Tämä Mikaeli Langinvainion kirjoittama juttu, johon viitattiin tämänpäiväisessä Ylen artikkelissa, on julkaistu alkujaan Suomen Sotilas -lehden numerossa 2/2006.
Energia on sodankäynnin edellytys ja usein myös sodan syy. Energia voi olla myös ase. Venäjä kiristi entisten neuvostotasavaltojen peukaloruuvia nostamalla maakaasunsa hintoja jopa moninkertaiseksi suhteettoman nopealla aikataululla sekä katkaisemalla kaasunvientinsä Ukrainaan ja Moldovaan tammikuun alussa. Miksi ja millä seurauksilla? Pitäisikö Venäjän energiasta riippuvaisten Suomen ja EU:n tehdä johtopäätöksiä?
Georgia kylmänä pakkasyönä 22. tammikuuta 2006. Kaksi Venäjältä kaasua Georgiaan vievää putkea räjäytetään Venäjän Pohjois-Ossetiassa. Hieman myöhemmin samana yönä räjäytetään myös korkeajännitejohto. Koko Venäjän energiavienti Georgiaan on pysäytetty muutamalla räjähdysainekilolla.
Räjäytyksissä käytettiin kauko-ohjauksella räjäytettäviä TNT-panoksia. Georgian presidentti Mihail Saakashvili syytti räjäytyksistä Moskovaa. Hän sanoi räjäytysten olevan painostuskeino Georgiaa vastaan, jotta se antaisi kaasuverkkonsa ja -infrastruktuurinsa Venäjän hallintaan. Maan sisäministeri Vano Merabishvili meni pidemmälle sanoessaan teon olleen hyvin organisoitu sabotaasi: “uniikki teko maailmanhistoriassa, jossa maa salaisesti aiheuttaa sabotaasia toiselle maalle”. Vain pieni osa maasta sai kaasua ja sähköä räjäytyksiä seuraavina päivinä. Suurin osa Georgiaa jäi hytisemään ennätyskylmään talveen ilman lämmitystä. Ihmiset kaivoivat vanhat puuhellat esiin ja polttivat nestemäistä kaasua ja kerosiinia, joiden hinnat nousivat mahdottomiksi köyhimmille. Osa joutui tyytymään värjöttelyyn vaatevuoren alla ilman lämmitystä talven kylmimpinä päivinä. Georgian ja Venäjän suhteet ajautuivat kirjaimellisesti “yöpakkasille”.
Moskovan vastaus
Moskova syytti Tbilisin kommentteja “hysteerisiksi” ja väitti Georgian haluavan vain avata uuden Venäjän-vastaisen syytöskierroksen. Virallisesti Moskova syytti teosta terroristeja ja eräs Gazpromin paikallisen tytäryhtiön edustaja totesi, että räjäytystapa oli “samankaltainen kuin Tshetshenian ja Dagestanin terroristeilla”.
Venäjä on puolustautunut sanomalla, että on epäloogista ajatella, että Venäjä räjäyttäisi putket, jonka jälkeen menisi itse korjaamaan ne. Mystisiä ovat olleet Venäjän toimintatavat aiemminkin, sanovat toiset.
Monet Georgian-kirjeenvaihtajat ovat raportoineet, että maassa uskotaan laajalti Venäjän rankaisseen räjäytyksillä Georgiaa sen länsiystävällisistä pyrkimyksistä ja halusta liittyä Naton jäseneksi. Toisten näkemysten mukaan selittämättömien räjäytysten on nähty liittyvän myös Venäjän painostukseen maidenvälisessä kiistassa Etelä-Ossetiasta ja Abhasiasta. Venäjä nosti kaasun hintaa myös Georgiassa arviolta noin 60 dollarista 110:een.
Konspiraatioita ja attentaatteja
Maiden väliset suhteet huononivat huononemistaan räjäytystapauksen jälkeen, kun Georgian parlamentti vaati Venäjää poistamaan “rauhanturvaajat” Etelä-Ossetiasta ja ilmoitti tahtovansa korvata ne kansainvälisillä joukoilla, joihin voisi kuulua esimerkiksi Ukrainan, Kazakstanin, Azerbaidzhanin ja Latvia joukkoja.
