idänkaupan yhtiöt.
Toiminnan tuotot jaettiin suomalaisten ja venäläisten yritysten kesken.
Mitään virallista dokumenttia, jonka mukaan rajanylityksestä tehtäisiin yksityisten tahojen liiketoimi, ei ole löytynyt.
Kai Paanasen mukaan molempien maiden ulkoministeriöt olivat kuitenkin hyväksyneet rajanylityspaikan.
Ulkoministerinä tuolloin toiminut Paavo Väyrynen – jonka merkittäviin rahoittajiin Karelia Trade Oy lukeutui – ei muistanut vuonna 2020 asiasta omien sanojensa mukaan ”mitään erityistä”.
”Simmin sisko”
”Simmin siskon” koko nimeä ei ole tuotu suomalaismediassa ilmi ja Suomen Sotilas noudattaa tässä asiassa Iltalehden linjausta.
Ulkomaalaisvirastossa osastosihteerinä toiminut nainen vastasi lähinnä entisen Neuvostoliiton alueelta tulleiden hakemusten käsittelystä. Hänellä oli vapaa pääsy laitoksen tiloihin niin iltaisin kuin viikonloppuisin, mitä oikeutta ”sisko” kertomusten mukaan myös laajalti hyödynsi.
KGB:n läpeensä soluttamassa Inturist-matkatoimistossa neuvostoaikana työskennellyt ”sisko” tuomittiin suomalaisen virkamiesuransa päätteeksi lahjusten otosta koskien oleskelulupa- ja muita päätöksiä.
Herman Simm
Herman Simm (s. 29.5.1947 Viron Suure-Jaanissa) on Viron puolustusministeriön entinen virkamies, Venäjän vakooja sekä edellisen veli.
Alkuvuodesta 2009 Simm myönsi rikoksensa ja hänet tuomittiin maanpetoksesta 12,5 vuodeksi vankeuteen sekä mittaviin vahingonkorvauksiin.
Kansainvälinen yhteistyö kuului keskeisenä osana Simmin toimintaan ja erityisesti Naton sisäisiä dokumentteja kulki hänen työpöytänsä kautta runsaasti.
Simmin todennäköistä yhteydenpitoa suomalaisviranomaisten kanssa sekä tämän vaikutusta niin maamme omaan kuin länsiliittouman turvallisuuteen ei ole toistaiseksi julkisuudessa käsitelty.
Seppo Nevala
Seppo Väinö Ilmari Nevala (s. 3. marraskuuta 1947 Ylitorniolla – k. 4. joulukuuta 2008 Järvenpäässä) toimi Suojelupoliisin päällikkönä vuosina 1996-2007, mistä ajasta viimeiset kolme vuotta virkavapaalla.
Ennen poliisiuraansa Nevala työskenteli muun muassa Kalevi Sorsan poliittisena sihteerinä.
Supon apulaispäälliköksi Nevala nousi vuonna 1978, samoihin aikoihin keskustataustaisen Seppo Tiitisen päällikkönimityksen kanssa.
Suomen Sotilaan marraskuussa 2016 julkaisemassa nimitysmuistiossa Nevalaa pidettiin alkoholin väärinkäyttöön ja psyykkisiin komplekseihin taipuvaisena, pikkumaisena, poliittisesti värittyneenä sekä muodollisesti epäpätevänä henkilönä.
Tästä huolimatta asiakirjassa ei asetuta vastustamaan esitystä, sillä kirjoittajan mukaan ”Nevalan takana olevat tahot katsonevat hänen mahdollisen nimityksensä riittävästi korreloivan suoritettua toista nimitystä”.
Matti Saarelainen on kertonut keskustelleensa Seppo Nevalan kanssa Timtšenkon kansalaisuushakemukseen liittyen, mutta Supo on salannut väitetyn keskustelun sisällön.
Alpo Rusin mukaan Nevala tapasi kansalaisuushakemuksen käsittelyn vauhdittumisen aikoihin, talvella 1998-1999 tekemänsä Moskovan vierailun yhteydessä itsensä FSB:n päällikkö Vladimir Putinin.
