Sota on kaatuneille, vammautuneille ja parhaan nuoruutensa päivät menettäneille sotilaille aina suunnaton tragedia. Lisäksi sotien aineelliset tuhot kohoavat pahimmillaan valtaviin mittoihin.
Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan onkin herättänyt Yhdysvalloissa ikivanhan keskustelun siitä, onko aseavun antaminen ja ”konfliktin pitkittäminen” – kuten vastustajien lempilause kuuluu – todella suurvallan ja sen kansalaisten edun mukaista.
Amerikkalaisen CEPA -ajatushautomon verkkosivustollaan julkaisema analyytikko Timothy Ashin teksti vastaa ykskantaan: kyllä on, ja vieläpä todella selvästi.
”Peanuts”
Ashin mukaan Ukrainalle suunnattava sotilasapu muodostaa vain noin viisi ja puoli prosenttia Yhdysvaltain puolustusbudjetista vuodelle 2022, mutta sen vaikutukset ovat valtavat.
”Kylmän geopoliittisesti ajatellen tämä sota tarjoaa Yhdysvalloille erinomaisen mahdollisuuden kuluttaa Venäjän konventionaalista sotilasvoimaa ilman amerikkalaisjoukkojen suoraa osallistumista taistelutoimiin ja hyvin vähäisellä riskillä amerikkalaisten henkien menetyksestä”, Ash kirjoittaa.
”Ukrainan asevoimat on tappanut tai haavoittanut yli satatuhatta venäläissotilasta, puolta sen alkuperäisestä taisteluvoimasta; lisäksi on vahvistettu yli kahdeksantuhannen panssariajoneuvon, myös tuhansien tankkien menetykset (…)”, analyytikko toteaa jatkaen kalustotappioiden luettelemista.
Hänen mukaansa kyseessä on uskomaton sijoitus ottaen huomioon, että Venäjän uhka vaatisi amerikkalaisilta muuten noin 100-150 miljardin vuotuisia puolustuspanostuksia. Nyt Ukrainalle annettava tuki on vain nelisenkymmentä miljardia.
Ash toteaakin kyseessä olevan kaksin- tai kolminkertainen taloudellinen hyöty verrattuna amerikkalaisten oman varautumistason ylläpitämiseen.
”Oikeastaan hyöty on luultavasti moninkertainen ottaen huomioon, että puolustusmenot ja uhat arvioidaan vuosittain aina uudelleen.”
”Länsi vie Venäjän vararikkoon”
Ash uskoo Ukrainan sodassa käyvän kuten kylmässä sodassa aikanaan: Venäjän pyrkimys omien tappioidensa korjaamiseen vie maan ennen pitkää vararikkoon – etenkin, kun lännen poikkeuksellisen voimakkaat pakotteet eivät ole mihinkään kadonneet.
”Miten ihmeessä Venäjä voisi voittaa asevarustelukilpailun, kun lännen yhteenlaskettu bruttokansantuote on neljäkymmentä biljoonaa ja sen puolustusmenot reilusti yli yhden biljoonan otettaessa huomioon Yhdysvaltain poikkeuksellisen suuri kontribuutio? Venäjän koko BKT on vain 1,8 biljoonaa.”
Ash näkee sodan vaikutusten myös kertautuvan monin tavoin. Tämä ei koske ainoastaan Nato-liittolaisten kohonnutta valmiutta puolustuspanostuksiin, vaan myös läntisen sotilasteknologian parantunutta suhteellista asemaa maailmanmarkkinoilla venäläisen tuotannon osoittauduttua parhaimmillaankin epävarmasti toimivaksi. Vaikka Ukraina ei edes käytä uusinta amerikkalaisaseistusta, se lyö Venäjän kaluston siitä huolimatta helposti.
Lisäksi – kuten sodat yleensä – Ukrainan taistelut ovat luoneet alalle uusia innovaatioita, joista läntisen maailman puolustusteollisuuden yritykset pääsevät nyt hyötymään.
Miksi kukaan vastustaisi?
Kirjoittaja päättää tekstinsä muistuttamalla Kiinan seuraavan tarkasti Venäjän epäonnistumista Ukrainassa ja luultavasti tekevänsä omat päätöksensä mahdollisesta hyökkäyksestä Taiwaniin sen pohjalta.
Niin ikään Euroopan käännös pois venäläiskaasusta energianlähteenä on hyödyttänyt amerikkalaisia taloudellisesti.
”Ukraina ei ole Vietnam tai Afganistan Yhdysvalloille, mutta se on nimenomaan sitä Venäjälle. Venäjä jatkuvasti juuttuneena sotaan, jota se ei voi voittaa on suuri strateginen voitto USA:lle”, Ash summaa.
”Miksi kukaan vastustaisi sitä?”