Venäjä ja Etelä-Ossetian separatistihallitus eivät tätä hyväksy. Georgian parlamentin lausunnon jälkeen Venäjän presidentin neuvonantaja Gleb Pavlovski vihjaisi valtion omistamalla NTV-kanavalla 18. helmikuuta, että presidentti Saakashvili pitäisi salamurhata – “yhden luodin hinta on halvempi kuin kokonaisen sodan hinta”.
Venäjän-vastaiset jännitteet kiristyivät jälleen, kun Georgian viranomaiset ilmoittivat helmikuussa löytäneensä Etelä-Ossetian separatisteilta – joita Venäjä on runsaskätisesti aseistanut – venäläisvalmisteisen kannettavan ilmatorjuntaohjuksen, Iglan. Ohjus löytyi Karelin alueelta Georgian Etelä-Ossetiasta. Tbilisi epäilee Iglan olleen tarkoitettu Georgian presidentin tai muun valtion johdon lentokoneen tai helikopterin pudottamiseen.
Venäjän ja Georgian suhteet ajautuivat jo Eduard Shevardnadzen aikana kriisiin ja Venäjä vetikin lopulta tukensa Shevardnadzelta, auttaen siten Saakasvhiliä nousemaan valtaan verettömässä ruusujen vallankumouksessa marraskuun 23. päivänä vuonna 2003. Saakashvilin valtaantulon jälkeen hän yritti pitkään voimallisesti ajaa liennytystä ja parantaa suhteita Venäjään. Suhteet kiristyivät uudestaan, kun Venäjä asettui ensin tukemaan Adzharian itsevaltaista aluejohtajaa Aslan Abashidreä, mutta varsinaiseen kriisiin suhteet ajautuivat jälleen vuoden 2005 kuluessa Etelä-Ossetian tilanteen eskaloituessa ja Georgian pääministerin Zurab Zhvanian kuollessa epäselvissä olosuhteissa kaasumyrkytykseen.
Kaasutsaari
Putin tuntee valtansa oikein hyvin ja on osoittanut sen jo maailmalle käyttäessään kaasua peukaloruuvina heikommilleen. Ollessaan Pietarin varapormestari vuonna 1997, Putin kirjoitti väitöskirjansa luonnonvarojen käytön strategisesta suunnittelusta. Jo ennen presidentiksi tuloaan hän kirjoitti artikkeleita Venäjän roolista maailman johtavana energiavaltana. Putinin lähipiirissä “geopoliittinen” ajattelu on ollut etusijalla, yhdistyen kansallismieliseen ohjelmaan Venäjän suurvaltakunnian palauttamiseksi.
Kaasu on joustavampi ase kuin ydinase. Venäjä ei oikein voi uhata Ukrainaa tai Georgiaa ydinaseella, mutta sen sijaan se voi kyllä uhata sulkea elintärkeät kaasuhanat. Eräs ranskalainen toimittaja kysyikin Putinilta, käyttääkö tämä kaasua aseena Venäjän vastustajia vastaan. Tähän Putin hetken mietittyään vastasi: “meillä on vielä tarpeeksi ohjuksia”. Hän ei ilmeisestikään pitänyt vertauksesta kaasusta aseena, ja lisäsi ohjusten kantavan myös ydinkärkiä.
Venäjällä valitaan uusi presidentti vuonna 2008. Perustuslain mukaan Putin ei enää voi asettua ehdolle presidentinvaaleissa. Nähtäväksi jää, mistä asemasta käsin Putin jää hallitsemaan maataan. Putinin luoma talouskasvuun ja autoritääriseen johtoon perustuva neuvostoutopian korvannut kansallinen suuruudentunne ja jo instituutioksi muodostunut valtionpalvontakultti vaativat edelleen “suurta johtajaa”. Hänen seuraavaksi työpaikakseen on arvuuteltu kaasujätti Gazpromin pääjohtajan paikkaa.
Venäjä istuu neljänneksen maailman tunnettujen maakaasuvarojen ja noin 75 miljardin öljybarrelin, eli maailman öljyreserveistä noin seitsemän prosentin, päällä. Energiareservit tuovat Venäjälle pitkäaikaista ja huomattavaa maailmanpoliittista valtaa. Maailma jää odottamaan miten tätä valtaa tullaan käyttämään jatkossa.
Teksti: Mikaeli Langinvainio