Hannu Moilanen
Kainuulaistaustainen, Itä-Saksassa opiskellut Hannu Moilanen toimi vuosikymmeniä Suojelupoliisin vastavakoilutehtävissä ja uransa huipulla peräti apulaispäällikkönä.
Läheiset keskustakytkökset omannut Moilanen työskenteli Nevalan virkavapaan johdosta myös Supon vt. johtajana.
Moilasen tutkintavastuulla oli muun muassa perättömäksi osoittautunut ”Rusin veljesten” tapaus.
Toisaalta vuosina 1976-1977 ulkoministerinä toimineen Keijo Korhosen serkku näyttäisi syystä tai toisesta ohittaneen esimerkiksi hyvän ystävänsä, Nokian idänkaupan johdossa toimineen Stefan Widomskin (peitenimi ”Subiekt”) todistetun yhteyden Puolan kommunistiseen tiedustelupalveluun ja niin ikään Itä-Saksassa opiskelleen kainuulaisen Riitta Juntusen (peitenimi ”Kati”) toiminnan tarkemman tutkimuksen.
Juntunen sai asiakirjalähteiden mukaan salaisesta toiminnastaan merkittävää rahallista korvausta, mikä ei kuitenkaan johtanut tutkintaan, vaan näkyvään asemaan SAK:ssa sekä Tarja Halosen presidentinvaalikampanjassa vuonna 2000.
Talvella 2008 Moilanen päätyi otsikoihin, sillä hän ei nähnyt minkäänlaista turvallisuusongelmaa moottoripyöräjengi Cannonball MC:n miesten Ilkka Kanervan syntymäpäiville suorittamassa yllätysvierailussa.
Lausunto on erikoinen, sillä vaikka jengien vaikutukset sisäiseen turvallisuuteen unohdettaisiin, niiden rooli Venäjän harjoittamissa harmaan alueen operaatioissa on yleisesti tiedossa. Vuonna 2016 Helsingin hovioikeus vahvisti Cannonballin olevan järjestäytynyt rikollisryhmä.
Ennen vuotta 1996 Cannonball MC oli Hells Angelsin – Venäjän Yön Susien läheisen yhteistyöjengin – kannattajakerho. Kuitenkin vielä ns. Katiska-huumevyyhden yhteydessä tunnetuksi tullut Niko Ranta-aho piti yhteyttä sekä Cannonballin entiseen johtajaan Janne ”Nacci” Tranbergiin että Hells Angelsin johtajaksi väitettyyn, syytteistä lopulta vapautettuun Jarkko Laurilaan.
Ilkka Salmi
Ilkka Tapani Salmi (s. 20. joulukuuta 1968 Turussa) toimi Suojelupoliisin päällikkönä vuosina 2007–2011, minkä jälkeen hänet nostettiin Euroopan siviilitiedustelun korkeisiin tehtäviin.
2010-luvun alkupuolella suomalaisilla olikin Salmen ja kontra-amiraali Georgij Alafuzoffin ansiosta EU:n tiedusteluelimissä suoranainen värisuora.
Ennen nousuaan Supon johtoon kokoomustaustainen Salmi vastasi muun muassa Hannu Moilasen virkatoimien laillisuusvalvonnasta ja toimi Anne Holmlundin sekä Ville Itälän erityisavustajana.
Kesällä 2018 viiden vuoden kaudelle sisäministeriön kansliapäälliköksi valittu Salmi jätti tehtävänsä jo parin vuoden kuluttua, omien sanojensa mukaan perhesyistä.
Antti Pelttari
Antti-Juha Pelttari (s. 7. toukokuuta 1965 Kurikassa) on toiminut Suojelupoliisin päällikkönä vuodesta 2011. Hän nousi tehtävään alkujaan Ilkka Salmen viransijaisena.
Kokoomustaustaiseksi usein kuvattu Pelttari on toiminut virkamiehenä muun muassa eri ministeriöissä sekä eduskunnassa. Vuodesta 2009 alkaen hän työskenteli sisäministeri Anne Holmlundin valtiosihteerinä.
