Mitä suomalaiset tekevät Malissa?

Artikkelit
Pekka Virkki

Euroopan unioni ja sen mukana suomalaiset ovat osana nk. EUTM-hankkeen osana kouluttaneet länsiafrikkalaisen Malin asevoimia ja turvallisuusjoukkoja ääri-islamististen taistelijoiden muodostaman uhan torjumiseksi.

Suomen Kuvalehden julkaisemasta artikkelista käy kuitenkin ilmi puolustusvoimien pysyvän varsin vaitonaisena siitä, mitä maanmiehemme ovat alueella viime aikoina tehneet. Asialla on merkitystä, sillä Malin hallitus on saanut tukea myös Venäjän valtiojohdon hallitsemalta ”turvallisuusyritys” Wagnerilta, jota on kutsuttu osuvasti myös Putinin SS-joukoiksi.

EU keskeytti varsinaisen sotilaallisen koulutuksen viime huhtikuussa malilaisten ja Wagnerin toteuttamien massateloitusten paljastuttua, mutta puolustusvoimat kertoo operaation jatkuneen ”muilla toimialoilla”.

Suomen Kuvalehden saamien tietojen mukaan tehtäviä on uudelleenjärjestelty. Sen, vastaako toiminta enää Euroopan unionin ja Suomen intressejä, artikkeli kyseenalaistaa. Ainakin periaatteessa operaation tavoitteisiin on lokakuusta saakka kuulunut myös Malin asevoimien ja Wagnerin toimien valvonta.