Helmikuussa 2023 Iltalehti kertoi Pelttarin valehdelleen, ettei Matti Saarelaista koskevista selvityksistä olisi laadittu asiakirjoja, vaikka todellisuudessa muistio oli laadittu jo toukokuussa.
Pelttari on vuosina 2016-2018 sisäministerinä toimineen Paula Risikon serkku. Risikko oli vuonna 2020 yksi kolmesta Suomen Nato-jäsenyyttä vastustaneesta kokoomuksen kansanedustajasta.
Suojelupoliisi siirtyi vuonna 2016 poliisihallinnon alaisuudesta sisäministeriön alaisuuteen.
Seppo Tiitinen
Seppo Kalervo Tiitinen (s. 15. joulukuuta 1947 Leppävirralla) toimi Suojelupoliisin päällikkönä vuodesta 1978-1990 ja eduskunnan pääsihteerinä 1992-1999.
Keskustataustainen Tiitinen nostettiin virkaan ulkoasiainvaliokunnan sihteerin tehtävästä.
Tätä ennen nuori juristi oli työskennellyt muun muassa opetusministeriössä vasemmistoradikaalien – heidän joukossaan sittemmin presidentti Tarja Halosen kanssa avioitunut Pentti Arajärvi – vyörytyksen keskellä.
Tiitinen seurasi Supon johdossa niin ikään keskustalaista Arvo Penttiä, joka tunnettujen ja yleisesti luotettavana pidettyjen Vasili Mitrohinin arkistojen mukaan värvättiin KGB:n palvelukseen peitenimellä ”Mauri”.
Professori Kimmo Rentola on kuvannut Tiitisen ja Pentin eroa seuraavasti:
”Kun Suojelupoliisin seuraava päällikkö, nuori Seppo Tiitinen, oli käynyt ensi kertaa Moskovassa, KGB:n uusi Helsingin-päällikkö Viktor Vladimirov vertasi sitä edeltäjän matkoihin. Hän väitti KGB:n johdon arvioineen uuden matkan onnistuneemmaksi kuin Pentin matkat.
(…) piti pyrkiä luottamuksellisiin suhteisiin, mutta ei enää tarvinnut kouristuksenomaisesti takertua agentiksi värväämiseen kaikkine lisineen. Agentin sijasta voitiin puhua ’operatiivisista resursseista’.”
Vladimirov – niin Tiitisen kuin presidentti Mauno Koiviston läheinen ystävä – teki KGB:n korkeakoulussa opinnäytetyönsä läheisten, mutta epävirallisten yhteyksien suhteellisesti paremmasta toimivuudesta suoranaiseen agentiksi värväämiseen verrattuna. Varsinaisia värväyksiä itäpalvelut varoivat ilmeisesti myös loikkarien pelossa.
Muiden tehtäviensä ohessa Vladimirovin tiedetään johtaneen KGB:n salamurhaosastoa.
Suomesta 1980-luvun puolivälissä poistuttuaan Vladimirov sai käytännössä vapaan liikkuvuuden länteen maamme hänelle myöntämän nk. monikertaviisumin avulla.
Tiitisen päällikkökaudella otettiin käyttöön ns. ennakkovaroitusjärjestelmä, jonka pohjalta suomalaiset – käytännössä Tiitinen – saattoivat varoittaa neuvostoliittolaisia tiedustelumiehiä ennen näiden kiinnijäämistä tieteellis-teknisestä vakoilusta ja tätä mahdollisesti seuraavaa ”hiljaista karkotusta”. Vientirajoitusten valvonta – ainakin jollain tasolla – oli maamme teknologiateollisuuden kilpailukyvylle välttämätöntä.
Poliittisen tiedustelun – ns. kotiryssätoiminnan – valvontaan ei puolestaan Tiitisen kaudella enää olennaisesti panostettu. Tiitinen myös käytännössä sulki asiaa koskevat arkistot yhdessä presidentti Mauno Koiviston kanssa 1990-luvun alkuvuosina.
Kesällä 1992 Supoon läheiseltä kumppanipalvelulta saatu vihje, jonka mukaan Tiitistä pidettiin KGB:n kaksoisagenttina, arkistoitiin hänen henkilömappiinsa ilman jatkotutkimuksia.
Paavo Lipponen
Paavo Tapio Lipponen (s. 23. huhtikuuta 1941 Turtolassa) toimi Suomen pääministerinä vuosina 1995-2003, Seppo Nevalan nimityksen aikana.
Kommunisteja lähellä olleiden ”pälkäneläisten” vasemmistososialidemokraattien riveissä uraansa vauhdittanut poliitikko oli Nord Streamia edeltäneen ns. North Transgas -projektin primus motor, Venäjän ja Saksan välisen kaasuputkihankkeen isä. 2000-luvulla Lipposen konsulttiliiketoiminta Gazpromin edunajajana on ollut erittäin tuottoisaa.
1990-luvulla huiman uranousun kokenut Lipponen kääntyi kannattamaan Suomen EU-jäsenyyttä samoihin aikoihin, kun Neuvostoliiton johtaja Mihail Gorbatšov ilmoitti julkisesti tukevansa integraatiokehitystä.
Lipposen Eurooppa-visio pohjautuikin pitkälti neuvostoliittolaisiin näkemyksiin, joiden mukaan Yhdysvaltain roolia ja puolustusliitto Naton merkitystä mantereella tulisi vähentää tai lakkauttaa järjestö kokonaan.
Näin siitä huolimatta, että 2000-luvun alun poliittisessa ympäristössä pääministeri näyttäisi omanneen puoluetovereitaan paremmat USA-suhteet.
Kalevi Sorsan ja Mauno Koiviston alaisuudessakin työskennellyt Lipponen oli KGB:n eversti Albert Akulovin keskeinen kontakti.
Kalevi Sorsa
Taisto Kalevi Sorsa (s. 21. joulukuuta 1930 Keuruulla – k. 16. tammikuuta 2004 Helsingissä) oli sosialidemokraattien pitkäaikainen puoluejohtaja sekä Suomen moninkertainen pääministeri.
Sorsan läheiset yhteydet itätiedusteluun tekivät hänestä naapurissamme niin suositun, että vuoden 1991 lopulla tuolloin vielä Pietarin apulaiskaupunginjohtajana toiminut Putin halusi tavata suomalaisen, jota kutsui maansa tulevaksi presidentiksi.
Sorsan toiminnan vaikutukset eivät rajoittuneet pelkästään Suomeen, vaan KGB arvosti erityisesti hänen panostaan Länsi-Euroopan sotilaallista puolustuskykyä heikentävien aloitteiden edistämisestä Sosialistisessa internationaalissa (SI).
Tässä artikkelissa mainittujen Sorsan alaisten lisäksi hänen entisiin avustajiinsa lukeutui muun muassa presidentti Tarja Halonen. Myös Seppo Tiitiseen veteraanipoliitikon suhteet olivat tiettävästi toimivat.
Martti Ahtisaari
Martti Oiva Kalevi Ahtisaari (s. 23. kesäkuuta 1937 Viipurissa) toimi tasavallan presidenttinä 1994-2000.
Ahtisaari nimitti Seppo Nevalan Suojelupoliisin johtoon vuonna 1996.
Vuoden 2000 presidentinvaalin alla Kalevi Sorsan perillisten syrjäyttämäksi tullut diplomaatti aikoi vaatia nimittämänsä miehen erottamista marraskuussa 2002, mutta tuli – mahdollisesti Nevalan painostuksen seurauksena – toisiin aatoksiin.
Vaikka Ahtisaaren itäyhteys ei liene ollut kovin tiivis, hänkin oli tutustunut Paavo Lipposen KGB-kontakti Albert Akuloviin jo vuonna 1971 ja tullut ulkoministeriöön ns. sivurekrytointina – ”Sorsan poikana” – ohi normaalien rekrytointikäytänteiden.
Muokattu 22.3.2023 klo 10.26: Meuronen on Kai Paanasen, ei Matti Saarelaisen entinen puoliso. Pahoittelemme virhettä.
Muokattu 22.3.2023 klo 12.41: Selvennetty Teija Meurosen kertomukseen liitettyä lähdekriittistä huomiota.
